Katson auton ikkunasta kumpuilevaa, rehevää maastoa, metsää ja peltoaukeita. Kauniit maisemat tien molemmin puolin ilahduttavat. Ajellessamme lomareissulta kotiinpäin pysähdymme tien vierelle kuvaamaan jykevänä seisovaa koivikkoa. Valkoiset rungot hohtavat vihreää metsää vasten. Aurinko pilkottaa puiden välistä ja metsä sykkii keskikesän elämää.
Vaula Eskeli
Mieleeni nousee toisenlainen kuva erilaisesta keväästä ja kesän alusta. Muistan suviseuraperjantaina läheisen haudalle laskettujen kukkien värit, kaipuun ja ikävän. Ajattelen läheiseni kuvaa ja hänelle tärkeitä esineitä muistopöydällä hautajaisissa. Ne tuovat mieleen muistoja ja lohdutuksen sanoja.
Hautajaisten jälkeen olo oli pysähtynyt. Ajatus matkalle lähtemisestä tuntui aluksi ylivoimaiselta.
Seison vaaran laella, katson taivaanrantaa ja alhaalla siintävää järveä. Mieleen hiipii ajatus katoavaisuudesta, meidän päiviemme määrä on Jumalan tiedossa. Sydämeen asettuu vuoroin epävarmuus ja vuoroin luottamus Taivaan isän johdatukseen. ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen, mikä onkaan ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.” (Ps. 8:3–4.)
Vaula Eskeli
Näen polulla vastaantulijoita, kohtaan lempeitä katseita. Pysähdyn seuraamaan lintuja sinistä taivasta vasten. Haistan polun varrella mustikanvarpujen ja kuusten tuoksun. Pelkkä metsän tuoksu tuo tunteen vapaudesta. Taivas tummenee välillä, sadepisarat kostuttavat polun pintaa, mutta hetken päästä aurinko pilkistää taas pilven raosta.
Luonnossa vietetty aika ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Kuumat hellekelit jäivät kesäkuulle, mutta senkin jälkeen olemme saaneet nauttia lämpimistä päivistä. Luonto tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, nauttia hiljaisuudesta sekä olla läsnä tässä hetkessä – juuri nyt.
Istun veneessä, järven pinta väreilee. Aurinko sädehtii airojen vedoissa. Mieli rauhoittuu veden äänistä.
Kotimatkaa teemme kiireettömästi pysähtyen välillä katselemaan kesäisiä maisemia ja komeita Itä-Suomen kirkkorakennuksia. Välillä nautimme kahvit kesäkahvilan pihalla.
Kotiin tullessa mietin blogiaiheita, etukäteen olin ajatellut kirjoittaa muistoja lapsuuden kuumista päivistä heinäpellolla. Ajatukset risteilevät kuitenkin alkukesän päiviin, kirjoitus taukoaa.
Kun palaamme lomareissulta kotiin, olo on levännyt. Tyytyväisenä totean, että olipa hyvä kun tuli lähdettyä.
Matkan jälkeisenä aamuna avaan herätessäni Kesäseuraradion. Kuuntelen laulua Mun kotini taivaassa ihana on ja yhdyn mielessäni sen sanoihin. Ajattelen, kuinka lohdullista on luottaa Taivaan isän huolenpitoon silloinkin, kun pilvet tuntuvat peittävän viimeisenkin auringon säteen kulkijan tieltä.
Talletan kesän
kirkkaat värit
syvälle sisimpään
harmaiden päivien peitoksi
kirjoitan muistiin
kaikki kesän maut ja tuoksut,
auringon lämmön iholla
kuuntelen ääniä polulla,
hiljainen kuiskaus
koskettaa otsaa,
päivien kimallus
hyväilee valkeita runkoja
joilla laulujen kaiku.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys