Olin me­ren­lah­del­la ke­väi­sel­lä ret­kel­lä kat­se­le­mas­sa lin­tu­ja. Sää oli hie­man vii­leä ja tuu­li pu­hal­si mel­ko kyl­mäs­ti. On­nek­si olin ai­em­mil­ta ker­roil­ta vii­sas­tu­nee­na pu­ke­nut riit­tä­vän läm­pi­mäs­ti.

En­nen ret­keä kat­se­lin edel­li­se­nä ke­vää­nä ot­ta­mi­a­ni ku­via ja odot­te­lin nyt­kin nä­ke­vä­ni usei­ta eri la­je­ja, ku­ten mus­ta­kurk­ku-uik­ku­ja, jout­se­nia ja mui­ta ve­si­lin­tu­ja. Luon­to oli kui­ten­kin mel­ko hil­jai­nen. Muu­ta­mia tii­ro­ja is­tus­ke­li ran­ta­ki­vil­lä ja jout­sen­pa­ri uis­ken­te­li hie­man etääm­mäl­lä. Kau­em­paa met­sän­reu­nas­ta kan­tau­tui pu­na­rin­nan ja pei­pon tar­mo­kas­ta lau­lua.

Punarinta ja peippo.

Vaula Eskeli

Mustakurkku-uikkupari ja kyhmyjoutsen.

Vaula Eskeli

Ke­vät ja ke­sän al­ku ovat muis­tu­tus luon­non py­sy­väs­tä kier­to­ku­lus­ta ja ryt­mis­tä huo­li­mat­ta täs­tä pan­de­mi­an ai­heut­ta­mas­ta poik­keu­so­los­ta. Nyt kun ra­joi­tuk­set ei­vät ole vie­lä kai­kil­ta osin pois­tu­neet, on hyvä syy läh­teä luon­toon. Mie­len­kiin­tois­ta on pääs­tä seu­raa­maan muut­to­lin­tu­jen saa­pu­mis­ta ja pe­sän­ra­ken­nus­puu­hia sekä kuun­nel­la lin­tu­jen sä­vel­ta­pai­lu­ja.

Luon­nos­sa voim­me ha­vain­noi­da ym­pä­ril­lä ole­vaa elä­mää, tun­tea sen lä­hei­syy­den ja rau­hoit­tua ar­ki­sis­ta kii­reis­tä. Sa­mal­la voim­me ko­kea Ju­ma­lan luo­mis­työn ih­mei­tä. Jo­kai­nen ker­ta met­säs­sä voi ol­la kuin löy­tö­ret­ki: ai­na löy­tyy jo­tain uut­ta näh­tä­vää. Jyl­hät met­sät, jär­vet, joet ja nii­den ään­ten kuun­te­le­mi­nen ren­tout­ta­vat. Pie­net yk­si­tyis­koh­dat he­rät­tä­vät ais­tit. Kal­li­on la­el­la is­tu­es­saan tai met­sä­po­lul­la kul­kies­saan voi ais­tia mo­net vä­rit ja tuok­sut, tuu­let ja au­rin­gon läm­mön.

Ju­ma­la an­toi meil­le lah­ja­na luon­non kaik­ki­nen­sa. Hän si­säl­lyt­ti sii­hen ih­mi­sel­le teh­tä­vän vil­jel­lä ja var­jel­la maa­ta ja kaik­kea luo­tua (1. Moos. 1:26–28). Sen mu­kai­ses­ti meil­lä on oi­keus hyö­dyn­tää luon­toa ja sen an­ti­mia, mut­ta sa­mal­la sii­hen si­säl­tyy vas­tuu luon­non hy­vin­voin­nis­ta. Pe­rin­tei­ses­ti luon­to ja sen mo­ni­muo­toi­suus mer­kit­se­vät pal­jon meil­le ih­mi­sil­le. Me jo­kai­nen voim­me muis­tut­taa it­se­äm­me tuon vas­tuun kan­ta­mi­ses­ta liik­ku­es­sam­me luon­nos­sa, niin et­tem­me saas­tu­ta ja ros­kaa luon­toa em­me­kä häi­rit­se sen kier­to­kul­kua omal­la toi­min­nal­lam­me. Puh­das luon­to on suu­ri rik­kaus, jos­ta saam­me naut­tia vain pi­tä­mäl­lä sii­tä hy­vää huol­ta.

Ke­vään ete­ne­mi­nen ke­säk­si avaa uu­sia nä­kö­a­lo­ja ja an­taa uut­ta ener­gi­aa. Mie­lee­ni nou­see kuva ylös­nous­sees­ta au­rin­gos­ta, joka va­lai­see mai­se­man. Tuo­hon ku­vaan piir­ty­vät sa­nat Au­rin­kom­me ylös­nou­si -vir­res­tä. Sen sa­noit­ta­ja ku­vaa kau­niis­ti tal­ven vii­mo­jen vaih­tu­mis­ta ke­sän läm­pöön. Ju­ma­laan luot­ta­en saam­me odot­taa tu­le­vaa ke­sää. Mo­nen­lais­ten tun­te­mus­ten kes­kel­lä nuo sa­nat an­ta­vat mer­ki­tyk­sen myös ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vol­le.

Vaula Eskeli

Kyl­mä tal­vi pois on men­nyt,
myrs­ky­sää on la­kan­nut,
lu­mi­pil­vet ha­jo­te­tut,
kyl­mä sumu sel­vin­nyt.
Leh­ti puh­ke­aa jo pui­hin,
val­ko­ruu­sut au­kei­lee.
Lou­na­tuu­li hil­jai­se­na
Ee­do­mis­ta pu­hal­taa.

Ke­sä­lin­nut tai­vaan al­la
iloi­si­na len­tä­vät.
Su­la­neel­la sy­dä­mel­lä
lau­laa tou­ko­met­ti­set.
Elä­mä ja au­tuus lois­taa
Her­ran seu­ra­kun­nas­sa.
Au­rin­ko on ris­tin pääl­lä
val­kea ja pu­nai­nen.

Vir­si 105:2–3.

PS. Tä­nään lau­an­tai­na 5. ke­sä­kuu­ta on maa­il­man ym­pä­ris­tö­päi­vä.