JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Kevät siivosi ajatukset

Nykyiset blogit
22.5.2022 6.00

Juttua muokattu:

23.5. 08:53
2022052308531620220522060000

Hel­mi Yr­jä­nä

Helmi Yrjänä

Aje­lin täs­sä yk­si päi­vä pyö­räl­lä ym­pä­ri kau­pun­kia. Pyö­räi­lys­sä si­nän­sä ei ol­lut mi­tään ih­meel­lis­tä, mut­ta sii­nä oli, et­ten kuun­nel­lut mi­tään kuu­lok­keis­ta. Kuun­te­lin siis vain omia aja­tuk­si­a­ni ja ym­pä­ris­tön ää­niä. Lin­tu­jen lau­lua on taas niin pal­jon, et­tei muu­ta kuun­nel­ta­vaa edes osaa kai­va­ta.

Tal­vel­la kul­jin ul­ko­na lä­hes poik­keuk­set­ta kuu­lok­keet kor­vis­sa ja kuun­te­lin mu­siik­kia, pod­cas­te­ja tai ää­ni­kir­jo­ja. Kun jos­kus unoh­din tai tar­koi­tuk­sel­la jä­tin na­pit pois, oli ti­lan­ne niin har­vi­nai­nen ta­paus, et­tä oli­si voi­nut lait­taa ras­tin sei­nään.

Eräs kä­ve­ly il­man kuu­lok­kei­ta jäi hy­vin mie­leen. Tar­koi­tuk­se­na­ni oli käy­dä vain pi­kai­ses­ti lä­hi­kau­pan pi­hal­la vie­mäs­sä kir­je pos­tiin. Ta­kai­sin päin läh­ties­sä­ni sain kui­ten­kin vies­tin pa­rin ki­lo­met­rin pää­hän tul­lees­ta pa­ke­tis­ta, jo­ten pää­tin kä­vel­lä sa­man tien ha­ke­maan sen. Har­mit­te­lin al­kuun, et­ten ol­lut ot­ta­nut kuu­lok­kei­ta mu­kaan. Sil­lä kä­ve­lyl­lä omat aja­tuk­se­ni oli­vat kui­ten­kin pa­ras­ta mah­dol­lis­ta seu­raa. Aja­tuk­set oli­vat niin iloi­sia ja on­nel­li­sia, et­tä kä­ve­lin lä­hes koko mat­kan le­veä hymy huu­lil­la. Mat­ka meni myös yl­lät­tä­vän no­pe­as­ti il­man yli­mää­räis­tä kuun­nel­ta­vaa.

Täl­lai­nen omien aja­tus­ten seu­ras­ta naut­ti­mi­nen oli mi­nul­le tal­vel­la pit­kään ai­van lii­an har­vi­nais­ta. Tun­tui, et­ten viih­ty­nyt yk­sin omien aja­tus­te­ni kans­sa. Mui­den seu­ras­sa kes­ki­tyin yleen­sä ti­lan­tee­seen ja ih­mi­siin en­kä niin­kään pää­ni si­säi­seen hu­li­naan.

Yk­sin ol­les­sa oli han­ka­lin­ta. Hil­jai­suus ah­dis­ti. Sil­loin mi­kään tai ku­kaan ei ol­lut peit­tä­mäs­sä aja­tuk­sia, jot­ka kä­per­tyi­vät ke­räl­le, äri­si­vät ja pu­ri­vat ham­pai­ta yh­teen stres­saan­tu­nei­na. Yk­sin ol­les­sa­ni pi­din­kin lä­hes ai­na jo­ta­kin kuu­lu­mas­sa. En vält­tä­mät­tä kes­kit­ty­nyt kuun­te­le­maan, mut­ta sain so­pi­vaa taus­ta­hä­lyä aja­tuk­sil­le­ni. Tie­dos­tin, et­tä asia on on­gel­mal­li­nen, mut­ten osan­nut teh­dä mi­tään muut­taak­se­ni sitä.

