Heikki Vuonokari
Heikki Vuonokari
Arto Tölli
Psalmissa on Jumalan lupaus ihmiselle: ”Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.” (Ps. 91:15.)
Raamatun tapahtumat rohkaisevat uskomaan ja luottamaan Jumalan huolenpitoon. Eräs tuttu esimerkki on Joosefin elämäntarina. Jumala salli hänelle raskaita vaikeuksien hetkiä. Voi vain kuvitella, kuinka hän kaivossa viruessaan tai vankilassa ollessaan koki suurta tuskaa ja ihmetteli, miksi Jumala sallii tällaista. Jumala ei hylännyt Joosefia, vaan antoi hänelle voimia ja käytti ajallaan tehtäviinsä.
Myös Jeesus koki tuskalliset kärsimystien hetket. Hän rukoili Jumalalta apua: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt. 26:39.) Vielä ristinpuulla hän huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!” (Matt. 27:46.) Oli kuin Jumala olisi hänet hetkellisesti hylännyt, mutta niin ei lopullisesti tapahtunut. Jumala oli poikansa tukena myös kärsimyksen hetkinä ja nosti hänet ylös kuolleista.
Jokaisella on omat kuormansa kannettavana. Jumalan sanan lupausten mukaisesti saamme aina kääntyä rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan puoleen (Fil. 4:6). Jumala on siis luvannut olla tukena. Se toteutuu vaikeinakin hetkinä, vaikka sitä ei aina jaksa käsittää.
Moni on saanut kokea todeksi psalmirunoilijan sanat ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni. Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta. Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle. Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.” (Ps. 40:1–3.)
Jumala käyttää usein ihmisiä apulaisinaan. Kuormien alla elävä, väsynyt, sureva tai yksinäinen lähimmäinen kaipaa aitoa kohtaamista ja rinnalle asettumista. Hän kaipaa kuulla kysymyksen ”mitä kuuluu, miten jaksat”. Emme voi ottaa pois toisen kuormaa, mutta voimme kantaa sitä yhdessä. Lähimmäisen rakkautta on se, ettemme jätä ketään yksin taakkojensa kanssa.
Toisinaan on helppo auttaa ja olla tukena. Erityisesti konkreettisen avun antaminen on monille luontevaa. Tuoreet leivonnaiset helpottavat arkea ja samalla kertovat viestin siitä, että haluan muistaa ja tukea sinua. Ajallinen apu voi avata mahdollisuuden myös yhteiselle keskustelulle.
Joskus tukena olemisen ja auttamisen äärellä tuntee suurta avuttomuutta. Rohkaisun sanat katoavat. Haluaisi rohkaista ja sanoa jotain, mikä kantaa, mutta ajatus on tyhjä. Lähimmäisen tärkein tehtävä on kuitenkin kertoa Jumalan rakkaudesta ja tarjota evankeliumia pyytämättäkin.
Mieleeni nousee Jumalan järjestämä oppitunti. Rakas läheinen oli vakavan sairauden vuoksi menossa sairaalaan tutkimuksiin. Olimme pois tolaltamme ja aivan sanattomia pelottavan asian äärellä. Lapsella oli luottamus ja uskon ymmärrys. Hän soitti rakkaalle läheiselle: ”Minä tiedän, että olet menossa sairaalaan ja sinua pelottaa, mutta ei tarvitse pelätä. Saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.”
Elämän koettelemusten, vastoinkäymisten ja uupumuksenkin kohdatessa saa turvautua Jumalan lupaukseen. ”Sylissään Jeesus uupuneita kantaa, lähelle painaa paimensydäntään. Oppaaksi kirkkaat sanan neuvot antaa, valoksi tielle aikaan pimeään.” (SL 304:2.)
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Välähdyksiä rovasti Pentti Kopperoisen elämän varrelta sekä ajankuvaa suomalaisten elämästä 1930-luvulta nykypäiviin.
Lapuan tuomiokirkon yhteislauluäänite välittää rauhan sanomaa tuttujen virsien ja Siionin laulujen kautta.
Mihin syntien anteeksiantamus perustuu Raamatun mukaan? Kirjoittaja käy läpi Uuden testamentin anteeksiantamusta käsittelevät kohdat, joiden kautta avautuu monipuolinen ja selkeä kuva aiheesta.