Heli Säk­ki­nen

– Kyl­lä­hän se aluk­si tun­tui ai­van mah­dot­to­mal­ta, ja mie­tin, et­tä ky­syt­te­kö te oi­ke­as­ti mi­nua. Tun­tui, et­tä kaik­ki muut oli­si­vat pa­rem­pia, kem­pe­le­läi­nen Ol­li Mur­to­pe­rä ku­vai­lee va­jaan nel­jän vuo­den ta­kai­sia tun­te­muk­si­aan, kun ko­ti­sii­o­ni kut­sui hä­net sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään.

– Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja soit­ti ja ker­toi, et­tä täl­lais­ta aja­tus­ta on joh­to­kun­nas­sa ol­lut. Kun asia sit­ten läh­ti mie­les­sä ja­los­tu­maan, al­koi pik­ku­hil­jaa kui­ten­kin tul­la luot­ta­mus, et­tä ei­kö­hän täs­tä sel­vi­tä, kun ei täs­sä teh­tä­väs­sä ol­la omal­la asi­al­la.

Mur­to­pe­rä ker­too, et­tä tä­män jäl­keen he viet­ti­vät pyy­tä­jien kans­sa asi­an tii­moil­ta pie­nen, mu­ka­van kes­kus­te­lu­het­ken, jos­sa myös hä­nen vai­mon­sa oli mu­ka­na. Kun asi­as­ta oli il­moi­tet­tu seu­ra­kun­nal­le, tu­le­va pu­hu­ja sai lä­hei­sil­tään, ys­tä­vil­tään ja tu­tuil­taan osak­seen pal­jon kan­nus­tus­ta, muis­ta­mi­sia ja ru­kouk­sia.

– Sain ko­kea, et­tä ol­laan yh­tei­sel­lä asi­al­la.

Omal­la per­soo­nal­la, omin vah­vuuk­sin ja heik­kouk­sin

Mur­to­pe­räl­le sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vä on ni­me­no­maan pal­ve­lu­teh­tä­vä. Työ vaa­tii val­mis­tau­tu­mis­ta ja ai­hee­seen pe­reh­ty­mis­tä, mut­ta joh­da­tus ja apu sii­hen tu­le­vat Tai­vaan Isäl­tä.

– Oma pie­nuus ja ar­kuus tu­lee joka pal­ve­lus­vuo­ro­ker­ta esil­le. Sa­mal­la olen kui­ten­kin ko­ke­nut, et­tä sii­nä ol­laan joka ker­ta te­ke­mi­sis­sä elä­män suu­rim­pien ja tär­keim­pien asi­oi­den kans­sa ja ni­me­no­maan hy­vän ja iloi­sen asi­an, evan­ke­liu­min, ää­rel­lä. Vaik­ka teh­tä­vään läh­te­mi­nen ei kos­kaan tun­nu hel­pol­ta, aja­tus sii­tä, et­tä työ­tä teh­dään Py­hän Hen­gen kaut­ta, kan­taa.

Pu­hu­mi­nen isom­man­kin ylei­sön edes­sä on Ol­li Mur­to­pe­räl­le it­sel­leen luon­te­vaa, mut­ta hän ko­ros­taa, et­tei pu­hu­jan teh­tä­vään vaa­di­ta eri­tyi­siä tai­to­ja tai omi­nai­suuk­sia.

– Sii­nä­kin teh­tä­väs­sä toi­mi­taan Ju­ma­lan an­ta­mal­la per­soo­nal­la, täy­sin omil­la vah­vuuk­sil­la ja heik­kouk­sil­la. Ja lo­pul­ta­han se on niin, ku­ten lap­se­ni sa­noi, et­tä “ei­hän se ole kuin lu­kee ja pu­huu”. Olem­me sii­nä hy­vin yk­sin­ker­tai­sen asi­an ää­rel­lä.

“Us­koo­ko se pu­hu­ja sa­mal­la ta­val­la, mi­ten pu­huu meil­le?”

