Kirs­ti Wal­le­nius-Rii­hi­mä­ki

Ab­ra­ha­min vel­jen­poi­ka Loot per­hei­neen oli va­lin­nut ko­dik­seen So­do­man kau­pun­gin. Loo­tin vie­raik­si tu­li­vat sa­mat Ju­ma­lan mie­het, jot­ka oli­vat vie­rail­leet Ab­ra­ha­min luo­na.

So­do­man mie­het ko­koon­tui­vat Loo­tin ta­lon eteen ja vaa­ti­vat vie­rai­ta sek­su­aa­li­siin me­noi­hin­sa. Loot oli vai­ke­an rat­kai­sun edes­sä. Hän eh­dot­ti, et­tä luo­vut­tai­si vie­rait­ten­sa si­jaan omat tyt­tä­ren­sä. Sil­loin Loo­tin vie­raat pal­jas­ti­vat ole­van­sa en­ke­lei­tä. He ve­ti­vät Loo­tin si­säl­le ja so­kai­si­vat So­do­man mie­het niin, et­tei­vät nämä löy­tä­neet ovea.

Loot sai tie­tää, et­tä Ju­ma­la oli päät­tä­nyt tu­ho­ta So­do­man sen syn­ti­syy­den ta­kia. Loo­tin oli koot­ta­va per­heen­sä. Hän läh­ti pu­hu­maan tyt­tä­rien­sä sul­ha­sil­le, mut­ta nämä vain nau­roi­vat.

Aa­mul­la en­ke­lit käs­ki­vät Loo­tia läh­te­mään. Kun Loot vit­kas­te­li, en­ke­lit vei­vät kä­des­tä pi­tä­en Loo­tin, hä­nen vai­mon­sa ja tyt­tä­ren­sä kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le.

Loo­tin vai­mo puo­li­so­na ja äi­ti­nä koki sa­mat het­ket taus­tal­la. To­den­nä­köi­ses­ti hän kä­ve­li mie­hen­sä jäl­jes­sä. Puo­li­soil­la ei ol­lut ai­kaa kes­kus­tel­la ei­kä se ol­lut ta­pa­na muu­ten­kaan. Oli pa­et­ta­va py­säh­ty­mät­tä ja taak­se kat­so­mat­ta.

Il­mei­ses­ti osa per­hees­tä jäi tu­hon al­le, ai­na­kin koti ja siel­lä ole­vat tär­ke­ät asi­at. Sin­ne jäi­vät ri­kas­tu­mi­sen mah­dol­li­suu­det, joi­den vuok­si So­do­ma oli va­lit­tu asuin­pai­kak­si. Sin­ne jäi­vät myös ne ys­tä­vyys­suh­teet, joi­ta vai­mol­le eh­kä oli muo­dos­tu­nut. Raa­mat­tu ker­too, et­tei vai­mo to­tel­lut en­ke­lin ke­ho­tus­ta vaan ”kat­soi taak­seen ja muut­tui suo­la­pat­saak­si”.

Teks­ti on ly­hen­nel­mä kir­jas­ta "Raa­ma­tun nai­sia Ee­vas­ta Pris­caan". (Toim. Mar­ja-Lii­sa Si­vu­la ja Rai­li Oja­leh­to, SRK 2011.)

Päi­vä­mie­hen "Raa­ma­tun nai­sia" -pals­ta esit­te­lee yh­den kir­jan teks­teis­sä ker­ran kuus­sa.