Mau­no Ku­run­lah­ti

Syn­tien an­teek­si us­ko­mi­nen avaa pää­syn Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si.

Jee­suk­sen pu­heet ja ih­me­te­ot oli­vat he­rät­tä­neet fa­ri­seus­ten mie­len­kiin­non. Oli­ko täl­lä mie­hel­lä jo­ta­kin te­ke­mis­tä tu­le­van Is­ra­e­lin mah­ta­van val­ta­kun­nan kans­sa? Odot­ti­han pro­feet­to­jen il­moit­ta­ma, juu­ta­lais­ten ajal­li­sek­si miel­tä­mä val­ta­kun­ta vie­lä to­teu­tu­mis­taan. ”Mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee”, oli Jee­suk­sel­le esi­tet­ty ky­sy­mys. Mitä Jee­sus vas­ta­si?

Mis­sä on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta?

Raa­ma­tus­sa kym­me­niä ker­to­ja mai­ni­tun Ju­ma­lan tai tai­vas­ten val­ta­kun­nan si­jain­ti ja ole­mus on kiin­nos­ta­nut ih­mi­siä kaut­ta ai­ko­jen. Kä­si­te on usein lii­tet­ty tai­vaal­li­seen val­ta­kun­taan, joka voi­daan ko­kea ajal­li­sen elä­män lo­put­tua. Fa­ri­seus­ten odot­ta­ma maal­li­nen val­ta­kun­ta taas si­joit­tui ja si­joit­tuu luul­ta­vas­ti Je­ru­sa­le­min kau­pun­gin ym­pä­ril­le. Aluk­si ope­tus­las­ten­kin mie­les­sä oli eh­kä Je­ru­sa­le­miin syn­ty­vä Jee­suk­sen hal­lin­noi­ma ajal­li­nen val­tio.

Jee­suk­sen vas­taus yl­lät­ti. Tuo­ta odo­tet­tua val­ta­kun­taa ei voi­si ih­mis­sil­min näh­dä, ja mikä mer­kil­li­sin­tä, se oli jo ole­mas­sa. Vas­taus ei ole ih­mis­mie­lel­le mie­lui­sa, ra­ja­si­han Jee­sus pu­heis­saan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan hä­nen seu­raa­jiin­sa.

Jee­sus oli toi­min­nas­saan ju­lis­ta­nut: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma.” (Mark. 1:15.) Hän oli lä­het­tä­nyt myös ope­tus­lap­set vie­mään evan­ke­liu­min sa­no­maa ja käs­ke­nyt sa­mal­la ker­to­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan lä­hes­ty­mi­ses­tä (Luuk. 10:9).

Asuk­kaat saa­vat ikui­sen elä­män

Roo­ma­lais­kir­jees­sä Paa­va­li mää­rit­te­lee Ju­ma­lan val­ta­kun­nan seu­raa­vas­ti: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole syö­mis­tä ei­kä juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17). Nämä ovat asi­oi­ta, jot­ka tun­tu­vat hy­vil­tä ja joi­ta yhä edel­leen kai­va­taan.

Vaik­ka Jee­sus ei teks­tis­sä puhu enem­pää täs­tä val­ta­kun­nas­ta, se on muu­ten kes­kei­ses­ti Jee­suk­sen pu­heis­sa ja toi­min­nas­sa mu­ka­na. Hän muun mu­as­sa ker­too, et­tä näis­tä hy­vis­tä, ul­ko­puo­lel­le­kin nä­ky­vis­tä he­del­mis­tä huo­li­mat­ta tämä val­ta­kun­ta jää ul­ko­puo­li­sil­le sa­lai­suu­dek­si (Mark. 4:11).

Lut­he­rin mu­kaan asuk­kai­den in­hi­mil­li­set heik­kou­det peit­tä­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sy­vim­män ole­muk­sen. Jee­sus myös opet­ti, et­tä tä­män val­ta­kun­nan asuk­kail­le on lu­vat­tu sekä ikui­nen elä­mä et­tä ajal­li­nen huo­len­pi­to (Matt. 6:33, Luuk. 18:28–30).

Avai­met Ju­ma­lan val­ta­kun­taan Jee­sus jät­ti omil­len­sa. Hän jät­ti val­ta­kun­tan­sa asuk­kail­le Py­hän Hen­ken­sä. Tä­män Hen­gen voi­mas­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ha­lu­a­va saa kuul­la syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen va­paut­ta­van sa­no­man ja pää­see val­ta­kun­nan asuk­kaak­si (Joh. 20:21–23).

