Ot­sik­ko on saa­tu psal­min 78 ja­kees­ta nel­jä. Sii­nä psal­min kir­joit­ta­ja tuo jul­ki su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le jat­ku­van tär­ke­än teh­tä­vän. Van­hem­pam­me ovat ai­ka­naan ker­to­neet meil­le, tä­män päi­vän ai­kui­sil­le, hy­väs­tä Ju­ma­las­ta ja hä­nen suu­ris­ta te­ois­taan. Nyt on mei­dän vuo­rom­me vä­lit­tää tätä sa­no­maa lap­sil­lem­me ja las­tem­me lap­sil­le.

Teh­tä­vää riit­tää niin isil­le, äi­deil­le kuin iso­van­hem­mil­le­kin. Bib­li­as­sa psal­min esi­pu­he tii­vis­tää al­kuo­san si­säl­lön muo­toon: ”kau­nis neu­vo Ju­ma­lan sa­nas­ta vaa­ria ot­ta­maan”.

Psal­mien kir­ja on mo­ni­muo­toi­suu­des­saan val­ta­van ri­kas. Se on vir­si­kir­ja, ylis­tys­lau­lu­kir­ja, ru­no­kir­ja ja ru­kous­kir­ja, mut­ta mitä suu­rim­mas­sa mää­rin Ju­ma­lan sa­nan kir­ja. Psalt­ta­rin esi­pu­hees­sa Mart­ti Lut­her ky­se­lee: ”Ei­kö Psalt­ta­ri jo sen täh­den ole kal­lis ja ra­kas, et­tä se niin sel­väs­ti il­moit­taa Kris­tuk­sen kuo­le­mas­ta ja ylös­nou­se­mi­ses­ta ja ku­vai­lee hä­nen val­ta­kun­taan­sa ja koko kris­ti­kun­nan ti­laa ja ole­mus­ta.” Ny­kyi­ses­sä kirk­ko­raa­ma­tus­sa psal­mi 78 on ot­si­koi­tu ”Ju­ma­la on joh­dat­ta­nut kan­saan­sa”. Sitä sa­no­taan myös Asa­fin ope­tuk­sek­si tai Asa­fin vir­rek­si. Lee­vi­läi­sen Asa­fin teh­tä­vä­nä oli kym­baa­lin soit­ta­mi­nen ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa. Hän myös joh­ti lau­lua poi­kien­sa kans­sa. Asa­fin per­heel­le on omis­tet­tu kak­si­tois­ta psal­mia.

Kuul­la ja teh­dä

Psal­min alus­sa ke­ho­te­taan tar­kas­ti kuun­te­le­maan Ju­ma­lan sa­nan ope­tus­ta. Ope­tus mää­ri­tel­lään jos­kus opet­ta­jan, op­pi­laan ja op­pi­ai­nek­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sek­si. Tämä pä­tee suu­rel­ta osin myös Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­seen.

Mil­lai­nen on ”pä­te­vä” Ju­ma­lan sa­nan opet­ta­ja? Voi­sim­me sa­noa, et­tä vaa­ti­muk­sia on vain yk­si. Se, et­tä opet­ta­ja on saa­nut omat syn­tin­sä an­teek­si ja Py­hän Hen­gen lah­jan. Jää­hy­väis­pu­hees­saan Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Puo­lus­ta­ja, Pyhä Hen­ki, jon­ka Isä mi­nun ni­mes­sä­ni lä­het­tää, opet­taa teil­le kai­ken ja pa­laut­taa mie­leen­ne kai­ken, mitä olen teil­le pu­hu­nut.” Riit­tää, kun us­kon asi­ois­ta pu­hu­taan yk­sin­ker­tai­ses­ti ja ym­mär­ret­tä­väs­ti. Psal­mi roh­kai­see van­hem­pia ker­to­maan sii­tä, mi­ten Ju­ma­la on aut­ta­nut ja joh­dat­ta­nut. Ju­ma­lan siu­naus ko­e­taan usein vai­keuk­sis­sa­kin.

