Tii­na Tof­fe­ri

Tor­ni­o­lai­sel­le Han­na Kin­nu­sel­le sana su­vi­seu­rat on hy­vin ke­säi­nen, mut­ta myös juh­lal­li­nen. Sii­hen liit­tyy läm­pöä, yh­teen­kuu­lu­vuut­ta sekä rak­kaut­ta toi­sia us­ko­vai­sia koh­taan. Se on kuin tai­vaan juh­la, jol­la on al­ku, mut­ta ei lop­pua.

Kin­nu­sen var­hai­sim­mat su­vi­seu­ra­muis­tot ovat lap­suu­des­ta.

– Äi­ti ja isä kul­jet­ti­vat mei­tä ai­na suvi­seu­roi­hin, kun se vain oli isän töi­den tai per­he­ti­lan­teen puo­les­ta mah­dol­lis­ta. Al­ku­vuo­si­na ma­joi­tus oli tel­tois­sa. Su­vi­seu­rois­sa van­hem­mat an­toi­vat ra­han omiin os­tok­siin, ja kun se oli käy­tet­ty, teh­tiin työ­vuo­ro­ja, jot­ta sai os­tet­tua il­lem­mal­la­kin jää­te­löä. Lap­se­na oli mu­ka­va is­tua seu­ra­tel­tas­sa kuu­ro­jen tulk­kauk­sen lä­hel­lä. Sitä oli mu­ka­va seu­ra­ta pu­heen kuun­te­lun lo­mas­sa.

Han­na Kin­nu­sen suvi­seu­roi­hin on kuu­lu­nut mo­nen­lai­sia työ­vuo­ro­ja. Lap­suu­des­sa työt oli­vat aluk­si ros­kien ke­räys­tä. Sit­tem­min nuo­ruu­den ja ai­kui­suu­den myö­tä työ­teh­tä­vät ovat vaih­del­leet.

– Työ­vuo­ro­ja olen teh­nyt jo­kai­sis­sa suvi­seu­rois­sa, jois­sa olen ol­lut ai­na sii­hen saak­ka, et­tä olen saa­nut oman per­heen, Kin­nu­nen muis­te­lee.

Tor­ni­o­lai­se­na Kin­nu­nen on osal­lis­tu­nut myös Ruot­sin su­vi­seu­ro­jen jär­jes­tä­mi­seen. Niis­sä hän on toi­mi­nut seu­ra­kant­to­ri­na. En­sim­mäi­nen su­vi­seu­ra­kant­to­rin teh­tä­vä oli Ka­li­xin su­vi­seu­rois­sa, kun Kin­nu­nen oli vain 17-vuo­ti­as. Su­vi­seu­ra­kant­to­rin teh­tä­vis­tä on jää­nyt mie­leen, kuin­ka seu­ra­kan­sa lau­loi voi­mal­li­ses­ti pää­tös­virt­tä. Het­ki oli juh­la­va ja lii­kut­ta­va.

– Nuo­re­na oli sa­nan kuu­le­mi­nen ja il­tai­sin tel­tas­sa lau­la­mi­nen tär­kei­tä suvi­seu­roi­hin kuu­lu­via asi­oi­ta. Nuo­ruu­teen kuu­lui myös vah­vas­ti ys­tä­vien ta­paa­mi­nen seu­ra­ken­täl­lä mui­hin ikä­kau­siin ver­rat­tu­na. Seu­ra­ken­täl­le lai­tet­tiin maa­han vilt­ti, jos­sa ys­tä­vät ja tut­ta­vat saat­toi­vat vaih­taa kuu­lu­mi­sia.

Kin­nu­sen per­heel­le suvi­seu­rat ovat ai­na ol­leet vuo­den ko­ho­koh­ta.

– Meil­lä on ol­lut mo­nen­lai­sia sat­tu­muk­sia su­vi­seu­ra­mat­koil­la. Kai­kes­ta on sel­vit­ty, tar­vit­tu pal­jon huu­mo­ria ja pit­kä­mie­li­syyt­tä. Erään lap­sem­me sai­raus tuo haas­tei­ta mei­dän suvi­seu­roi­hin läh­te­mi­seen. Seu­ra­ken­täl­lä yö­py­mi­nen hä­nen kans­saan ei ole mah­dol­lis­ta.

Tor­ni­on Su­vi­seu­rat vuon­na 2016 oli­vat Kin­nu­sen per­heel­le to­del­la tär­ke­ät.

– Saim­me ol­la jär­jes­tä­mäs­sä Su­vi­seu­ro­ja omal­le ko­ti­paik­ka­kun­nal­lem­me. Tal­kois­sa käy­tiin ah­ke­ras­ti. Su­vi­seu­ro­jen al­ka­es­sa ko­ti­pi­haam­me saak­ka kai­kui seu­ra­ken­täl­tä ää­niä. Meil­lä oli mah­dol­li­suus ol­la seu­rois­sa joka päi­vä. Se oli uut­ta mei­dän nuo­rim­mil­le lap­sil­le.

Kin­nu­sen per­hees­tä ei pääs­ty läh­te­mään Po­rin Su­vi­seu­roi­hin. Han­na jär­jes­ti puo­li­son­sa Mar­tin kans­sa omal­le pi­hal­leen Su­vi­seu­rat, joi­hin he kut­sui­vat su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä.

– Meil­lä oli noin 60 vie­ras­ta vii­kon­lo­pun ai­ka­na viet­tä­mäs­sä Su­vi­seu­ro­ja pi­hal­lam­me. Se oli­kin hy­vää har­joi­tus­ta vii­me kesän seu­ro­ja var­ten, vaik­ka tuol­loin ei ol­lut mi­tään tie­toa, et­tä tu­li­si ai­ka, jol­loin ku­kaan ei pää­se Su­vi­seu­roi­hin.

Lue koko haas­tat­te­lu täl­lä vii­kol­la (7.7.) il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mies-leh­des­tä.