Kris­til­li­nen op­pi ih­mi­ses­tä poh­jau­tuu Raa­ma­tun aja­tuk­seen sii­tä, et­tä ih­mi­nen on osa Ju­ma­lan luo­mis­työn ko­ko­nai­suut­ta. Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja kal­tai­sek­seen. Hän an­toi ih­mi­sel­le teh­tä­väk­si vil­jel­lä ja var­jel­la kaik­kea luo­tua sekä li­sään­tyä ja täyt­tää maa. (1. Moos. 1:26–28.)

Kirk­kom­me Kris­ti­no­pin alus­sa to­de­taan: “Ju­ma­la on luo­nut ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sään. Sen täh­den ih­mis­sy­dän saa rau­han vain Ju­ma­las­sa.” (KO 1948, 1.) Kris­ti­no­pin mu­kaan ih­mi­nen on ai­noa olen­to, joka voi kuul­la Ju­ma­lan ää­nen, tur­vau­tua hä­neen sekä ra­kas­taa ja pal­vel­la hän­tä.

Ju­ma­la-suh­teen li­säk­si toi­nen kes­kei­nen suh­de, jo­hon Ju­ma­la on ih­mi­sen aset­ta­nut, on suh­de lä­him­mäi­seen. Jee­sus opet­taa: “Kaik­ki, min­kä tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää te heil­le” (Matt. 7:12). Esi­mer­kik­si ko­ro­na­pan­de­mi­an hoi­toon liit­ty­vien oh­jei­den ja ra­joi­tus­ten nou­dat­ta­mi­nen avau­tuu us­kon kaut­ta lä­him­mäi­ses­tä huo­leh­ti­mi­se­na. Us­ko­vai­sen luot­ta­mus Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen maa­il­man­laa­jui­ses­sa ko­et­te­le­muk­ses­sa voi ol­la pu­hut­te­le­vaa saar­naa us­kos­ta osat­to­mil­le.

Eläm­me ajas­sa, jos­sa kris­til­li­siä ar­vo­ja ky­see­na­lais­te­taan enem­män kuin kos­kaan ai­kai­sem­min. Puhe ih­mi­ses­tä Ju­ma­lan luo­ma­na ja Ju­ma­lan ku­va­na on vie­ras­ta mo­nil­le ny­kyih­mi­sil­le. Tie­teel­li­sen ih­mis­kä­si­tyk­sen mu­kaan ih­mi­nen on evo­luu­ti­on kaut­ta ke­hit­ty­nyt eläin­la­ji. Tuo­hon kä­si­tyk­seen ei­vät myös­kään mah­du Raa­ma­tun ope­tus avi­o­lii­tos­ta mie­hen ja nai­sen vä­li­se­nä tai lap­sis­ta Ju­ma­lan lah­ja­na (Ps. 127:3, Mark. 10:6–8).

Ny­ky­ai­kaa lei­maa­va kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin po­la­ri­soi­tu­mi­nen voi hel­pos­ti vie­dä kes­kus­te­lun myös us­kon asi­ois­ta kär­jek­kääk­si ja vas­ta­koh­tia ha­ke­vak­si. Us­ko­vai­nen saa lain suo­jaa­ma­na pi­tää kiin­ni omis­ta ar­vois­taan ja puo­lus­taa kris­til­lis­tä ih­mis­kä­si­tys­tä. On sil­ti tär­keä muis­taa Ju­ma­lan sa­nan ke­ho­tus: “Mut­ta vas­tat­kaa sä­vyi­säs­ti ja kun­ni­oit­ta­vas­ti ja säi­lyt­tä­kää oma­tun­ton­ne puh­taa­na – sil­loin ne, jot­ka par­jaa­vat tei­dän hy­vää va­el­lus­tan­ne kris­tit­ty­nä, jou­tu­vat hä­pe­ään juu­ri sii­nä, mis­tä tei­tä pa­net­te­le­vat” (1. Piet. 3:16).

Kris­til­li­seen ih­mis­kä­si­tyk­seen si­säl­tyy aja­tus pe­ri­syn­nis­tä, jon­ka osal­li­sek­si ih­mi­nen tuli syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa. Pe­ri­syn­nin tur­me­le­ma ih­mi­nen ei it­ses­sään ky­ke­ne hy­vään toi­sin kuin laa­jas­ti val­lal­la ole­va hu­ma­nis­ti­nen ih­mis­kä­si­tys opet­taa. Paa­va­li to­te­aa: “En tee sitä hy­vää, mitä tah­don, vaan sitä pa­haa, mitä en tah­do” (Room. 7:19). Us­ko Kris­tuk­sen so­vin­to­työ­hön pe­las­taa ih­mi­sen. Kun ih­mi­nen ot­taa vas­taan evan­ke­liu­min sa­no­man syn­tien an­teek­si­saa­mi­ses­ta, sa­mal­la Kris­tus tu­lee hä­nen sy­dä­meen­sä ja py­hit­tää epä­py­hän Ju­ma­lal­le kel­paa­vak­si.

Mar­jaa­na Typ­pö