Hel­mi Yr­jä­nä

Päi­vä­mies

Jäm­sän opis­to­seu­ro­jen nuor­ten­il­lan alus­tus kä­sit­te­li ar­moa, osal­li­suut­ta ja an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Jäm­sän opis­to­seu­rat ra­di­os­sa ja ver­kos­sa lä­he­tet­tiin Jäm­sän opis­tol­ta 23.–25. hei­nä­kuu­ta. Opis­to­seu­ro­jen oh­jel­maan kuu­lui seu­ro­ja, raa­mat­tu­luok­ka, nuor­te­nil­ta, py­hä­kou­lu sekä mes­su Jäm­sän kir­kos­sa sun­nun­tai­aa­mu­na. Li­säk­si seu­rois­sa kuul­tiin opis­to­kuu­lu­mi­sia jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Lau­an­tain nuor­te­nil­lan alus­tuk­sen piti Han­nu Hei­nä­nen opis­to­seu­ro­jen tun­nuk­sen ”Kaik­ki olet­te osal­li­sia sa­mas­ta ar­mos­ta” (Fil. 1:7) poh­jal­ta.

Ju­ma­la loi jo­kai­sen ar­vok­kaak­si

Hei­nä­nen aloit­ti alus­tuk­sen­sa ker­to­mal­la seu­ra­tun­nuk­sen raa­ma­tun­koh­dan taus­to­ja. En­sim­mäi­sen vä­li­ot­si­kon al­la hän mää­rit­te­li osal­li­suu­den kä­sit­teen. Hei­nä­nen ku­va­si osal­li­suu­den ole­van hen­gel­li­ses­sä mie­les­sä Ju­ma­lan lap­se­na ole­mis­ta ja syn­tien­sä us­ko­mis­ta an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.

– Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ju­lis­taa Jee­suk­sen käs­kyn mu­kai­ses­ti evan­ke­liu­mia, kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­nan osal­li­suu­teen. Epä­us­koi­nen ih­mi­nen pää­see osal­li­sek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­taan uu­des­ti­syn­ty­mi­sen eli pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­sen myö­tä.

Alus­tuk­ses­saan Hei­nä­nen ko­ros­ti, et­tä Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on luo­nut kaik­ki ih­mi­set ja to­den­nut luo­mis­työn­sä päät­teek­si kai­ken hy­väk­si. Kai­kil­la ih­mi­sil­lä on sama ih­mi­sar­vo, vaik­ka ih­mis­ten ul­ko­muo­to ja eli­nym­pä­ris­tö poik­ke­a­vat­kin.

– Us­ko ei kyt­key­dy ihon­vä­riin tai kult­tuu­riin, op­pi­nei­suu­teen tai op­pi­mat­to­muu­teen ei­kä rik­kau­teen tai köy­hyy­teen. Oleel­lis­ta on us­kon kaut­ta saa­tu Ju­ma­lan lap­seus ja Py­hän Hen­gen luo­ma yh­teys toi­siin us­ko­vai­siin.

Ar­moa syn­ti­sil­le

– Kun pu­hu­taan ar­mos­ta, me ym­mär­räm­me, et­tä ih­mi­nen saa an­teek­si jo­tain sel­lais­ta, mi­hin hän ei it­se pys­ty tai ei edes tie­dos­ta teh­neen­sä vää­rin. Ar­mok­si sa­no­taan Ju­ma­lan kä­sit­tä­mä­tön­tä rak­kaut­ta, joka tu­lee osak­sem­me il­man omaa an­si­o­tam­me. Raa­mat­tu opet­taa, et­tä ih­mi­sen van­hurs­kaut­ta­mi­nen pe­rus­tuu Ju­ma­lan ar­moon ja Kris­tuk­sen an­si­oon.

– Ei­kö an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mi ole lah­ja, joka on an­ta­nut voi­maa sekä si­nul­le et­tä ys­tä­väl­le­si? Ar­mo kuu­luu kai­kil­le, Hei­nä­nen muis­tut­ti.

Alus­tuk­sen lop­pu­puo­lel­la Hei­nä­nen ker­toi sii­tä, kuin­ka Jee­suk­sen eteen oli tuo­tu syn­ti­nen nai­nen. Fa­ri­seuk­set ja lai­nop­pi­neet oli­si­vat tah­to­neet nai­sen jou­tu­van Moo­sek­sen lain mu­kaan ki­vi­tet­tä­väk­si. Jee­sus kui­ten­kin ar­mah­ti syn­ti­sen, jol­le Jee­suk­sen tuo­mio saat­toi tun­tua yl­lät­tä­väl­tä, kos­ka se oli ar­mo­tuo­mio: ”En tuo­mit­se mi­nä­kään. Mene, älä­kä enää tee syn­tiä.” (Joh. 8:3–11.)

– Se ker­toi Ju­ma­lan ar­mos­ta, an­teek­si­an­ta­vas­ta rak­kau­des­ta. Tä­män Ju­ma­lan ar­mah­ta­van rak­kau­den Jee­sus tais­te­li meil­le yk­sin. Hän oli tuo­mit­tu­na koko maa­il­man syn­tien edes­tä ris­tin­puus­sa, mut­ta hän voit­ti kuo­le­man val­lan. Tä­män vuok­si meil­le ju­lis­te­taan tänä päi­vä­nä ian­kaik­ki­sen elä­män sa­naa.

Lue koko jut­tu tällä vii­kolla il­mes­ty­väs­tä Päi­vä­mie­hes­tä.