En­sim­mäi­sen seu­ra­pu­heen­sa Mur­to­pe­rä piti hel­mi­kuus­sa 2018 Kem­pe­leen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Val­mis­tau­tu­mi­nen pe­lot­ti ja jän­nit­ti, mut­ta sii­nä­kin ti­lan­tees­sa rau­hal­li­suus ja luot­ta­mus ta­voit­ti­vat mie­len.

– Muis­tan, kun me­nin seu­roi­hin, ja seu­ra­sa­li oli täyn­nä ih­mi­siä. Se toi li­sä­jän­ni­tys­tä, mut­ta sit­ten nä­kö­kul­ma kään­tyi taas sii­hen, et­tä ei täs­sä men­nä omal­le asi­al­le, vaan ol­laan meil­le an­ne­tun teh­tä­vän ää­rel­lä. Ei sii­tä jää­nyt huo­noa ko­ke­mus­ta, ja mo­nil­ta tuli pa­lau­tet­ta pu­hees­ta.

Mur­to­pe­rä on saa­nut pal­ve­lus­vuo­rois­taan pa­lau­tet­ta myös myö­hem­min: usein pai­kan pääl­lä ol­leil­ta tu­lee kom­ment­tia ja net­ti­seu­ro­jen ai­kaan on tul­lut myös vies­te­jä.

– Mi­nus­ta on mu­ka­va, et­tä niis­tä jo­tain kuu­lee. Tätä kaut­ta on tul­lut mo­nia koh­taa­mis­ti­lan­tei­ta ja kes­kus­te­lu­ja ih­mis­ten kans­sa. Myös tut­ta­vien kans­sa mo­nes­ti nou­see esil­le teh­tä­väs­sä toi­mi­mi­nen, ja saan edel­leen­kin kan­nus­tus­ta.

Erään ker­ran Mur­to­pe­räl­lä oli pu­hu­ja­vuo­ro lai­tos­har­tau­des­sa. Hy­vin pian pu­heen päät­ty­mi­sen jäl­keen yk­si lai­tok­sen asuk­kais­ta esit­ti hä­nel­le ky­sy­myk­sen: “Us­koo­ko se pu­hu­ja sa­mal­la ta­val­la, mi­ten pu­huu meil­le?”

– Ei sii­tä tul­lut pit­kää kes­kus­te­lua, to­te­sin vain, et­tä us­kon. Se oli hy­vin­kin no­pea ti­lan­ne, mut­ta sa­mal­la hy­vin hen­ki­lö­koh­tai­nen ky­sy­mys.

Op­pi­jan pai­kal­la

Sa­nan­pal­ve­li­ja­na Mur­to­pe­rä ko­kee ole­van­sa myös it­se kuu­li­ja­na ja op­pi­ja­na.

– Oma toi­vo­mus on, et­tä ei op­pi­si lii­ak­si, vaan sai­si ol­la it­se­kin ope­tet­ta­van pai­kal­la. Myös tois­ten pu­hu­jien pu­hei­ta on tul­lut kuun­nel­tua tar­kem­min: mi­ten he se­lit­tä­vät tut­tu­ja teks­te­jä ja mi­ten tai­ta­vas­ti he osaa­vat ot­taa asi­oi­ta, nä­kö­kul­mia ja ra­ja­pin­to­ja esil­le. Sa­mal­la ai­na miet­tii omi­a­kin pal­ve­lus­vuo­ro­ja, et­tä mitä täs­sä voi­si ol­la op­pi­mis­ta it­sel­le.

Pu­hu­ja­vuo­roon läh­te­mi­nen on Mur­to­pe­räl­le vä­lil­lä hel­pom­paa, vä­lil­lä vai­ke­am­paa, mut­ta joka ker­ta poh­jim­mai­se­na on tun­ne, et­tä ei ole yk­sin:

– Ai­na on saa­nut ko­kea ja tun­tea sen, et­tä mat­ka­ys­tä­vien ru­kouk­set ovat kan­ta­neet täs­sä­kin asi­as­sa.