An­ne Si­mi­lä

Lau­kaan seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­sen Jaak­ko Sääs­ki­lah­den en­sim­mäi­set muis­tot it­se­näi­syys­päi­väs­tä liit­ty­vät si­ni­val­koi­siin kynt­ti­löi­hin ko­din ik­ku­nal­la. Vie­rai­le­maan tul­leet iso­van­hem­mat ker­toi­vat pie­nel­le po­jal­le ja hä­nen si­sa­ruk­sil­leen Suo­men it­se­näi­syy­den mer­ki­tyk­ses­tä.

– Kou­lus­ta käy­tiin myös lau­la­mas­sa isän­maal­li­sia lau­lu­ja ja vir­siä it­se­näi­syys­juh­las­sa seu­ra­kun­ta­ta­lol­la ja it­se­näi­syys­päi­vän ti­lai­suuk­sis­sa kir­kos­sa. Muis­tan, et­tä ar­vos­tin jol­la­kin ta­val­la jo tuol­loin maam­me it­se­näi­syyt­tä, Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee.

Kiin­nos­tus his­to­ri­aan he­rä­si var­hain. Eri­tyi­ses­ti so­ta­ro­maa­ne­ja hän al­koi lu­kea käy­des­sään kuu­det­ta luok­kaa. Nii­den luo­ma kuva so­das­ta he­rät­ti kou­lu­po­jas­sa suur­ta ihai­lua so­dan­käy­nei­tä koh­taan.

– Sit­ten äi­ti an­toi lu­et­ta­vak­si Täs­sä aut­toi Her­ra -kir­jan, jos­sa on ve­te­raa­nien ai­ka­lais­muis­te­lui­ta. Löy­sin sii­tä sa­mal­la ky­läl­lä asu­neen Uu­no Ku­han muis­te­lui­ta, jot­ka he­rät­ti­vät mi­nus­sa suur­ta mie­len­kiin­toa, Sääs­ki­lah­ti ker­too.

Sääs­ki­lah­ti sai kuul­la li­sää to­si­ta­ri­noi­ta so­das­ta vie­rai­luil­laan Ku­han luo­na. Fik­tii­vi­sen kir­jal­li­suu­den luo­ma san­ka­ri­myyt­ti al­koi tuol­loin pur­kau­tua nuo­ru­kai­sen mie­les­sä, ja aja­tus so­das­ta muut­tui re­a­lis­ti­sem­mak­si. Ve­te­raa­nien omis­ta ker­to­muk­sis­ta sel­vi­si, et­tä kaik­ki ei­vät ol­leet mu­ka­na tais­te­luis­sa, vaan oli myös huol­to­teh­tä­viä, joi­den kun­nol­li­nen suo­rit­ta­mi­nen oli vält­tä­mä­tön­tä.

– Ve­te­raa­nit ei­vät pi­tä­neet it­se­ään san­ka­rei­na. He ker­toi­vat teh­neen­sä vain sen, mitä hei­dän käs­ket­tiin. Joku muis­te­li myös pe­län­neen­sä niin pal­jon, et­tä oli juos­sut kar­kuun, Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee.

– San­ka­ri­myy­tin pur­kau­tu­mi­seen liit­tyi sen­kin ym­mär­tä­mi­nen, et­tä rin­ta­mal­ta tul­tiin mo­nen­lais­ten vau­ri­oi­den kans­sa. Voi ol­la, et­tä oli säi­lyt­ty fyy­si­ses­ti va­hin­goit­tu­mat­to­ma­na, mut­ta jou­dut­tiin kan­ta­maan hen­ki­siä vau­ri­oi­ta lop­pu­e­lä­män. Sii­hen ai­kaan niis­tä ei oi­kein edes voi­nut pu­hua, hän poh­tii.

Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee läm­möl­lä jo pe­ril­le pääs­seen so­ta­ve­te­raa­nin Uu­no Ku­han tyy­ty­väis­tä ja toi­vei­kas­ta asen­net­ta sekä lu­jaa luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

– Nyt ve­te­raa­nien su­ku­pol­vi al­kaa ol­la niin iä­käs­tä, et­tä vii­mei­nen il­ta­huu­to on mo­nel­la lä­hel­lä. Näin muis­tot etään­ty­vät väis­tä­mät­tä, kun nii­tä ei ole enää ku­kaan ker­to­mas­sa.

