Jor­ma Vuor­ma

Al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na Ju­ma­la ava­si mo­nien ih­mis­ten sy­dä­mel­le oma­koh­tai­sen us­kon lah­jan. Mo­net apos­to­leis­ta jou­tui­vat vai­no­tuik­si, kos­ka he us­koi­vat ”suu au­ki” eli tun­nus­ti­vat us­kon ja ke­hot­ti­vat myös toi­sia us­ko­maan. Ku­nin­gas He­ro­dek­sel­la oli pal­jon val­taa, ja hä­nen käs­kys­tään apos­to­lei­ta otet­tiin kiin­ni, ran­gais­tiin, van­git­tiin ja ta­pet­tiin. Mo­net ih­mi­set pi­ti­vät He­ro­dek­sen toi­min­nas­ta.

Apos­to­li Pie­ta­ri jou­tui van­ki­laan He­ro­dek­sen käs­kys­tä. Var­ti­oi­na oli nel­jä ne­li­mie­his­tä so­ti­las­var­ti­os­toa. Pie­ta­ri nuk­kui kah­den var­ti­jan vä­lis­sä ja oli si­dot­tu kak­sin kah­lein, ja li­säk­si van­ki­lan ul­ko­puo­lel­la oli var­ti­jat. Us­ko­vai­set ru­koi­li­vat lak­kaa­mat­ta Pie­ta­rin puo­les­ta. Ju­ma­la kuu­li ru­kouk­sen. Pie­ta­ri he­rä­si sii­hen, et­tä hä­nen edes­sään sei­soi Her­ran en­ke­li ja huo­ne oli täyn­nä va­loa. Kah­leet pu­to­si­vat, Pie­ta­ri pu­keu­tui ja läh­ti en­ke­lin mu­kaan. Hän luu­li tätä kaik­kea unek­si. He ohit­ti­vat var­ti­ot, ja rau­ta­por­tit avau­tui­vat it­sek­seen. Pie­ta­ri ih­met­te­li tätä kaik­kea, mut­ta kun en­ke­li oli pois­sa, hän ym­mär­si, et­tä Ju­ma­la oli lä­het­tä­nyt en­ke­lin­sä pe­las­ta­maan hä­net vi­hol­lis­ten kes­kel­tä. Pie­ta­ri pa­la­si us­ko­vais­ten luok­se roh­kai­se­maan hei­tä. (Apt. 12:4–17.)

Ju­ma­lan sa­nan­saat­ta­ji­na en­ke­lit suo­je­le­vat ja opas­ta­vat ih­mi­siä ja muis­tut­ta­vat Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ta elä­mäs­tä. Tu­tus­sa tau­lus­sa kak­si las­ta kul­kee sil­taa pit­kin ja en­ke­li suo­je­lee hei­tä sii­vil­län­sä. On­ko tämä kuva lii­an yk­sin­ker­tai­nen us­kot­ta­vak­si?

Mo­net ovat ko­ke­neet sen, kuin­ka en­ke­leil­lä on ol­lut kii­re suo­je­lu­teh­tä­väs­sä. En­ke­lei­den kii­ret­tä olen it­se­kin saa­nut ko­kea, kun olen ko­ke­nut var­je­lus­ta lii­ken­tees­sä, ve­den ää­rel­lä, työs­sä, sai­rauk­sien koh­da­tes­sa ja niin edel­leen. Elä­mäm­me on Ju­ma­lan kä­des­sä.

Ju­ma­la ko­et­te­lee us­koa, jot­ta puh­das us­kon kul­ta jäi­si jäl­jel­le ja pää­si­sim­me ker­ran tai­vaa­seen. Yk­sin­ker­tai­nen us­ko­mi­nen on pal­jon hel­pom­paa, kuin läh­teä ha­ke­maan kai­kil­le elä­män ja ian­kaik­ki­suu­den asi­oil­le jär­ke­viä se­li­tyk­siä.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­tä­kin saa teh­dä tur­val­li­sel­la mie­lel­lä. Ju­ma­la an­taa teh­tä­viin voi­mia ja ym­mär­rys­tä. Ju­ma­la an­taa myös ajan teh­dä työ­tä tääl­lä maan pääl­lä. Hän on an­ta­nut lah­jo­ja, joi­ta hän toi­voo käy­tet­tä­vän eri­lai­si­na ai­koi­na. Saam­me ru­koil­la myös esi­val­lan puo­les­ta, jon­ka Ju­ma­la on an­ta­nut (Room.13:1). Ru­koil­la, et­tä sai­sim­me lain suo­jaa­mi­na va­paas­ti us­koa ja kut­sua Ju­ma­lan rak­kau­den osal­li­suu­teen nii­tä­kin, jot­ka ovat ka­dot­ta­neet us­kon lah­jan.

Ju­ma­la an­toi palk­kan­sa apos­to­lien vai­no­a­jal­le He­ro­dek­sel­le, joka ei an­ta­nut kun­ni­aa Ju­ma­lal­le. Ma­dot söi­vät hä­net, ja niin hän heit­ti hen­ken­sä. (Apt. 12:23.) Ju­ma­la on näyt­tä­nyt voi­man­sa ja kun­ni­an­sa kaut­ta ai­ko­jen. Täs­sä­kin ajas­sa saa tur­val­li­ses­ti luot­taa Ju­ma­lan var­je­luk­seen elä­män kai­kis­sa vai­heis­sa.

Jos­kus olem­me ot­ta­neet tie­tä­mät­täm­me en­ke­lei­tä ko­tiim­me (Hepr.13:2). Mat­ka­ys­tä­vät ovat tu­ke­neet, nos­ta­neet ja roh­kais­seet vä­sy­nyt­tä ja uu­pu­nut­ta. Elä­mään kuu­luu vas­toin­käy­mi­siä ja het­kiä, jol­loin voi­mat ovat vä­his­sä. Sil­loin evan­ke­liu­min siu­naus nos­taa, kan­taa ja an­taa voi­mia. Toi­vot­ta­vas­ti kai­kil­la on ar­kie­lä­män kes­kel­lä näi­tä siu­naa­via en­ke­lei­tä, saat­to­mie­hiä, jot­tei ke­nen­kään tar­vit­si­si jää­dä yk­sin kiu­saus­ten ja epäi­lys­ten kans­sa. Ju­ma­la aut­taa säi­lyt­tä­mään yk­si­ker­tai­sen luot­ta­muk­sen myös en­ke­lei­hin Ju­ma­lan apu­lai­si­na.