Ai­li Pa­sa­nen

Tämä ta­pah­tui ai­ka­na, jol­loin ei ol­lut kän­ny­köi­tä tas­kus­sa. Ei­kä ta­loon, jos­sa tämä ta­pah­tui, ka­jas­ta­nut ka­tu­va­lo­ja ei­kä edes naa­pu­ri­ta­lo­jen va­loa.

Mei­dän äi­dil­läm­me ja isäl­läm­me oli val­ta­tien var­res­sa pie­ni maa­lais­kaup­pa, jo­hon tuli ky­län pos­ti ja jos­ta se myös läh­ti. Kau­pan keit­ti­ös­sä mo­nen ta­lon asuk­kaat kä­vi­vät soit­ta­mas­sa pu­he­li­mel­la tär­ke­ät asi­at. Asi­ak­kaat pal­vel­tiin. Jos jo­tain puut­tui, han­kit­tiin kau­pun­gis­ta ja vie­tiin sit­ten asi­ak­kaan ko­tiin.

Se oli työn­täy­teis­tä, mut­ta vä­ri­käs­tä ja si­säl­tö­ri­kas­ta ai­kaa.

Oli hy­vin pil­vi­nen ja pi­meä syk­syi­nen vii­kon­lop­pu. Äi­ti ja isä oli­vat pois­sa ko­toa jon­kun su­ku­lai­sen luo­na. Mei­tä oli ko­to­na muu­ta­mia sis­ko­ja ja yk­si veli, kaik­ki nuo­ria ai­kui­sia.

Lau­an­tai­na olim­me sau­nan jäl­keen köm­pi­neet ylä­ker­taan nuk­ku­maan. Siel­lä oli uni ma­ke­aa. Jon­kin ai­kaa nu­kut­tu­am­me joku meis­tä he­rä­si.

– Kuun­nel­kaa, mikä se on?

Kaik­ki pi­dät­ti­vät hen­gi­tys­tään.

– Se on sa­haus­ta. Joku mur­tau­tuu kaup­paan.

Ros­vo oli tie­ten­kin näh­nyt, et­tei au­to ole pi­has­sa. Nyt oli so­pi­va yö.

Heti kun vä­hän lii­kuim­me, sa­haus kat­ke­si. Taas, kun hil­je­nim­me as­kel­ta­kaan ot­ta­mat­ta, sa­haa­mi­nen jat­kui.

Em­me me jää­neet pe­lois­sam­me kuun­te­le­maan, vaan pää­tim­me toi­mia. Meil­tä ei puut­tu­nut roh­keut­ta. Teim­me suun­ni­tel­man.

Vin­tin por­taat las­keu­tui­vat etei­seen, jos­ta oli ovi keit­ti­öön ja kau­pan si­sä­va­ras­toon. Si­sä­va­ras­tos­ta pääs­tiin kaup­paan ja toi­ses­ta oves­ta kau­pan ul­ko­va­ras­toon. Ul­ko­va­ras­ton uloin ovi sul­jet­tiin isol­la puu­par­rul­la.

Nyt sa­haus kuu­lui jo sel­väs­ti va­ras­to­jen vä­li­ses­tä oves­ta. To­te­sim­me, et­tä va­ras sa­haa puu­o­vea rik­ki pääs­täk­seen kaup­paan.

Lan­ka­pu­he­lin oli keit­ti­ös­sä. Em­me en­nät­tä­neet pu­keu­tua. Yö­pai­dan hel­mo­ja nos­tel­len läh­dim­me va­ro­vas­ti as­te­le­maan por­tai­ta alas. Ai­ka hy­vin tun­sim­me on­nek­si kaik­kein na­rah­ta­vim­mat as­kel­mat. Jo­kai­sel­la oli asee­na iso hal­ko. Tas­ku­lamp­pu­ja­kin riit­ti useim­mal­le. Va­lo­ja em­me sy­tyt­tä­neet.

So­vim­me, et­tä veli au­kai­see va­ras­ton oven ja ko­val­la ää­nel­lä kar­jai­see: SEIS.

Me muut hyök­kääm­me ha­lol­la pau­kaut­ta­maan ros­voa – tai ai­na­kin säi­käyt­tä­mään. Tas­ku­lam­put­kin sy­ty­tet­täi­siin ja täh­dät­täi­siin ros­voon. Kaik­ki muut­kin va­lot sy­ty­tet­täi­siin sa­mal­la het­kel­lä. Yk­si meis­tä me­nee no­pe­as­ti keit­ti­öön ja soit­taa po­lii­sil­le.

Näin as­te­lim­me alas­päin. Sa­haus kat­ke­si heti, kun joku por­ras na­rah­ti, ja taas jat­kui. Sy­dän kyl­lä tai­si ta­koa mel­koi­ses­ti, mut­ta sitä ei sa­haa­ja kuul­lut, ei­kä ha­lon va­pi­naa.

Toi­mim­me so­vi­tun mu­kai­ses­ti. Kuu­lui seis-kar­jah­dus, kaik­ki va­lot syt­tyi­vät ja ha­lot nou­si­vat uh­kaa­vaan asen­toon. Pu­he­li­men luo­na oli luu­ri val­mii­na soit­ta­jal­la, joka hoki mie­les­sään oi­ke­aa nu­me­roa.

Va­ras sai ja­lat al­leen: hän­tä vain vi­lah­ti kyn­nyk­sen al­le.

Suu­ri rot­ta oli jyr­si­nyt va­ras­ton puu­kyn­nyk­seen suu­ren ko­lon. Oli sil­lä ol­lut mel­koi­nen työ­maa. Sa­han­pu­ru­ka­sa oli yl­lät­tä­vän suu­ri. Mut­ta ei­pä pääs­syt her­kut­te­le­maan kau­pan an­ti­mil­la.

Ha­lot sai­vat las­keu­tua. Ul­ko­va­ras­tos­ta et­sim­me jyr­si­tyn si­sään­tu­lo­väy­län. Sen ja myös kyn­nyk­sen ko­lon tu­kim­me pai­na­vil­la puil­la, tai­sim­me jon­kin ki­ven­kin ha­kea pai­nok­si.

Ei tul­lut tämä ros­vo tois­ta ker­taa, ei­kä ku­kaan muu­kaan ros­vo.

Me na­ker­sim­me jo­tain mais­tu­vaa keit­ti­ös­sä, en­nen kuin ka­pu­sim­me taas vint­tiin nuk­ku­maan.