Heik­ki Myl­ly­nie­mi

Tai­vaan Isä tie­tää par­hai­ten, mitä ku­kin tar­vit­see. Hän vas­taa ru­kouk­siin ajal­laan ja ta­val­laan. Tär­kein­tä on löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­ta maan pääl­tä.

Ru­kous­sun­nun­tai si­joit­tuu kirk­ko­vuo­des­sam­me pää­si­äi­sen ja he­la­tors­tain vä­liin. Se ajoit­tuu ke­vää­seen, kyl­vö­töi­den ai­kaan. Kris­ti­no­pin mu­kaan ru­kous on sy­dä­men nöy­rää ja vil­pi­tön­tä pu­het­ta Ju­ma­lan kans­sa. Kyl­vä­jä pyy­tää, et­tä kas­vun an­ta­ja siu­nai­si kyl­vö­työn. Ru­kous­sun­nun­tain ajan­koh­ta on alun pe­rin mää­räy­ty­nyt juu­ri kyl­vö­töi­den mu­kaan.

Evan­ke­liu­mi­teks­tim­me opet­taa hel­lit­tä­mät­tö­män ru­kouk­sen mer­ki­tyk­ses­tä. Ju­ma­la kuu­lee ru­kouk­set ja on val­mis an­ta­maan mo­nin ver­roin enem­män hy­vää kuin osaam­me edes pyy­tää. Kun ope­tus­lap­set pyy­si­vät, et­tä Jee­sus opet­tai­si hei­dät ru­koi­le­maan, Jee­sus opet­ti tu­tun Isä mei­dän -ru­kouk­sen (Luuk. 11:1–4).

Kuka ei aut­tai­si ys­tä­vään­sä?

Evan­ke­liu­mi­teks­ti ja­kaan­tuu kah­teen osaan. Kum­pi­kin niis­tä al­kaa ky­sy­myk­sel­lä ”kuka teis­tä”. Luuk­kaal­ta löy­tyy usei­ta sa­man­ta­pai­ses­ti al­ka­via ope­tus­pu­hei­ta: ”Kuka teis­tä voi mu­reh­ti­mi­sel­laan li­sä­tä ikään­sä kyy­nä­rän­kään ver­taa?” (Luuk. 12:25) tai ”Jos jol­ta­kin teis­tä pu­to­aa poi­ka tai här­kä kai­voon, ei­kö hän heti vedä sitä ylös sa­pa­tin­päi­vä­nä­kin?” (Luuk. 14:5.)

Jee­sus ky­syy, kuka kuu­li­jois­ta ei an­tai­si lei­pää, kun ys­tä­vä tu­lee sitä lai­naa­maan kes­kel­lä yö­tä, tai kuka heis­tä an­tai­si po­jal­leen jo­ta­kin va­hin­gol­lis­ta, kun tämä pyy­tää ruo­kaa. Ha­lu­am­me aut­taa ys­tä­vi­äm­me mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan. Van­hem­mat taas toi­vo­vat lap­sil­leen kaik­kein pa­ras­ta ja toi­mi­vat sen mu­kaan.

Ju­ma­la avaa oven et­si­väl­le

Idän mail­la ih­mi­set mat­kus­ti­vat usein yö­ai­kaan vält­ty­äk­seen päi­vän hel­teel­tä. Sa­moin vie­raan­va­rai­suus oli pyhä vel­vol­li­suus Jee­suk­sen ajan kult­tuu­ris­sa. Tar­jot­ta­vaa oli ol­ta­va. Ver­tauk­ses­ta on löy­det­tä­vis­sä myös hä­pe­än ja kun­ni­an kä­sit­teet.

