Ee­ro Nuo­li­o­ja

Idän tie­tä­jät us­koi­vat Jee­suk­sen kaik­kien kan­so­jen va­pah­ta­jak­si. He iloit­si­vat löy­tä­es­sään odo­te­tun ku­nin­kaan.

Lop­pi­ai­nen tar­koit­taa jou­lun­py­hien lop­pu­mis­ta. Sen rin­nak­kais­ni­mi on kreik­ka­lais­pe­räi­nen epi­fa­nia, joka mer­kit­see il­mes­ty­mis­tä. Alun pe­rin lop­pi­ais­ta vie­tet­tiin Jee­suk­sen syn­ty­män ja kas­teen juh­la­na. Ag­ri­co­lan päi­vis­tä al­ka­en pää­ai­hee­na on ol­lut idän tie­tä­jien vie­rai­lu vas­ta­syn­ty­neen Jee­suk­sen luo.

Evan­ke­lis­tois­ta ai­no­as­taan Mat­teus on kir­joit­ta­nut tie­tä­jien vie­rai­lus­ta, ja hän­kin var­sin pel­kis­te­tys­ti. Hän ker­too yli­mal­kai­ses­ti, et­tä tie­tä­jiä tuli idäs­tä. Tie­tä­jät lie­ne­vät tul­leet kau­kaa ul­ko­mail­ta, per­si­a­lais­ten ja ba­by­lo­ni­a­lais­ten asu­ma-alu­eel­ta, jota hal­lit­si­vat tuo­hon ai­kaan Roo­man im­pe­riu­min vi­hol­li­set.

Le­gen­dat pu­hu­vat tie­tä­jis­tä ku­nin­kai­na ja mai­nit­se­vat hei­dät jopa ni­mel­tä. Mat­teus kui­ten­kin nä­kee ker­to­muk­ses­saan vain yh­den ku­nin­kaan, Jee­suk­sen.

Valo voit­taa pi­mey­den

Lop­pi­ais­ker­to­mus si­säl­tää vas­tak­kai­sia ja jän­nit­tei­siä ai­nek­sia: us­koa ja epä­us­koa, luot­ta­mus­ta ja jär­kei­lyä, tur­val­li­suut­ta ja pel­koa, vil­pi­tön­tä ja tees­ken­nel­tyä pal­von­taa, iloa ja ilot­to­muut­ta, joh­da­tus­ta ja sen epäi­lyä, maal­lis­ta ja hen­gel­lis­tä ku­nin­kuut­ta, kor­kea-ar­voi­sia ja vä­hä­pä­töi­siä ih­mi­siä, nöy­ryyt­tä ja ko­vuut­ta, Ju­ma­lan vii­saut­ta ja ih­mis­vii­saut­ta, va­loa pa­ka­na­kan­so­jen edus­ta­jien kes­kel­lä ja pi­meyt­tä omai­suus­kan­san pa­ris­sa.

Ju­ma­la joh­ti sa­la­tul­la ta­val­la kaik­ki vai­heet. Lop­pi­ai­sen ta­pah­tu­mat ei­vät eden­neet sat­tu­man va­ras­sa. Tie­tä­jät pää­si­vät pe­ril­le Bet­le­he­miin, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo, kun he nä­ki­vät lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä Ma­ri­an. He ku­mar­si­vat las­ta ja an­toi­vat hä­nel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa. Lah­jat oli­vat tar­peen, kos­ka edes­sä oli pa­ko­mat­ka Egyp­tiin pois He­ro­dek­sen vi­han ulot­tu­vil­ta.

Lop­pi­ais­ker­to­mus vah­vis­taa sen, min­kä pro­feet­ta Je­sa­ja on en­nus­ta­nut Jee­suk­sen kirk­kau­des­ta: ”Kat­so, pi­meys peit­tää maan, yön synk­kyys kan­sat. Mut­ta si­nun tai­vaal­le­si ko­ho­aa aa­mun­koi, Her­ran kirk­kaus hoh­taa si­nun yl­lä­si.” (Jes. 60:2.)

