Sep­po Aho

Jee­suk­sen ope­tus Ju­ma­lan ja lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­ses­ta tuo esil­le jo­kai­sen ih­mi­sen mer­ki­tyk­sel­li­syy­den Ju­ma­lan luo­mis­työ­nä.

Sana rak­kaus tuo mie­leen sen eri­lai­set mer­ki­tyk­set. Raa­ma­tun al­ku­kie­les­sä se si­säl­si erik­seen ih­mis­ten vä­li­set suh­teet ja ju­ma­la­suh­teen. Ju­ma­la­suh­teen kul­ma­ki­vi on en­sim­mäi­nen käs­ky: Minä olen Her­ra si­nun ju­ma­la­si. Älä pidä mui­ta ju­ma­lia.

Mart­ti Lut­her opet­ti Ison ka­te­kis­muk­sen se­li­tyk­sis­sään, et­tä en­sim­mäi­nen käs­ky on niin mer­kit­tä­vä, et­tä kaik­ki muut käs­kyt voi­daan joh­taa sii­tä. Hän va­roit­ti myös käs­kyn kään­tö­puo­les­ta, epä­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­ta: ”Jol­la on ra­haa ja omai­suut­ta, tun­tee ole­van­sa tur­vas­sa. Hän on iloi­nen ja pe­lo­ton ai­van kuin is­tui­si kes­kel­lä pa­ra­tii­sia. Ja päin­vas­toin: Joka ei omis­ta mi­tään, se epäi­lee ja vai­puu epä­toi­voon ai­van kuin ei tie­täi­si Ju­ma­las­ta mi­tään.” Muis­ta epä­ju­ma­lis­ta hän mai­nit­si op­pi­nei­suu­den har­han, vii­sau­den ja in­hi­mil­li­sen val­lan­käy­tön.

Vaa­ti­mus ra­kas­taa

Jee­sus ava­si erääl­le kes­kus­te­lu­kump­pa­nil­le Ju­ma­lan lain vaa­ti­vuut­ta, jo­hon kuu­lui myös vaa­ti­mus ra­kas­taa Ju­ma­laa kai­kes­ta sy­dä­mes­tä, sie­lus­ta ja mie­les­tä ja lä­him­mäis­tä niin kuin it­se­ään (Matt. 22:37–39). Näin ih­mis­suh­teet ja suh­de Ju­ma­laan si­dot­tiin yh­teen. Jos toi­nen puut­tuu, hä­vi­ää toi­nen­kin: “Joka väit­tää ole­van­sa va­los­sa, mut­ta vi­haa vel­je­än­sä on yhä pi­mey­des­sä” (1. Joh. 2:9).

Jee­suk­sen ope­tus Ju­ma­lan ja lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­ses­ta tuo sa­mal­la esil­le jo­kai­sen ih­mi­sen mer­ki­tyk­sel­li­syy­den Ju­ma­lan luo­mis­työ­nä. Tä­män luo­mis­työn kun­ni­oi­tus luo edel­ly­tyk­siä oi­ke­al­la ta­val­la ra­kas­taa ja kun­ni­oit­taa lä­him­mäis­tä ja suh­tau­tua hä­neen ar­mol­li­ses­ti.

Voi­daan jopa pää­tel­lä, et­tä mitä enem­män ja ai­dom­min voim­me ra­kas­taa lä­him­mäis­täm­me, sen enem­män voim­me ja saam­me ar­vos­taa it­se­äm­me. Paa­va­li opas­ti täs­sä asi­as­sa, eh­kä­pä tun­tien in­hi­mil­li­sen it­se­ko­ro­tuk­sen vaa­ran, et­tä jo­kai­nen voi pi­tää it­ses­tään koh­tuul­li­ses­ti ja sen mu­kaan kuin Ju­ma­la on kul­le­kin us­kon mi­tan ja­ka­nut (Room. 12:3).

Rak­kau­den lain täyt­ty­mys

Raa­mat­tu tuo esil­le eron in­hi­mil­li­sen toi­min­nan ja Ju­ma­lan Hen­gen vai­kut­ta­man toi­min­nan vä­lil­lä. ”Jos te teet­te hy­vää niil­le, jot­ka te­ke­vät hy­vää teil­le, mitä kii­tet­tä­vää sii­nä on? – – Syn­ti­set­kin te­ke­vät niin. Ei, ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­än­ne, teh­kää hy­vää ja lai­nat­kaa, vaik­ka et­te us­koi­si­kaan saa­van­ne ta­kai­sin. Sil­loin tei­dän palk­kan­ne on suu­ri ja te olet­te Kor­keim­man lap­sia, sil­lä hän on hyvä kiit­tä­mät­tö­mil­le ja pa­hoil­le.” (Luuk. 6:33, 35.)

Raa­ma­tun­koh­ta rii­suu omis­ta luu­lois­ta, mut­ta sa­mal­la luo ti­laa Ju­ma­lan ar­mol­le. Ju­ma­la on ol­lut hyvä omal­ta puo­lel­taan kel­vot­to­mil­le us­ko­vil­le.

