Oli sa­lai­suus. Mie­les­tä­ni se oli hy­vin suu­ri sa­lai­suus. Sa­lai­suus suun­ta­si jou­luun. Luok­ka­to­ve­ri­ni oli so­pi­nut kou­lum­me keit­tä­jän kans­sa, et­tä tämä opet­tai­si kir­jo­la­pas­ten teon, ja mi­nä­kin sain kut­sun mu­kaan. Mie­lel­lä­ni suos­tuin. En ol­lut tai­ta­va kä­si­töis­sä, mut­ta ajat­te­lin, et­tä en­kö­hän mi­nä­kin opi. Lan­kaa ja pui­kot sain il­mei­ses­ti äi­dil­tä. Kou­luun­han vie­tiin sil­loin kä­si­työ­tar­vik­keet ko­toa.

Kir­jo­neu­le­la­pa­nen al­koi edis­tyä. Ei hel­pos­ti, mut­ta vä­hi­tel­len. Neu­loim­me ai­na tiis­tai­sin kou­lun jäl­keen. Ko­to­na­kin neu­loin, ai­van sa­laa kai­kil­ta. Kun ran­nek­keen re­so­ri – kak­si oi­kein, kak­si nu­rin – tuli riit­tä­vän mit­tai­sek­si, al­koi kir­jo­neu­leen teko. Tuli esiin en­sim­mäi­nen sie­vä si­ni­val­koi­nen vi­no­ruu­duk­ko ja sen jäl­keen toi­nen ja näin työ ete­ni viik­ko vii­kol­ta.

Ah­ke­ruus ja sit­keys pal­kit­tiin. Jou­lun al­la sain pää­tel­lä lan­gat, ja la­pa­set oli­vat val­miit. La­pa­set höy­ry­tet­tiin, ja ne näyt­ti­vät kau­niil­ta. Olin hy­vil­lä mie­lin. Kää­rin la­pa­set jou­lu­pa­pe­riin ja kir­joi­tin pääl­le saa­jan ni­men.

Tuli jou­lu­aat­to. Kuu­si oli tu­vas­sa, me lap­set olim­me saa­neet sen ko­ris­tel­la. Ha­vun tuok­su täyt­ti tu­van. Rii­si­puu­ro ja se­ka­he­del­mä­sop­pa mais­tui­vat, ja kink­ku oli hy­vää.

Iloit­sim­me. Oli Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­la. Nyt sai iloi­ta Jee­sus-lap­ses­ta, ih­me­tel­lä pai­men­ten rin­nal­la ja kiit­tää en­ke­lien kans­sa. Oli pa­ras päi­vä vuo­den kai­kis­ta päi­vis­tä.

Mie­lis­sä oli myös jän­ni­tys­tä. Tu­li­si­ko jou­lu­puk­ki? Ei sitä var­mak­si tien­nyt. Isä läh­ti tal­liin he­vo­sil­le il­ta­hei­niä an­ta­maan. Jo kuu­lui ko­li­naa, ja jou­lu­puk­ki­han siel­tä tuli. Jo­kai­nen meis­tä lap­sis­ta sai pa­ke­tin, saat­toi­pa joku saa­da kak­si­kin. Isän pois­sa­o­loa em­me huo­man­neet ih­me­tel­lä.

Sil­mä tark­ka­na seu­ra­sin, mil­loin puk­ki an­taa val­mis­ta­ma­ni pa­ke­tin. Oli­vat­ko ton­tut löy­tä­neet sen sau­nan lau­teil­ta? Lo­pul­ta pa­ket­ti oli jou­lu­pu­kin kä­des­sä, ja puk­ki lau­sui vei­ti­kal­la ää­nel­lä: ”Äi­dil­le!” Häm­mäs­ty­nee­nä äi­ti nou­si ja haki pa­ke­tin, mut­ta ei avan­nut sitä. Jou­lu­pu­kil­la oli jo kii­re toi­siin ko­tei­hin. Kii­tim­me jou­lu­puk­kia ja vil­ku­tim­me.

Kun jou­lu­puk­ki oli men­nyt, ava­sim­me pa­ke­tit, ja isä ja äi­ti­kin tu­li­vat iloon mu­kaan. Oli ri­pi­nää ja ra­pi­naa, iloi­sia kil­jah­duk­sia tupa täyn­nä. Tark­kai­lin äi­tiä malt­ta­mat­to­ma­na. Joko hän avaa pa­ke­tin? Lo­pul­ta äi­ti au­kai­si na­run ja pa­pe­rit. Esiin tu­li­vat kir­jo­la­pa­set. Äi­din sil­mät kos­tui­vat. Ih­met­te­lin, mik­si äi­ti it­ki. Sil­mät oli­vat kyy­ne­lis­sä, mut­ta kas­voil­la oli kui­ten­kin hymy. Äi­ti kat­soi mi­nua ja kiit­ti. Olin on­nel­li­nen.

Vuo­sia myö­hem­min sain tie­tää, et­tä lah­jo­ja oli han­kit­tu sinä jou­lu­na vain lap­sil­le. Kir­jo­kin­taat oli­vat to­del­li­nen yl­lä­tys.