A.-L. S.
A.-L. S.
Teemu Karhumaa
Lapsena saattoi suorastaan pelottaa, kun ajatteli että Taivaan Isä näkee kaikkialle, vaikka olisimme piilossa pimeässä huoneessa. Tuollaiseen pelkoon saattaa vaikuttaa se, jos kokee omassatunnossaan, että on toiminut väärin ja omatunto kolkuttaa.
Uudessa Testamentissa olevissa Paavalin ja Pietarin kirjeissä on ohjeita uskovaisille kirjeiden vastaanottajille. Nämä elämänohjeet toimivat edelleen hyvä perusta uskovaisen ihmisen elämään. ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa” (Tit. 2: 11–12).
Usko synnyttää halun elää Raamatun ja Pyhän Hengen ohjeiden mukaan, mutta oma liha saa meidät usein lankeamaan syntiin. Sielunvihollinen houkuttelee syntiin sanoen, että voithan sinä siitä sitten tehdä parannuksen.
Jumalan lapsen ei kuitenkaan tarvitse elää pelossa siitä syystä, että ei kykene elämään joutumatta syntiin. Meillä on armollinen Isä taivaassa. Jumala antaa voiman ja halun pyrkiä elämään Jumalan sanan mukaan. ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa” (Fil. 2:13).
Korona-aika on pysäyttänyt monet meistä ajattelemaan, mikä on elämässä tärkeää. Osalla on ollut kiireistä elämää, monella muulla ehkä enemmän aikaa läheisten kanssa. Yhteiskuntamme on muuttunut viime vuosina koko ajan kiireisemmäksi.
Raamattu opettaa pyhittämään lepopäivän. Ihminen tarvitsee ajallisessakin mielessä lepoa ja rauhoittumista. Ennen kaikkea tarvitsemme Jumalan sanan äärelle pysähtymistä. Sunnuntai lepopäivänä antaa meille siihen erinomaisen mahdollisuuden, jos emme täytä sitä harrastuksilla ja muilla menoilla.
Tänä aikana, kun kaikki on suhteellista ja monet vanhat hyvänä pidetyt arvot on unohdettu, ihminen saattaa kokea juurettomuutta ja turvattomuutta. Maailma muuttuu nopeasti, eikä tiedä, mihin voi uskoa ja luottaa. Jumalan sana antaa vahvan ja muuttumattoman turvan elämään.
Elämmekö uskovaisena siten, että olemme silmänpalvojia, eli toimimme eri tavalla uskovaisten seurassa kuin epäuskoisten ihmisten seurassa. Armo ei opeta meitä vahtimaan syyllistäen toinen toistemme tekemisiä. Kuitenkin rakkaus ajaa auttamaan, jos näemme, että läheisellä on vaikeaa. ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin. Mutta kaiken kruunuksi tulkoon rakkaus, sillä se tekee kaiken täydelliseksi.” (Kol. 3: 12–14.)
Käy Herra itse leipää murtamaan, näemme verihaavat käsissään. Hän siunaa meitä valtakunnassaan, se rohkaisee ja auttaa kestämään. Taas muistamme: on aika varjo vain, ja taivas, määränpää, jo odottaa. Ja pimenevän ajan myrskyissä ikuisen kevään voimme aavistaa. (SL 367:4–5.)
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys