Mi­ten sinä us­kot? Mi­hin us­ko­si pe­rus­tuu? Täl­lai­sia ky­sy­myk­siä ky­sy­tään tä­nä­kin päi­vä­nä. Raa­mat­tu ke­hot­taa vas­taa­maan ky­sy­jäl­le, apos­to­li Pie­ta­rin neu­von mu­kai­ses­ti: ”Ol­kaa ai­na val­miit an­ta­maan vas­taus jo­kai­sel­le, joka ky­syy, mi­hin tei­dän toi­von­ne pe­rus­tuu” (1. Piet. 3:15). Täl­lai­seen ky­sy­myk­seen ly­hin mah­dol­li­nen vas­taus on Jee­sus.

Elä­väl­le, pe­las­ta­val­le us­kol­le ei ole muu­ta pe­rus­tus­ta kuin Jee­sus Kris­tus ja hä­nen so­vi­tus­työn­sä. Mi­kä­li us­kol­la on jo­kin muu pe­rus­ta, on ky­sy­mys kuol­lees­ta us­kos­ta. Ju­ma­lan ar­mo­työ Jee­suk­ses­sa on täy­del­li­nen. Sii­tä ei voi ot­taa mi­tään pois, ei­kä ih­mi­nen voi li­sä­tä sii­hen mi­tään. Tä­män lah­jan voi kui­ten­kin omis­taa us­kon kaut­ta.

Syn­tiin lan­gen­neen ih­mi­sen on usein vai­kea us­koa pe­las­tu­mi­seen ar­mos­ta, il­man ih­mi­sen omaa osuut­ta. Tämä voi tun­tua lii­an yk­sin­ker­tai­sel­ta tai toi­saal­ta yli­voi­mai­sen vai­ke­al­ta. Ih­mi­nen ei it­se tä­hän ky­ke­ne­kään. Us­ko, jol­la omis­te­taan Kris­tuk­sen van­hurs­kaus, on alus­ta lop­puun Ju­ma­lan työ ja puh­das­ta ar­moa.

Raa­mat­tu on us­kon ja elä­män kor­kein oh­je, joka il­moit­taa us­kon yti­men. Tämä sa­lai­suus avau­tuu Py­hän Hen­gen avaa­man ym­mär­ryk­sen kaut­ta. Näin koki myös Mart­ti Lut­her, us­kon­puh­dis­ta­ja: ”Tar­vi­taan näet Hen­ki, jot­ta voi­tai­siin kä­sit­tää Raa­mat­tu sekä ko­ko­nai­suu­te­na et­tä sen jo­kai­nen osa” (WA 18, 609).

Tu­le­va­na sun­nun­tai­na muis­tel­laan us­kon­puh­dis­tus­ta, jos­ta kirk­ko on siir­ty­nyt käyt­tä­mään ni­meä re­for­maa­tio. Käy­tet­tyä ni­meä olen­nai­sem­paa on muis­taa us­kon­puh­dis­tuk­sen si­säl­löl­li­nen vies­ti. Elä­vän us­kon pe­rus­tal­ta ek­sy­neen on teh­tä­vä pa­ran­nus ja syn­nyt­tä­vä uu­des­taan Py­hän Hen­gen voi­mas­ta, evan­ke­liu­min sa­nan elä­vän ve­den kaut­ta (Joh. 3:3, 5).

Ajas­sam­me on toi­vet­ta, et­tä Raa­mat­tua voi­tai­siin ym­mär­tää ja tul­ki­ta toi­sin kuin se on kir­joi­tet­tu. Täl­lai­nen ajat­te­lu siir­tää kes­ki­öön ih­mi­sen ym­mär­ryk­sen ja pyr­kii ka­ven­ta­maan Ju­ma­lan sa­nan to­tuut­ta. Ju­ma­lan sa­nan to­tuus ei ole kui­ten­kaan ai­ka­si­don­nai­nen. Tä­män sa­nan poh­jal­ta Lut­her muo­toi­li us­kon­puh­dis­tuk­sen erään pää­pe­ri­aat­teen: Ih­mi­nen on van­hurs­kas eli kel­paa Ju­ma­lal­le yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.