Ver­tauk­ses­sa käy­te­tään har­vi­nais­ta anai­deia-sa­naa, jon­ka voi suo­men­taa hel­lit­tä­mät­tö­myy­dek­si, hä­pe­ä­mät­tö­myy­dek­si tai röyh­key­dek­si. Sa­nan­mu­kai­ses­ti ”hän nou­see hä­pe­ä­mät­tö­myy­den täh­den”. Kyse voi ol­la naa­pu­ri­aan häi­rit­se­mään tul­leen kol­kut­ta­jan hä­pe­ä­mät­tö­myy­des­tä tai sii­tä, et­tä jo nuk­ku­maan men­neen on nous­ta­va, jot­ta oli­si ”hä­pe­ä­mä­tön” eli vält­täi­si so­si­aa­li­sen hä­pe­än aut­ta­mal­la tois­ta.

Jee­suk­sen ker­to­muk­ses­sa per­hee­ni­sä on pa­ko­tet­tu he­rää­mään kes­kel­lä yö­tä. Jos hän nou­see ylös, sa­mal­la eh­kä koko muu­kin per­he he­rää. Ajan­koh­ta oli niin huo­no, et­tä hän kiel­si naa­pu­ri­aan häi­rit­se­mäs­tä yö­u­ni­aan. Naa­pu­ri ei kui­ten­kaan hel­lit­tä­nyt. Hän jat­koi pyy­tä­mis­tä. Pyyn­töi­hin kyl­läs­ty­nee­nä per­heen isä lo­pul­ta an­toi kol­me lei­pää ys­tä­väl­leen. Hän ei teh­nyt sitä ys­tä­vyyt­tään, vaan sik­si, et­tä toi­nen pyy­si hel­lit­tä­mät­tä.

Ju­ma­la avaa oven jo­kai­sel­le kol­kut­ta­val­le ja et­si­väl­le. Ju­ma­lal­le ei ole so­pi­ma­ton­ta ai­kaa. Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus on tul­kin­nut teks­tiä: ”Jos unes­taan he­rä­te­tyn ih­mi­sen on pak­ko vas­toin tah­to­aan täyt­tää hä­nel­le esi­tet­ty pyyn­tö, kuin­ka pal­jon enem­män on meil­le val­mis an­ta­maan Ju­ma­la, joka ei nuku vaan joka he­rät­tää mei­dät unes­tam­me ru­koil­lak­sem­me hän­tä?”

Ju­ma­la tie­tää kai­ken

Ju­ma­la tie­tää yk­sit­täis­ten ih­mis­ten ja kan­sa­kun­tien vai­heet ja tar­peet. Tä­hän saa luot­taa tänä poik­keu­sai­ka­na­kin. Ver­tauk­sen kes­kei­nen sa­no­ma on se, et­tä em­me lan­nis­tui­si ja vä­syi­si ru­koi­le­maan. Ju­ma­la kuu­lee las­ten­sa hei­koim­mat­kin huo­kauk­set ja pyyn­nöt. Pyyn­nöt ei­vät ai­na to­teu­du niin kuin ih­mi­se­nä toi­vom­me ja ajat­te­lem­me. Ju­ma­la vas­taa ru­kouk­siin tar­pei­dem­me ja tah­ton­sa mu­kaan.

Mo­nen sy­dä­men lie­nee täyt­tä­nyt huo­kaus pääs­tä jäl­leen yh­del­le kool­le Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon. Tämä ai­ka on kir­kas­ta­nut uu­del­la ta­val­la Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen sekä yh­tei­sen ko­koon­tu­mi­sen tär­key­den. Jee­sus lu­pa­si, et­tä ajal­lis­ten tar­pei­den li­säk­si Ju­ma­la an­taa ”Py­hän Hen­gen niil­le, jot­ka sitä hä­nel­tä pyy­tä­vät”.

Jee­sus ke­hot­ti et­si­mään en­nen muu­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan. Isä mei­dän -ru­kouk­sen toi­nen pyyn­tö kos­kee­kin Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tu­le­mis­ta. Py­hän Hen­gen voi­mas­ta ju­lis­tet­tu evan­ke­liu­mi an­taa us­ko­jal­leen syn­nit an­teek­si sekä sy­dä­mel­le rau­han, va­pau­den ja ilon.