Pit­kit­ty­nyt stres­si ja väsy raa­put­ti­vat kai­ken­lai­sia her­mo­ja niin pal­jon, et­tä saa­toin al­kaa ai­van pie­nes­tä­kin asi­as­ta it­ke­mään. It­ku­herk­kyys ai­heut­ti hy­vin ris­ti­rii­tai­sia tun­tei­ta. Oli­sin tar­vin­nut ih­mis­ten seu­raa, mut­ta sit­ten louk­kaan­nuin hel­pos­ti toi­sen ta­hat­to­mis­ta sa­no­mi­sis­ta. Oli hy­vin tur­haut­ta­vaa näh­dä rak­kai­ta lä­hei­siä ih­mi­siä ja pää­tyä kui­ten­kin jo­hon­kin yk­sin it­ke­mään vä­sy­nee­nä. Olen kii­tol­li­nen omas­ta herk­kyy­des­tä­ni, mut­ta sel­lai­ses­sa stres­si­ti­las­sa elä­mä oli­si ol­lut huo­mat­ta­vas­ti ke­vy­em­pää il­man lii­kaa herk­kyyt­tä.

Pa­la­taan nyt kui­ten­kin sii­hen aluk­si ker­to­maa­ni pyö­räi­lyyn. Ajoin len­kin lop­pu­puo­lel­la erään puis­ton läpi ja jäin kei­nuun is­tu­maan. Seu­ra­sin lok­kien jut­te­lua ka­tu­lam­pun pääl­lä, pil­vien liik­kei­tä ja ohit­se kul­ke­via ih­mi­siä ja huo­ma­sin yh­täk­kiä, mi­ten hyvä oli ol­la. Tun­tui niin hel­pot­ta­val­ta ol­la täy­sin rau­has­sa omien aja­tus­ten kans­sa ja il­man suu­rem­pia stres­si­nai­hei­ta. Oli myös jo­ten­kin loh­dut­ta­vaa, et­tä olin sen ver­ran tie­toi­nen omas­ta olos­ta­ni, et­tä huo­ma­sin sen hel­pot­tu­neen huo­mat­ta­vas­ti. Sen pyö­räi­lyn jäl­keen osa­sin sa­noit­taa ole­va­ni puh­taas­ti on­nel­li­nen.

Vaik­ka tal­vel­la oli han­ka­laa, oli on­nel­li­si­a­kin het­kiä ja joka il­ta il­ta­ru­kouk­seen löy­tyi pal­jon kii­tok­sen ai­hei­ta. Pit­kään ai­kaan ei olo kui­ten­kaan ol­lut ol­lut yh­tä ke­vyt. Tun­tui, et­tä ke­vät löy­si vih­doin pe­ril­le myös aja­tuk­sii­ni, puis­te­li pö­lyt kai­kis­ta nur­kis­ta ja ava­si ver­hot au­rin­gon­va­lol­le. Täl­lä het­kel­lä on­ni kup­lii, pouk­koi­lee mi­nus­sa ja pur­sui­lee ulos. Yk­sin ol­les­sa­ni en oi­kein ole voi­nut pur­kaa sitä kas­vo­tus­ten ke­nel­le­kään ih­mi­sel­le, jo­ten olen pu­hu­nut ka­me­ral­le ja ja­ka­nut vi­de­on muil­le. Toi­von, et­tä sain myös näin kir­joit­ta­mal­la ja­et­tua edes muu­ta­man yli me­ne­vän on­nen hip­pu­sen si­nul­le­kin.

HelmiAutio
Olen tuore äikän ope ja vaimo. Aikani kuluu musiikin ja valokuvaamisen parissa sekä seikkailemisen haaveilussa, mutta muistan kuitenkin hoitaa myös ihanat huonekasvini. Kun kirjoitan, kirjoitan ihmisille ja toivon saavani heidät ajattelemaan. Jos toiveeni toteutui ja jokin tekstini sai ajatuksesi heräämään, kuulisin niitä mielelläni: helmiyrjana (at) gmail.com.
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys