Päämääränä arvokas vanhuus

Van­huu­teen va­rau­tu­mi­nen on osa nor­maa­lia elä­mää. Se on en­na­koin­tia ja suun­nit­te­lua hy­vän van­huu­si­än mah­dol­lis­ta­mi­sek­si. Moni va­rau­tuu van­huu­teen eri­lais­ten asu­mis­jär­jes­te­ly­jen avul­la ja et­sii rat­kai­su­ja ta­lou­den ja oi­keu­del­lis­ten asi­oi­den jär­jes­tä­mi­seen. Myös omas­ta ter­vey­des­tä ja so­si­aa­li­sis­ta suh­teis­ta huo­leh­ti­mi­nen on vas­tuul­lis­ta va­rau­tu­mis­ta van­huu­teen.

Toivolla on tärkeä tehtävä

Jos­kus mat­kan suun­nit­te­lu­vai­he voi osoit­tau­tua mu­ka­vam­mak­si kuin var­si­nai­nen to­teu­tu­nut mat­ka. Suun­nit­te­lun in­nos­tuk­ses­sa ei tun­ne­ta vä­sy­mis­tä, ei teh­dä vää­riä reit­ti­va­lin­to­ja, ko­e­ta sa­na­so­dan an­keut­ta tai pet­ty­mys­tä ma­ja­pai­kan suh­teen. Ker­ro­taan, et­tä psy­ko­a­na­lyy­tik­ko Carl Jung oli ra­ken­ta­nut Roo­man kau­pun­gis­ta it­sel­leen haa­ve­ku­van kai­kes­ta hy­väs­tä ei­kä sik­si us­kal­ta­nut läh­teä kos­kaan mat­kaan. Vain ker­ran hän roh­kais­tui lip­pu­luu­kul­le as­ti, jol­loin pyör­tyi. Unel­mas­ta oli tul­lut hä­nel­le epä­re­a­lis­ti­nen haa­ve­ku­va.

Vuositeemassa kiteytyy luottamus huolenpitoon

Isä mei­dän -ru­kouk­sen tut­tu pyyn­tö ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si” on SRK:n vies­tin­nän tee­ma al­ka­nee­na vuon­na. Tä­män kris­ti­nus­kon eh­kä tun­ne­tuim­man ru­kouk­sen Jee­sus opet­ti Vuo­ri­saar­nas­sa ope­tus­lap­sil­leen ja sen myö­tä meil­le jo­kai­sel­le (Matt. 6).

Elävä kristillisyys on sydämen kristillisyyttä

Ju­ma­la on pai­na­nut ih­mi­sen sy­dä­meen kai­puun Ju­ma­lan puo­leen. Kaik­ki­na ai­koi­na ja kai­kis­sa kult­tuu­reis­sa se on nä­ky­nyt kor­ke­am­man voi­man et­si­mi­se­nä ja pal­vo­mi­se­na. Ny­kyi­nen tie­tee­seen no­jaa­va ih­mi­nen­kään ei pys­ty tätä kai­puu­ta pois­ta­maan. Kai­puun ai­heut­taa sie­lu, jon­ka Ju­ma­la luo­mi­ses­sa aset­ti ih­mi­sen sy­dä­meen.

Hengellinen kuolema on ajallista kuolemaa vakavampi asia

Maam­me yh­teis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua lei­maa­vat par­hail­laan mo­net yk­si­lön va­pau­teen ja oi­keuk­siin liit­ty­vät ky­sy­myk­set. Abort­ti­lain ja trans­lain muu­to­se­si­tyk­set ovat täs­tä hy­viä esi­merk­ke­jä. Ne saa­vat ai­kaan häm­men­nys­tä ja voi­mak­kai­ta­kin mie­li­pi­tei­tä. Myös kirk­ko käy omaa kes­kus­te­lu­aan ja ar­vo­poh­din­taan­sa muun mu­as­sa sa­maa su­ku­puol­ta ole­vien avi­o­liit­toon vih­ki­mi­ses­tä.

Parannus on lähtöisin Jumalasta

Ih­mi­nen ei it­se ky­ke­ne saa­maan ai­kaan elä­vää us­koa. Vaik­ka sa­no­taan, et­tä ”hän teki pa­ran­nuk­sen”, on sub­jek­ti eli toi­mi­ja ai­na Ju­ma­la. Ih­mi­nen on puo­les­taan ob­jek­ti, lah­jan eli pa­ran­nuk­sen ar­mon vas­taa­not­ta­ja. Tätä kal­li­sar­vois­ta lah­jaa ih­mi­nen ei voi edes omin voi­min vas­taa­not­taa, vaan halu pa­ran­nuk­seen on se­kin Ju­ma­lan vai­kut­ta­maa. Elä­vän us­kon löy­ty­mis­tä ku­vaa hy­vin to­te­a­mus: ”Hän sai pa­ran­nuk­sen ar­mon”.

Armon voimalla pahuutta vastaan

Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa koko ih­mis­kun­ta tuli osal­li­sek­si pe­ri­syn­nis­tä. Ju­ma­la oli kiel­tä­nyt en­sim­mäis­tä ih­mis­pa­ria syö­mäs­tä hy­vän ja pa­han tie­don puus­ta (1. Moos. 2: 17). Käär­meen hou­kut­te­le­ma­na he kui­ten­kin söi­vät, lan­ke­si­vat syn­tiin. Sa­mas­sa he huo­ma­si­vat ole­van­sa alas­ti (1. Moos. 3: 6–7). Pa­ra­tii­sin kau­neus rik­kou­tui, hei­dät kar­ko­tet­tiin siel­tä ja ih­mi­sen koh­ta­lok­si tuli teh­dä työ­tä ot­san­sa hies­sä (1. Moos. 3: 19,23).

Lepopäivän pyhittäminen on edelleen ajankohtaista

Eräs lä­hei­se­ni lä­het­tää sun­nun­tai­aa­mui­sin su­vun vies­ti­ryh­mään toi­vo­tuk­sen ”Hy­vää py­hää”. Hän liit­tää vies­tiin ky­sei­sen sun­nun­tain ai­hee­seen liit­ty­vän raa­ma­tun­lau­seen tai ru­kouk­sen. Pi­dän tätä ar­vok­kaa­na, kau­nii­na ja ny­ky­ai­kaan so­pi­va­na ta­pa­na muis­tut­taa le­po­päi­vän eri­tyi­syy­des­tä.

Jumala auttaa kaikissa tilanteissa

Yh­teis­kun­nas­sam­me on nos­tet­tu jul­ki­seen kes­kus­te­luun mo­nia sel­lai­sia ai­hei­ta, jot­ka vie­lä pari vuo­si­kym­men­tä sit­ten oli­vat usein ta­bu­ja ja vai­et­tu­ja. Avoi­men kes­kus­te­lu­kult­tuu­rin an­si­o­ta on se, et­tä enää ei tar­vit­se pe­lä­tä jou­tu­van­sa lei­ma­tuk­si, jos oma elä­mä ei ai­na kul­je­kaan en­nal­ta suun­ni­tel­tu­ja pol­ku­ja. Vä­sy­mi­ses­tä, mie­len­ter­vey­son­gel­mis­ta tai sai­rauk­sis­ta saa ja voi pu­hua, ha­lu­tes­saan jopa jul­ki­ses­ti. Psy­ko­te­ra­pi­a­kes­kus Vas­taa­mon taan­noi­sen tie­to­mur­ron ai­kaan mo­net suo­ma­lai­set ker­toi­vat so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa käy­neen­sä te­ra­pi­as­sa. He ha­lu­si­vat vies­tit­tää, et­tä te­ra­pi­as­sa käy­mi­nen on ny­ky­ai­ka­na ta­val­lis­ta ja jopa suo­ta­vaa.

Sydämen usko tuo vanhurskauden

Sy­dä­men us­ko on SRK:n vies­tin­nän tee­ma al­ka­neel­le vuo­del­le 2022. Sa­na­pa­ri on tut­tu, sil­lä se löy­tyy Raa­ma­tus­ta. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa Roo­mas­sa asu­vil­le Ju­ma­lan lap­sil­le näin: ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10).