Päi­vä­mies

”Vel­vol­li­suu­te­na­ni on il­moit­taa, et­tä Ans­ga­rius Töl­li on kaa­tu­nut tais­te­lus­sa Isän­maan va­pau­den ja kai­ken sen puo­les­ta, mikä meil­le on py­hää ja kal­lis­ta. Va­li­tan sy­vää su­ru­an­ne. Loh­dut­ta­koon Tei­tä tie­toi­suus, et­tä olet­te an­ta­neet Suo­mel­le kal­leim­man uh­rin. Vah­vis­ta­koon Tei­tä kaik­ki­val­ti­as ja ar­mol­li­nen Ju­ma­la.”

Nämä Man­ner­hei­min al­le­kir­joit­ta­mat sa­nat ovat ou­lu­lai­sel­la Mart­ti Töl­lil­lä, Ans­ga­riuk­sen po­jal­la, tal­le­tet­tu­na huo­lel­li­ses­ti kan­si­oon muo­vi­tas­kun vä­liin. Sa­nat on lu­et­tu elä­män var­rel­la use­aan ker­taan ja ai­na ne kos­ket­ta­vat ja saa­vat mie­len her­käk­si. Vie­lä­kin, vaik­ka su­ru­va­lit­te­lus­ta on ku­lu­nut jo 78 vuot­ta ai­kaa. Sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä Mart­ti ja Ans­ga­rius ei­vät eh­ti­neet kos­kaan ta­va­ta toi­si­aan.

Ans­ga­rius oli toi­sen maa­il­man­so­dan al­ka­es­sa kah­den­kym­me­nen vuo­den ikäi­nen nuo­ru­kai­nen. Ko­ti­ta­lon naa­pu­ris­sa Ni­va­las­sa, ai­dan toi­sel­la puo­lel­la asui sa­man ikäi­nen Ai­li Pa­ju­kos­ki, jon­ka kans­sa syn­tyi jo en­nen so­taa seu­rus­te­luun joh­ta­va yh­teys. Nuo­ri pari avi­oi­tui so­dan ai­ka­na, ja hää­juh­laa vie­tet­tiin mor­si­a­men lap­suus­ko­din pi­ha­pii­ris­sä lä­heis­ten ja naa­pu­rei­den ym­pä­röi­mä­nä.

Kun tie­to Ans­ga­riuk­sen me­neh­ty­mi­ses­tä tuli, oli Ai­li juu­ri syn­nyt­tä­nyt esi­koi­se­na Mar­tin. Ans­ga­rius eh­ti so­tia kol­me ja puo­li vuot­ta isän­maan­sa puo­les­ta. Puo­li­son en­ne­nai­kai­nen kuo­le­ma jät­ti sy­vät jäl­jet Ai­liin, ei­kä hän kos­kaan avi­oi­tu­nut uu­des­taan.

– Ai­he oli äi­dil­le lop­puun as­ti herk­kä, ei­kä hän oi­kein pys­ty­nyt sii­tä pu­hu­maan. Isän ikä­vä on ol­lut myös mi­nul­le elä­män­mit­tai­nen pro­jek­ti, joka on ajan saa­tos­sa vain muut­ta­nut muo­to­aan, poh­tii Töl­li.

Nuo­ri Mart­ti saat­toi is­tua ja kat­sel­la isän­sä ku­vaa pit­kiä ai­ko­ja. Hän lii­ma­si myös Man­ner­hei­min ku­van va­lo­ku­va­kan­si­on­sa en­sim­mäi­sel­le si­vul­le, kos­ka Man­ner­heim oli lu­van­nut ol­la kaik­kien so­ta­or­po­jen isä. Myö­hem­min tie­don­ja­no isän so­ta­ties­tä kas­voi niin, et­tä Töl­li al­koi sel­vit­tää sitä pala pa­lal­ta. Hän is­tui usei­ta päi­viä sota-ar­kis­tos­sa lu­kien so­ta­päi­vä­kir­jo­ja ja tais­te­lu­ker­to­muk­sia. Oli pak­ko saa­da vas­taus jo­kai­seen mie­les­sä vai­van­nee­seen ky­sy­myk­seen.

Rat­kai­se­vin kään­ne epä­tie­toi­suu­teen tuli yl­lät­tä­en, kun Jää­kä­ri Pri­kaa­tin pe­rin­ne­kil­ta teki vuon­na 1996 ret­ken Ans­ga­riuk­sen tais­te­lu­pai­koil­le, jo­hon myös Töl­li ja hä­nen Pent­ti-enon­sa osal­lis­tui­vat. Mat­kan pää­te­pis­te oli Vie­nan ka­na­va, jos­sa Ans­ga­rius haa­voit­tui kra­naa­tin sir­pa­lees­ta. Kah­den päi­vän ku­lut­tua haa­voit­tu­mi­ses­ta hän me­neh­tyi Ää­nes­lin­nan so­ta­sai­raa­las­sa saa­miin­sa vam­moi­hin.

– Mat­ka isä­ni vii­mei­sil­le jäl­jil­le sekä kaik­ki löy­ty­nyt tie­to lait­toi­vat mi­nut käy­mään läpi uu­den su­ru­työn. Nii­den jäl­keen tun­sin saa­va­ni ta­pah­tu­mis­ta riit­tä­vän sel­vyy­den ja rau­han sie­lul­le­ni, muis­te­lee Töl­li.

Kan­sain­vä­lis­tä toi­ses­sa maa­il­man­so­das­sa hen­ken­sä me­net­tä­nei­den muis­to­päi­vää vie­te­tään 8.–9.5.2021.