– Mi­nus­ta mei­dän ei pi­dä­kään vaa­lia vain pe­rin­ne­tie­toa, vaan voim­me löy­tää mui­ta­kin oi­kei­ta ta­po­ja juh­lia maam­me it­se­näi­syyt­tä. Se, mi­ten it­se­näi­syys­päi­vää on vie­tet­ty tä­hän as­ti, ei vält­tä­mät­tä ole ai­noa oi­kea tapa. Tä­män päi­vän nuo­ret vie­rok­su­vat sel­lais­ta tär­kei­lyä ja tur­haa jäyk­kyyt­tä, poh­tii Sääs­ki­lah­ti.

Eri­tyi­ses­ti kii­tol­li­suus kai­kes­ta hy­väs­tä mitä meil­lä on, voi­si kuu­lua Sääs­ki­lah­den mu­kaan it­se­näi­syys­päi­vään.

– Meil­lä Suo­mes­sa vai­kut­taa yhä jol­la­kin ta­val­la se, et­tä kir­kol­la ja sen myö­tä kris­til­li­sel­lä us­kol­la on ol­lut niin vah­va ase­ma val­ti­on rin­nal­la ihan näi­hin päi­viin as­ti. Se nä­kyy tu­le­vai­suu­de­nus­ko­na ja luot­ta­muk­se­na sii­hen, et­tä asi­at hoi­de­taan vai­keis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Voim­me luot­taa, et­tä tääl­lä on hyvä asua ja elää kah­den­kym­me­nen vuo­den­kin pääs­tä, hän sa­noo.

Sääs­ki­lah­ti ar­vos­taa it­se­näi­sen maam­me hy­viä kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sia ja laa­jo­ja tu­ki­pal­ve­lui­ta. Hä­nen mie­les­tään tänä ai­ka­na on vaa­ra­na, et­tä olo­suh­teet ja pal­ve­lut al­ka­vat tun­tua niin it­ses­tään sel­vil­tä, et­tä vaa­dim­me koko ajan li­sää. Myön­tei­se­nä poik­keu­so­lo­jen ai­ka­na ta­pah­tu­nee­na muu­tok­se­na hän mai­nit­see suo­ma­lais­ten li­sään­ty­neen luon­nos­sa liik­ku­mi­sen.

– Meil­lä on ri­kas luon­to, jos­sa on jo­ka­mie­hen oi­keu­det ja jos­sa voi rau­hoit­tua, sum­maa it­se­kin ret­kei­lyä har­ras­ta­va Sääs­ki­lah­ti.

Sääs­ki­lah­ti ker­too miet­ti­neen­sä, mi­ten it­se­näi­syy­des­tä tu­li­si ker­toa lap­sil­le ja nuo­ril­le. Vas­tuu pe­rin­ne­tie­don ja it­se­näi­syy­den ar­vos­ta­mi­sen siir­ty­mi­ses­tä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le kuu­luu hä­nen mie­les­tään kai­kil­le kas­vat­ta­jil­le.

– Kris­til­li­syy­den lei­reil­lä oli­si hyvä pi­tää usein esil­lä it­se­näi­syyt­tä ja va­paut­ta. Naa­pu­rin­kin kans­sa voi jos­kus pu­hua säi­den si­jas­ta isän­maan hy­vis­tä puo­lis­ta, hän kan­nus­taa hy­myil­len.

Suo­men li­pun nos­ta­mi­nen sal­koon on hä­nen mie­les­tään yk­si kau­neim­mis­ta ta­vois­ta juh­lis­taa it­se­näi­syys­päi­vää.

– Olen use­a­na vuon­na käy­nyt kou­luil­la täl­lai­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa. Kant­to­rin kans­sa olem­me lau­la­neet jon­kun isän­maal­li­nen vir­ren, hän iloit­see.

It­se­näi­syys­päi­vää Sääs­ki­lah­ti ai­koo viet­tää tänä vuon­na ku­ten en­nen­kin: en­sin töis­sä on it­se­näi­syys­päi­vän ju­ma­lan­pal­ve­lus ja mah­dol­li­ses­ti joku toi­mi­tus, lop­pu­päi­vä ku­luu Kaa­ri­na-vai­mon ja las­ten kans­sa.

– Kuun­te­lem­me isän­maal­lis­ta mu­siik­kia, kat­som­me Lin­nan juh­lien vas­taa­not­toa ja syöm­me vä­hän juh­la­vam­min. Jos­kus on las­ten kans­sa vie­rail­tu jon­kun so­dan ko­ke­neen van­huk­sen luo­na, Sääs­ki­lah­ti ker­too.