JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu kiitollisuus

Puhutaan maasta ja taivaasta
5.12.2021 0.10

Juttua muokattu:

30.11. 14:12
2021113014123020211205001000
Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”

Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”

Anne Similä

Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”

Laukaan seurakunnan kappalainen Jaakko Sääskilahti pitää vuonna 1970 paljastettua Kelkkamäen sankarihautausmaan muistomerkkiä tärkeänä kunnioituksen osoituksena itsenäisyytemme puolesta taistelleille. Massiivisen, valtatielle näkyvän sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Paatola. Patsaan holvien välissä on risti ja paasi, jonka päällä on kivestä veistetty kypärä ja teksti: ”Kansa elää.”

Anne Similä

An­ne Si­mi­lä

Lau­kaan seu­ra­kun­nan kap­pa­lai­sen Jaak­ko Sääs­ki­lah­den en­sim­mäi­set muis­tot it­se­näi­syys­päi­väs­tä liit­ty­vät si­ni­val­koi­siin kynt­ti­löi­hin ko­din ik­ku­nal­la. Vie­rai­le­maan tul­leet iso­van­hem­mat ker­toi­vat pie­nel­le po­jal­le ja hä­nen si­sa­ruk­sil­leen Suo­men it­se­näi­syy­den mer­ki­tyk­ses­tä.

– Kou­lus­ta käy­tiin myös lau­la­mas­sa isän­maal­li­sia lau­lu­ja ja vir­siä it­se­näi­syys­juh­las­sa seu­ra­kun­ta­ta­lol­la ja it­se­näi­syys­päi­vän ti­lai­suuk­sis­sa kir­kos­sa. Muis­tan, et­tä ar­vos­tin jol­la­kin ta­val­la jo tuol­loin maam­me it­se­näi­syyt­tä, Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee.

Kiin­nos­tus his­to­ri­aan he­rä­si var­hain. Eri­tyi­ses­ti so­ta­ro­maa­ne­ja hän al­koi lu­kea käy­des­sään kuu­det­ta luok­kaa. Nii­den luo­ma kuva so­das­ta he­rät­ti kou­lu­po­jas­sa suur­ta ihai­lua so­dan­käy­nei­tä koh­taan.

– Sit­ten äi­ti an­toi lu­et­ta­vak­si Täs­sä aut­toi Her­ra -kir­jan, jos­sa on ve­te­raa­nien ai­ka­lais­muis­te­lui­ta. Löy­sin sii­tä sa­mal­la ky­läl­lä asu­neen Uu­no Ku­han muis­te­lui­ta, jot­ka he­rät­ti­vät mi­nus­sa suur­ta mie­len­kiin­toa, Sääs­ki­lah­ti ker­too.

Sääs­ki­lah­ti sai kuul­la li­sää to­si­ta­ri­noi­ta so­das­ta vie­rai­luil­laan Ku­han luo­na. Fik­tii­vi­sen kir­jal­li­suu­den luo­ma san­ka­ri­myyt­ti al­koi tuol­loin pur­kau­tua nuo­ru­kai­sen mie­les­sä, ja aja­tus so­das­ta muut­tui re­a­lis­ti­sem­mak­si. Ve­te­raa­nien omis­ta ker­to­muk­sis­ta sel­vi­si, et­tä kaik­ki ei­vät ol­leet mu­ka­na tais­te­luis­sa, vaan oli myös huol­to­teh­tä­viä, joi­den kun­nol­li­nen suo­rit­ta­mi­nen oli vält­tä­mä­tön­tä.

– Ve­te­raa­nit ei­vät pi­tä­neet it­se­ään san­ka­rei­na. He ker­toi­vat teh­neen­sä vain sen, mitä hei­dän käs­ket­tiin. Joku muis­te­li myös pe­län­neen­sä niin pal­jon, et­tä oli juos­sut kar­kuun, Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee.

– San­ka­ri­myy­tin pur­kau­tu­mi­seen liit­tyi sen­kin ym­mär­tä­mi­nen, et­tä rin­ta­mal­ta tul­tiin mo­nen­lais­ten vau­ri­oi­den kans­sa. Voi ol­la, et­tä oli säi­lyt­ty fyy­si­ses­ti va­hin­goit­tu­mat­to­ma­na, mut­ta jou­dut­tiin kan­ta­maan hen­ki­siä vau­ri­oi­ta lop­pu­e­lä­män. Sii­hen ai­kaan niis­tä ei oi­kein edes voi­nut pu­hua, hän poh­tii.

Sääs­ki­lah­ti muis­te­lee läm­möl­lä jo pe­ril­le pääs­seen so­ta­ve­te­raa­nin Uu­no Ku­han tyy­ty­väis­tä ja toi­vei­kas­ta asen­net­ta sekä lu­jaa luot­ta­mus­ta Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen.