Op­pi­laan teh­tä­vä on opis­kel­la. Se mer­kit­see ha­lua kuun­nel­la, pai­naa mie­leen ja to­teut­taa käy­tän­nös­sä. Vuo­ri­saar­nas­saan Jee­sus­kin ke­hot­ti kuun­te­le­maan ja te­ke­mään: ”Jo­kai­nen, joka kuu­lee nämä sa­na­ni ja te­kee nii­den mu­kaan, on kuin jär­ke­vä mies, joka ra­ken­si ta­lon­sa kal­li­ol­le.” Van­ho­jen­kin asi­oi­den kuu­le­mi­nen ja niis­tä op­pi­mi­nen on rik­kaut­ta. Elä­mäm­me tär­kein asia, oma­koh­tai­nen us­ko, saa­daan ja sitä hoi­de­taan myös kuu­le­mi­sen kaut­ta. Hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti kuul­tu Kris­tuk­sen evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma jo­kai­sel­le sen us­ko­val­le au­tuu­dek­si, ku­ten apos­to­li Paa­va­li sa­noo kir­jees­sään roo­ma­lai­sil­le.

Her­ran teot

Mui­noin Ju­ma­la joh­dat­ti kan­san­sa lu­vat­tuun maa­han. Psal­mi 78 pa­laut­taa mie­leen, kuin­ka Ju­ma­la ja­koi me­ren kah­tia ja vei kan­san sen poik­ki. Her­ra an­toi pil­ven joh­taa päi­vi­sin ja tu­len lois­taa öi­sin. Hän an­toi vet­tä kui­vas­ta kal­li­os­ta ja vil­jaa tai­vaas­ta.

Ju­ma­lan suu­ris­ta te­ois­ta huo­li­mat­ta hä­nen kan­san­sa oli usein tot­te­le­ma­ton ja up­pi­nis­kai­nen. Men­nei­syy­den ope­tuk­sen yk­si ulot­tu­vuus on sii­nä, et­tä se va­roit­taa mei­tä ja tu­le­via su­ku­pol­via sa­mois­ta syn­neis­tä, joi­hin en­ti­set mat­kaa­jat jou­tui­vat. Eh­kä ope­tuk­sen pai­no­pis­te on kui­ten­kin sii­nä, et­tä Ju­ma­lan kan­san syn­ti­syy­des­tä huo­li­mat­ta Her­ra oli lau­pi­as ja ar­mol­li­nen. Ka­tu­val­le syn­ti­sel­le lu­vat­tiin syn­tien an­teek­si­an­ta­mus. Ju­ma­la ar­mah­ti. Tä­hän lu­pauk­seen tä­män­kin päi­vän kil­voit­te­li­ja saa luot­taa.

Tur­va ja toi­vo Ju­ma­las­sa

Ker­to­es­sam­me Her­ran te­ois­ta on tär­keä muis­taa ja muis­tut­taa, mikä on kil­voi­tuk­sen pää­mää­rä. Ju­ma­lan var­si­nai­nen lah­ja on ian­kaik­ki­nen elä­mä tai­vaas­sa. Ajal­li­sen elä­män siu­naus on vain vä­li­ai­kais­ta ja myö­tä­lah­jaa. On on­nel­lis­ta tie­dos­taa, et­tä elä­mäm­me jo­kai­nen het­ki on Ju­ma­lan tie­dos­sa. Olem­me toi­von kan­saa ja toi­von pää­mää­rä on ajan tuol­la puo­len. Suu­rin on­ni on se, et­tä Ju­ma­la on var­jel­lut lap­se­naan. Her­ram­me an­ta­man ope­tus­teh­tä­vän tär­kein vies­ti tu­le­vil­le su­ku­pol­vil­le on se, et­tä he­kin pa­ni­si­vat toi­von­sa Ju­ma­laan, ei­vät­kä unoh­tai­si hä­nen te­ko­jaan.

Ai­mo Helén

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 13.9.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Heik­ki Vuo­no­ka­ri