Ma­ri­ta Kan­to­la, As­ta Jaak­ko­la

Kuu­sa­mo

Ke­sä­seu­ra­vie­raat kuu­li­vat us­kon roh­kai­sua. Evan­ke­liu­min voi­ma an­taa tun­nol­le rau­han.

– Il­mai­nen ei tah­do kel­va­ta, lau­sui Tors­ti Vuor­ma Kuu­sa­mon ke­sä­seu­rois­sa lau­an­tai­na 21. elo­kuu­ta. Hän luki Je­sa­jan kir­jas­ta: ”Kaik­ki ja­noo­vai­set tul­kaa vet­ten tykö, os­ta­kaa il­man ra­haa, il­man hin­taa. Kuul­kaat, niin tei­dän sie­lun­ne saa elää.” (Jes. 55: 1–11).

Vuor­ma ker­toi, kuin­ka ar­mo­e­van­ke­liu­mi on tar­jol­la il­mai­sek­si.

– Tä­män ajan ih­mi­set ei osaa ar­vos­taa il­mas­ta eväs­tä. Us­ko­mi­sen edel­ly­tys ei ole py­hien kir­joi­tus­ten tun­te­mi­nen. Raa­ma­tun­tun­te­mus ei ole meil­le lip­pu tai­vaa­seen.

Pu­hu­ja ker­toi esi­mer­kin Mu­hok­sen Su­vi­seu­rois­ta, jois­sa po­lii­sit oli­vat ih­me­tel­leet, et­tei 70 000 ih­mi­sen ko­koon­tu­es­sa heil­le ole tul­lut yh­tään teh­tä­vää.

– Kun on rau­ha sie­lus­sa, ei tar­vit­se rie­hua, Vuor­ma sa­noi.

Hän sa­noi, et­tä us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen, kun saa oma­koh­tai­ses­ti us­koa ja on rau­ha tun­nol­la. Tuon ar­mon omis­ta­ja saa saar­na­ta toi­sil­le­kin syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Kas­tet­ta juu­ril­le

Lau­an­tai-il­ta­na seu­rois­sa pal­ve­li Sep­po Lep­pä­nen. Hän luki psal­mia 1, joka al­kaa: ”Au­tu­as on se, joka ei va­el­la ju­ma­lat­to­main neu­vos­sa.”

– Psal­mi ja­kaa ih­mi­set kah­teen jouk­koon. Ny­ky­ai­ka­na ei ole muo­di­kas­ta, et­tä on vuo­hia ja lam­pai­ta. On joko Ju­ma­lan lap­si tai ul­ko­puo­lel­la, Lep­pä­nen pu­hui.

Pu­hu­ja muis­te­li ke­sän kuu­mia hel­le­ke­le­jä, jol­loin kas­vit tar­vit­si­vat kas­te­lua.

– Puu kuo­lee, jos juu­ret ei­vät ulo­tu kos­te­aan maa­han. Evan­ke­liu­min vir­ras­ta saa voi­maa tais­te­luun.

Lep­pä­nen mai­nit­si pu­hees­saan Hen­gen he­del­mät, jot­ka ei­vät ole ih­mis­ten an­si­o­ta vaan us­kon­van­hurs­kaut­ta. Sii­tä seu­raa elä­män­van­hurs­kaus. Hän sa­noi, et­tä ko­et­te­le­muk­sis­ta huo­li­mat­ta us­ko­vai­se­na elä­mä on pa­rem­paa kuin epä­us­koi­se­na, sil­lä syn­nit ovat an­teek­si.

– Epä­us­koi­nen on kuin aka­na, vil­jan ke­vyt kuo­ri, jota kai­ken­lai­sen ope­tuk­sen tuu­let hei­lut­te­le­vat. Jo­bin kir­jas­sa ker­ro­taan: Tur­ha on ju­ma­lat­to­mien toi­vo, ei se kes­tä, kun hän sii­hen no­jaa, ei ole kal­li­o­ta, Kris­tus­kal­li­o­ta, jo­hon no­ja­ta. Ei se kes­tä tuo­mi­o­ta.

Sau­lus sai hy­vän osan

Sun­nun­tai-il­ta­päi­vä­nä ke­sä­seu­rois­sa Pek­ka Kan­to­lan pu­heen joh­dan­to­na oli Sau­luk­sen kään­ty­mi­nen (Ap.t. 9: 8–19). Teks­tis­sä nä­ke­vä tu­lee so­ke­ak­si ja so­kea saa nä­kön­sä.

Kan­to­la luki, kuin­ka Sau­lus uh­ka­si men­nä ot­ta­maan ope­tus­lap­sia kiin­ni ja oli kii­vas Jee­suk­sen seu­raa­jien vai­no­a­ja. Sau­lus oli so­kea, joka it­se luu­li nä­ke­vän­sä. Hän luu­li ole­van­sa oi­ke­as­sa ja tu­le­van­sa au­tu­aak­si vai­no­a­mal­la Jee­suk­sen ope­tus­lap­sia.

Jee­suk­sen kirk­kaus va­lai­si Sau­luk­sen niin, et­tä hän ei voi­nut enää luot­taa omiin te­koi­hin­sa. Niin­pä Jee­sus lä­het­ti Ana­ni­ak­sen hä­nen luok­seen. Sau­lus en­sin us­koi ja sit­ten hä­net kas­tet­tiin. Elä­män suu­rin ta­pah­tu­ma on se, kun saa us­koa epä­us­kon ja kaik­ki syn­nit an­teek­si, ku­ten Sau­lus.

Ju­ma­la joh­taa mat­kal­la

– On tär­keä kuul­la ja py­säh­tyä sil­loin, kun Ju­ma­la pu­hut­te­lee, Pek­ka Kan­to­la sa­noi seu­ra­vie­rail­le.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee ih­mis­tä mo­nin ta­voin. Kan­to­la pu­hui sii­tä, kuin­ka ih­mi­nen miet­tii, mikä hä­nen osan­sa on elä­män päät­ty­es­sä.

– Saam­me luot­taa, et­tä Tai­vaan Isä joh­taa mat­kaam­me. Hän tun­tee tar­peem­me ja omis­taan huo­len pi­tää. Päi­vän lap­si­na saam­me tur­va­ta Ju­ma­lan ar­moon, kun­nes pää­sem­me tai­vaan iloon, Pek­ka Kan­to­la sa­noi.