Tie­to il­man us­koa ei rii­tä

Tie­tä­jien ko­ti­seu­dul­la en­nus­tet­tiin täh­dis­tä vaik­ka­pa hal­lit­si­joi­den val­taan­nou­su­ja ja har­joi­tet­tiin myös sy­vem­pää täh­tien tut­ki­mis­ta. Juu­ta­lai­set taas ei­vät us­ko­neet täh­tiin. To­sin myös Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa on pe­las­tus­his­to­ri­al­li­nen täh­tien­nus­tus, jon­ka Bi­le­am lau­sui: ”Täh­ti nou­see Jaa­ko­bin kes­kel­tä, val­ti­aan sau­va Is­ra­e­lis­ta” (4. Moos. 24:17). Vir­ren 47 kir­joit­ta­ja on tul­kin­nut täh­den ole­van it­se Jee­sus: ”Jee­sus, kir­kas täh­te­ni, aa­mun­koit­to Jaa­ko­bis­ta”.

He­ro­des ky­syi juu­ta­lai­sil­ta op­pi­neil­ta, mis­sä mes­si­aan on mää­rä syn­tyä. Luul­ta­vas­ti nämä tie­si­vät ker­toa Bi­le­a­min en­nus­tuk­sen edo­mi­lai­sel­le He­ro­dek­sel­le, vaik­ka ei­vät ym­mär­tä­neet­kään täh­den tar­koit­ta­van Jee­sus­ta.

Yli­pa­pit ja kir­ja­nop­pi­neet osa­si­vat vas­ta­ta He­ro­dek­sel­le mes­si­aan syn­ty­mä­pai­kan lai­naa­mal­la pro­feet­ta Mii­kan sa­no­ja ”Sinä, Ju­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vä­häi­sin hei­mo­si val­ti­ais­ta, sil­lä si­nus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Is­ra­e­lia” (Matt. 2:6).

Yli­pap­pe­ja ja kir­ja­nop­pi­nei­ta ei kui­ten­kaan val­lan­nut ilo ei­vät­kä he läh­te­neet Bet­le­he­miin ku­ten tie­tä­jät. To­teu­tui se, min­kä Paa­va­li sa­noi Is­ra­e­lis­ta: ”He ovat täyn­nä in­toa Ju­ma­lan puo­les­ta, mut­ta heil­tä puut­tuu ym­mär­rys. He ei­vät tie­dä, mitä Ju­ma­lan van­hurs­kaus on.” (Room. 10:2–3.)

Ilo­sa­no­ma koko kan­sal­le

Jou­lu­ker­to­muk­sis­sa Luu­kas suun­taa kat­seen­sa län­teen, Mat­teus itään. Ilon, ar­mon ja pe­las­tuk­sen vies­ti kuu­luu kai­kil­le. Tämä vies­ti ei ole kan­sa-, ai­ka- tai kult­tuu­ri­si­don­nai­nen.

Lä­he­tys­työn ydin tii­vis­tyy pu­hu­jien van­haan mat­ka­oh­jee­seen ”ju­lis­ta evan­ke­liu­mia”. Tuo oh­je pä­tee maa­il­man jo­kai­ses­sa kol­kas­sa.

Lop­pi­ai­nen oh­jaa lä­he­tys­teh­tä­vään lä­hel­le ja kau­as. Kun idän tie­tä­jät sai­vat us­kon lah­jan, heil­lä oli mat­ka­tu­li­ai­si­na maa­il­man pa­ras vies­ti.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 2:1–12

Raa­mat­tu 1992: Kun Jee­sus oli syn­ty­nyt Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­ka­na, Je­ru­sa­le­miin tuli idäs­tä tie­tä­jiä. He ky­syi­vät: ”Mis­sä se juu­ta­lais­ten ku­nin­gas on, joka nyt on syn­ty­nyt? Me näim­me hä­nen täh­ten­sä nou­se­van tai­vaal­le ja tu­lim­me osoit­ta­maan hä­nel­le kun­ni­oi­tus­tam­me.” Kuul­les­saan täs­tä ku­nin­gas He­ro­des pe­läs­tyi, ja hä­nen kans­saan koko Je­ru­sa­lem. Hän kut­sui kool­le kan­san yli­pa­pit ja lai­no­pet­ta­jat ja tie­dus­te­li heil­tä, mis­sä mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä. ”Juu­de­an Bet­le­he­mis­sä”, he vas­ta­si­vat, ”sil­lä näin on il­moi­tet­tu pro­fee­tan kir­jas­sa:

– Sinä, Juu­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vä­häi­sin hei­mo­si val­ti­ais­ta, sil­lä si­nus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Is­ra­e­lia.”

Sil­loin He­ro­des kut­sui sa­laa tie­tä­jät luok­seen ja ot­ti heil­tä juur­ta jak­sain sel­vil­le, mil­loin täh­ti oli tul­lut nä­ky­viin. Sit­ten hän lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin. ”Men­kää sin­ne”, hän sa­noi, ”ja ot­ta­kaa asi­as­ta tark­ka sel­ko. Kun löy­dät­te lap­sen, niin il­moit­ta­kaa mi­nul­le, jot­ta mi­nä­kin voi­sin tul­la ku­mar­ta­maan hän­tä.” Ku­nin­kaan sa­nat kuul­tu­aan tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kaan, ja täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet nou­se­van tai­vaal­le, kul­ki hei­dän edel­lään. Kun täh­ti tuli sen pai­kan ylä­puo­lel­le, mis­sä lap­si oli, se py­säh­tyi sii­hen. Mie­het nä­ki­vät täh­den, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo. He me­ni­vät ta­loon ja nä­ki­vät lap­sen ja hä­nen äi­tin­sä Ma­ri­an. Sil­loin he maa­han heit­täy­ty­en ku­mar­si­vat las­ta, ava­si­vat ark­kun­sa ja an­toi­vat hä­nel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mir­haa.

Unes­sa Ju­ma­la va­roit­ti tie­tä­jiä pa­laa­mas­ta He­ro­dek­sen luo, ja niin he me­ni­vät tois­ta tie­tä ta­kai­sin omaan maa­han­sa.

BIB­LIA: Kos­ka siis Je­sus syn­ty­nyt oli Bet­le­he­mis­sä Juu­dan maal­la, ku­nin­gas He­ro­dek­sen ai­kaan, kat­so, tie­tä­jät tu­li­vat idäs­tä Je­ru­sa­le­miin ja sa­noi­vat: Kus­sa on se syn­ty­nyt Juu­da­lais­ten ku­nin­gas? sil­lä me näim­me hä­nen täh­ten­sä idäs­sä, ja tu­lim­me hän­tä ku­mar­ta­en ru­koi­le­maan. Kuin ku­nin­gas He­ro­des sen kuu­li, häm­mäs­tyi hän ja kaik­ki Je­ru­sa­lem hä­nen kans­san­sa, Ja ko­ko­si kaik­ki ylim­mät pa­pit ja kir­ja­nop­pi­neet kan­san se­as­sa, ja ky­se­li heil­tä, kus­sa Kris­tuk­sen syn­ty­män piti. Ja he sa­noi­vat hä­nel­le: Bet­le­he­mis­sä Juu­dan maal­la; sil­lä niin on prop­he­tan kaut­ta kir­joi­tet­tu:

Ja sinä Bet­le­hem Juu­dan maas­sa, et sinä ole suin­kaan vä­hin Juu­dan pää­ruh­ti­nas­ten se­as­sa; sil­lä si­nus­ta on tu­le­va se Ruh­ti­nas, jon­ka mi­nun kan­saa­ni Is­ra­e­lia pi­tää hal­lit­se­man.

Sil­loin kut­sui He­ro­des tie­tä­jät sa­laa, ja tut­kis­te­li vi­sus­ti heil­tä, mil­lä ajal­la täh­ti il­mes­tyi, Ja lä­het­ti hei­dät Bet­le­he­miin, ja sa­noi: men­käät ja ky­sy­käät vi­sus­ti lap­ses­ta, ja kuin te löy­dät­te, niin il­moit­ta­kaat mi­nul­le, et­tä mi­nä­kin tu­li­sin ja ku­mar­tai­sin hän­tä. Kuin he oli­vat ku­nin­kaan kuul­leet, me­ni­vät he mat­kaan­sa, ja kat­so, täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet idäs­sä, kävi hei­dän edel­län­sä, niin­kau­van kuin hän edel­lä käy­den sei­sah­ti sen pai­kan pääl­le, jos­sa lap­si oli. Kuin he täh­den nä­ki­vät, ihas­tui­vat he san­gen suu­rel­la ilol­la, Ja me­ni­vät huo­nee­seen, löy­si­vät lap­sen äi­tin­sä Ma­ri­an kans­sa, maa­han lan­ke­si­vat ja ru­koi­li­vat hän­tä, ja ava­si­vat ta­va­ran­sa, ja lah­joit­ti­vat hä­nel­le kul­taa ja py­hää sa­vua ja mir­ha­mia.

Ja Ju­ma­la kiel­si hei­tä unes­sa He­ro­dek­sen tykö pa­la­ja­mas­ta; ja he me­ni­vät tois­ta tie­tä omal­le maal­len­sa.