Jee­sus ke­hot­taa val­vo­maan

Kes­ken kes­kus­te­lun Jee­sus muut­ti pu­heen­sa koh­det­ta ja ker­toi ope­tus­lap­sil­le tu­le­vas­ta kär­si­myk­ses­tään ja niis­tä vai­keuk­sis­ta, joi­ta oli tu­los­sa myös hei­dän osak­seen. Hän ker­toi ajas­ta, jol­loin ope­tus­lap­set tu­li­si­vat kai­paa­maan Jee­suk­sen seu­ras­sa viet­tä­mi­ään het­kiä.

Sit­ten kes­kus­te­lu siir­tyy Jee­suk­sen tu­le­van kär­si­myk­sen jäl­kei­seen ai­kaan, joka kes­tää hä­nen toi­seen tu­le­mi­seen­sa saak­ka. Täl­le ajal­le Jee­sus an­taa us­ko­vil­le ke­ho­tuk­sen val­vo­mi­ses­ta, sil­lä viet­te­lyk­siä ja hou­ku­tuk­sia on pal­jon.

Jee­suk­sen asu­mi­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa py­ri­tään ve­sit­tä­mään ja sen asuk­kai­ta hou­ku­tel­laan muu­al­le. Jee­suk­sen vies­ti oli ”äl­kää läh­te­kö min­ne­kään, äl­kää juos­ko pe­räs­sä” (Luuk. 17:23). Ju­ma­lan lap­set saa­vat näis­sä kiu­sauk­sis­sa aja­tel­la Pie­ta­rin ta­voin: ”Her­ra, ke­nen luo me me­ni­sim­me? Si­nul­la on ikui­sen elä­män sa­nat.” (Joh. 6:68.)

Teks­tin lop­puo­sas­sa Jee­sus ker­too toi­sen tu­le­mi­sen­sa äkil­li­syy­des­tä ja ke­hot­taa val­vo­maan. Ku­kaan meis­tä ei tie­dä päi­vien­sä pi­tuut­ta, ja näin on ol­ta­va ai­na läh­tö­val­mii­na. Us­ko­vai­se­na saa kui­ten­kin odot­taa läh­tö­päi­vää tur­val­li­ses­ti. Ju­ma­lan val­ta­kun­taan si­säl­ty­vä ikui­sen elä­män lu­paus ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen pe­ril­le vie­vä voi­ma ovat tur­va­na myös tänä päi­vä­nä.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 17:20–24

Raa­mat­tu 1992: Kun fa­ri­seuk­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee, hän vas­ta­si: ”Ei Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tule niin, et­tä sen tu­le­mis­ta voi­daan tark­kail­la. Ei­kä voi­da sa­noa: ’Se on tääl­lä’, tai: ’Se on tuol­la.’ Kat­so­kaa: Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne.” Ope­tus­lap­sil­leen hän sa­noi: ”Tu­lee ai­ka, jol­loin te toi­vot­te nä­ke­vän­ne edes yh­den Ih­mi­sen Po­jan päi­vän mut­ta et­te saa näh­dä. Teil­le sa­no­taan sil­loin: ’Hän on tuol­la’, ja: ’Hän on tääl­lä’, mut­ta äl­kää läh­te­kö min­ne­kään, äl­kää juos­ko pe­räs­sä. Sil­lä niin kuin sa­la­ma vä­läh­tää ja va­lai­see tai­vaan ää­res­tä ää­reen, niin on Ih­mi­sen Poi­ka ole­va il­mes­ty­mi­sen­sä päi­vä­nä.”

BIB­LIA: Ja Pha­ri­se­a­lai­set ky­syi­vät hä­nel­tä: kos­ka Ju­ma­lan val­ta­kun­ta olis tu­le­va? Vas­ta­si hän hei­tä ja sa­noi: ei Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tule niin, et­tä se tai­det­tai­siin näh­dä. Ei myös hei­dän pidä sa­no­man: kat­so täs­sä, kat­so siel­lä; sil­lä kat­so, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne. Niin hän sa­noi ope­tus­lap­sil­le: se ai­ka tu­lee, et­tä te ha­la­jat­te näh­dä yh­tä­kin Ih­mi­sen Po­jan päi­vää, ja et­te saa näh­dä. Ja he sa­no­vat teil­le: kat­so täs­sä, kat­so siel­lä: äl­käät men­kö ulos, äl­käät myös seu­rat­ko. Sil­lä niin­kuin pit­käi­sen tuli tai­vaan al­la lei­mah­taa ja pais­taa kaik­kein pääl­le, mit­kä tai­vaan al­la ovat, niin on myös Ih­mi­sen Po­jan päi­vä­nän­sä ole­va.