Rak­kau­den lain täyt­ty­mys on­kin sii­nä, et­tä Ju­ma­la on mei­tä en­sin ra­kas­ta­nut (1. Joh. 4:10). Tämä ko­ke­mus mah­dol­lis­taa ja an­taa voi­man toi­mia vas­toin in­hi­mil­lis­tä ja kiit­tä­mä­tön­tä luon­toa. Kris­tus saa näin muo­don syn­ti­ses­sä ih­mi­ses­sä.

Ju­ma­lan lap­sen kuva

Kris­tuk­sen muo­to ja ole­mus nä­kyy Ju­ma­lan lap­sis­sa myös elä­män ko­et­te­le­muk­sis­sa. ”Kun mei­tä soi­ma­taan, niin me hy­väs­ti lau­sum­me ja kun mei­tä vai­no­taan, niin me kär­sim­me” (1. Kor. 4:12). Tämä Kris­tuk­sen muo­don aja­ton sa­no­ma ja ole­mus nä­kyi myös pro­feet­to­jen il­moi­tuk­sis­sa. ”Ei hä­nel­lä ol­lut vart­ta, ei kau­neut­ta, jota oli­sim­me ihail­len kat­sel­leet, ei hah­moa, jo­hon oli­sim­me miel­ty­neet. – – Hän­tä pii­nat­tiin ja hän alis­tui sii­hen, ei hän suu­tan­sa avan­nut.” (Jes. 53:2, 7.)

Raa­mat­tu ku­vaa ih­mi­sen al­ku­pe­rää luo­mis­ker­to­muk­ses­sa maan to­muk­si ja pro­feet­ta sa­vek­si, joka on kui­ten­kin Ju­ma­lan kä­si­a­laa (Jes. 64:8). Uu­den tes­ta­men­tin teks­teis­sä Ju­ma­lan lap­sen kuva on vaa­ti­ma­ton. Kun Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa saar­naa­maan tai­vaan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mia, hän sa­noi lä­het­tä­vän­sä hei­dät niin kuin “lam­paat su­sien kes­kel­le” (Luuk. 10:3). Täl­lais­ta vaa­ti­ma­ton­ta, ar­kis­ta ja in­hi­mil­li­syy­den puo­les­ta vi­al­lis­ta­kin hah­moa syn­ti­sen ih­mi­sen on usein help­po lä­hes­tyä.

Hel­sin­ki­läi­nen saar­naa­ja Mat­ti Suo ku­va­si ai­ka­naan omaa pa­ran­nuk­sen­te­ko­aan seu­raa­vaan ta­paan: “Minä koh­ta­sin sel­lai­sia sa­vi­kok­ka­rei­ta ja heis­tä läh­ti ää­ni. Se ää­ni oli Jee­suk­sen ve­ren ää­ni. Se tun­tui su­loi­sel­ta mi­nun sy­dä­mes­sä­ni. Ja niin minä ha­lu­sin liit­tyä näi­hin sa­vi­kok­ka­rei­siin.”

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 6:27–31

Raa­mat­tu 1992: Mut­ta teil­le, jot­ka mi­nua kuu­let­te, minä sa­non: Ra­kas­ta­kaa vi­ha­mie­hi­än­ne, teh­kää hy­vää niil­le, jot­ka tei­tä vi­haa­vat. Siu­nat­kaa nii­tä, jot­ka tei­tä ki­ro­a­vat, ru­koil­kaa nii­den puo­les­ta, jot­ka par­jaa­vat tei­tä. Jos joku lyö si­nua pos­kel­le, tar­joa toi­nen­kin pos­ki. Jos joku vie si­nul­ta vii­tan, an­na hä­nen ot­taa pai­ta­si­kin. An­na jo­kai­sel­le, joka si­nul­ta pyy­tää, älä­kä vaa­di ta­kai­sin sil­tä, joka si­nul­ta jo­ta­kin vie. ”Niin kuin te tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, niin teh­kää te heil­le.

Bib­lia: Mut­ta minä sa­non teil­le, jot­ka kuu­let­te: ra­kas­te­kaa vi­hol­li­si­an­ne: teh­käät hy­vää niil­le, jot­ka tei­tä vi­haa­vat: Siu­nat­kaat nii­tä, jot­ka tei­tä ki­roi­le­vat: ru­koil­kaat nii­den edes­tä, jot­ka tei­tä va­hin­goit­ta­vat. Ja joka si­nua lyö pos­kel­le, ta­rit­se myös hä­nel­le toi­nen, ja joka si­nul­ta vie kaa­pun, älä myös hä­nel­tä kiel­lä ha­met­ta. Vaan an­na jo­kai­sel­le, joka si­nul­ta anoo, ja sil­tä, joka si­nun omas ot­taa, älä jäl­leen ano. Ja niin­kuin te tah­dot­te, et­tä ih­mis­ten pi­tää teil­le te­ke­män, niin teh­käät te heil­le­kin