– Nyt ve­te­raa­nien su­ku­pol­vi al­kaa ol­la niin iä­käs­tä, et­tä vii­mei­nen il­ta­huu­to on mo­nel­la lä­hel­lä. Näin muis­tot etään­ty­vät väis­tä­mät­tä, kun nii­tä ei ole enää ku­kaan ker­to­mas­sa.

– Mi­nus­ta mei­dän ei pi­dä­kään vaa­lia vain pe­rin­ne­tie­toa, vaan voim­me löy­tää mui­ta­kin oi­kei­ta ta­po­ja juh­lia maam­me it­se­näi­syyt­tä. Se, mi­ten it­se­näi­syys­päi­vää on vie­tet­ty tä­hän as­ti, ei vält­tä­mät­tä ole ai­noa oi­kea tapa. Tä­män päi­vän nuo­ret vie­rok­su­vat sel­lais­ta tär­kei­lyä ja tur­haa jäyk­kyyt­tä, poh­tii Sääs­ki­lah­ti.

Eri­tyi­ses­ti kii­tol­li­suus kai­kes­ta hy­väs­tä mitä meil­lä on, voi­si kuu­lua Sääs­ki­lah­den mu­kaan it­se­näi­syys­päi­vään.

– Meil­lä Suo­mes­sa vai­kut­taa yhä jol­la­kin ta­val­la se, et­tä kir­kol­la ja sen myö­tä kris­til­li­sel­lä us­kol­la on ol­lut niin vah­va ase­ma val­ti­on rin­nal­la ihan näi­hin päi­viin as­ti. Se nä­kyy tu­le­vai­suu­de­nus­ko­na ja luot­ta­muk­se­na sii­hen, et­tä asi­at hoi­de­taan vai­keis­sa­kin ti­lan­teis­sa. Voim­me luot­taa, et­tä tääl­lä on hyvä asua ja elää kah­den­kym­me­nen vuo­den­kin pääs­tä, hän sa­noo.

Sääs­ki­lah­ti ar­vos­taa it­se­näi­sen maam­me hy­viä kou­lu­tus­mah­dol­li­suuk­sia ja laa­jo­ja tu­ki­pal­ve­lui­ta. Hä­nen mie­les­tään tänä ai­ka­na on vaa­ra­na, et­tä olo­suh­teet ja pal­ve­lut al­ka­vat tun­tua niin it­ses­tään sel­vil­tä, et­tä vaa­dim­me koko ajan li­sää. Myön­tei­se­nä poik­keu­so­lo­jen ai­ka­na ta­pah­tu­nee­na muu­tok­se­na hän mai­nit­see suo­ma­lais­ten li­sään­ty­neen luon­nos­sa liik­ku­mi­sen.

– Meil­lä on ri­kas luon­to, jos­sa on jo­ka­mie­hen oi­keu­det ja jos­sa voi rau­hoit­tua, sum­maa it­se­kin ret­kei­lyä har­ras­ta­va Sääs­ki­lah­ti.

Sääs­ki­lah­ti ker­too miet­ti­neen­sä, mi­ten it­se­näi­syy­des­tä tu­li­si ker­toa lap­sil­le ja nuo­ril­le. Vas­tuu pe­rin­ne­tie­don ja it­se­näi­syy­den ar­vos­ta­mi­sen siir­ty­mi­ses­tä su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le kuu­luu hä­nen mie­les­tään kai­kil­le kas­vat­ta­jil­le.

– Kris­til­li­syy­den lei­reil­lä oli­si hyvä pi­tää usein esil­lä it­se­näi­syyt­tä ja va­paut­ta. Naa­pu­rin­kin kans­sa voi jos­kus pu­hua säi­den si­jas­ta isän­maan hy­vis­tä puo­lis­ta, hän kan­nus­taa hy­myil­len.

Suo­men li­pun nos­ta­mi­nen sal­koon on hä­nen mie­les­tään yk­si kau­neim­mis­ta ta­vois­ta juh­lis­taa it­se­näi­syys­päi­vää.

– Olen use­a­na vuon­na käy­nyt kou­luil­la täl­lai­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa. Kant­to­rin kans­sa olem­me lau­la­neet jon­kun isän­maal­li­nen vir­ren, hän iloit­see.

It­se­näi­syys­päi­vää Sääs­ki­lah­ti ai­koo viet­tää tänä vuon­na ku­ten en­nen­kin: en­sin töis­sä on it­se­näi­syys­päi­vän ju­ma­lan­pal­ve­lus ja mah­dol­li­ses­ti joku toi­mi­tus, lop­pu­päi­vä ku­luu Kaa­ri­na-vai­mon ja las­ten kans­sa.

– Kuun­te­lem­me isän­maal­lis­ta mu­siik­kia, kat­som­me Lin­nan juh­lien vas­taa­not­toa ja syöm­me vä­hän juh­la­vam­min. Jos­kus on las­ten kans­sa vie­rail­tu jon­kun so­dan ko­ke­neen van­huk­sen luo­na, Sääs­ki­lah­ti ker­too.

25.4.2024

Jeesus sanoo: ”Minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Joh. 16:22

Viikon kysymys