Seit­se­mäs käs­ky ulot­tuu kaik­keen, mis­sä olem­me lä­him­mäis­tem­me kans­sa te­ke­mi­sis­sä.

Tar­vit­sem­me jo­kai­nen Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­tä­määm­me jo­ka­päi­väis­tä lei­pää. Pyyn­tö si­säl­tää kai­ken, mitä tar­vit­sem­me elääk­sem­me ul­ko­nai­ses­ti tur­vat­tua elä­mää yk­sin ja lä­heis­tem­me pa­ris­sa. Moni asia voi kui­ten­kin häi­ri­tä tätä: ”van­han ih­mi­sem­me” syö­ve­reis­tä löy­ty­vät näet ah­neus, ka­teus, kors­ke­an elä­män ta­voit­te­lu, ra­han­hi­mo ja pal­jon muu­ta.

Seit­se­mäs käs­ky oh­jaa mei­tä ra­kas­ta­maan Ju­ma­laa ja lä­him­mäis­tä myös ajal­li­sen toi­meen­tu­lon alu­eel­la.

Mut­ka­ton ke­ho­tus ”älä va­ras­ta” voi tun­tua ny­kyih­mi­sen kor­vis­sa pa­hal­ta. Vai­kea on kuun­nel­la, jos esi­mer­kik­si las­ten leik­kien kes­kel­tä kuu­lem­me kan­te­lun ”Tuo va­ras­ti mi­nun kark­ki­ni!” Sik­si­kö­hän ny­ky­ään ei juu­ri pu­hu­ta au­ton va­ras­ta­mi­ses­ta, vaan kau­niim­min ”au­ton lu­vat­to­mas­ta käyt­töö­no­tos­ta”?

Kun­ni­oi­ta toi­sen omaa

Pie­ni­kin toi­sel­le kuu­lu­van ta­va­ran ot­ta­mi­nen tuo mu­ka­naan pa­haa miel­tä ja rik­koo ih­mis­suh­tei­ta. Sa­mal­la myös oma­tun­to tah­raan­tuu ja tu­lee rau­hat­to­mak­si. Kyse ei vält­tä­mät­tä ole suo­ra­nai­ses­ta toi­sen omai­suu­teen kos­ke­mi­ses­ta, vaan eh­kä viek­kau­den tai vää­ryy­den käy­tös­tä.

Useim­mi­ten omaa te­koa vä­hä­tel­lään ja us­ko­taan sen py­sy­vän sa­las­sa. Myy­mä­lä­va­ras ei us­ko jää­vän­sä kiin­ni ja se­lit­tää it­sel­leen, et­tä kau­pal­le asia on vä­häi­nen. Jos­kus taas suu­ry­ri­tyk­seen tai val­ti­oon koh­dis­tu­via omai­suus­ri­kok­sia pi­de­tään nii­tä­kin mi­tät­tö­mi­nä, sa­moin ve­ron vil­pil­lis­tä kier­tä­mis­tä.

Lut­he­rin se­li­tyk­sen mu­kaan seit­se­män käs­ky neu­voo kun­ni­oit­ta­maan toi­sen omaa – ja niin ”ku­kin saa pi­tää oman­sa”.

Au­ta tois­ta tur­vaa­maan oman­sa

Ul­ko­nai­ses­ti niu­kois­sa olois­sa elä­vien van­hus­ten ta­paa­mi­nen on mo­nes­ti pu­hu­tel­lut mi­nua. He saat­ta­vat ihas­tel­la, mi­ten hy­vin kaik­ki asi­at ovat: mi­tään ei puu­tu, kun meil­lä on niin hyvä Ju­ma­la! Osaam­me­ko me aja­tel­la, mitä meil­le mer­kit­se­vät Paa­va­lin sa­nat ”kun meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet, saam­me ol­la tyy­ty­väi­siä”?

Moni kau­ka­na ja lä­hel­lä kär­sii ar­jen on­gel­mis­ta: Kun­nol­li­nen asun­to puut­tuu, ei ole puh­das­ta vet­tä ei­kä riit­tä­vää ra­vin­toa. Maa­il­mas­sa kuo­lee jat­ku­vas­ti näl­kään jopa pie­niä lap­sia. Usein omas­ta ko­ti­maas­ta on ol­lut pak­ko läh­teä so­taa ja vä­ki­val­taa pa­koon.

Suo­ma­lai­sil­le on an­net­tu tur­val­li­nen isän­maa, jos­sa meis­tä tar­vit­ta­es­sa pi­de­tään huol­ta. Meil­lä on puh­das vesi ja an­ti­mis­ta ri­kas luon­to. Ju­ma­la an­taa meil­le kai­ken tä­män lah­ja­na il­man omaa an­si­o­tam­me.

Seit­se­mäs käs­ky kos­kee myös suh­det­tam­me avun­tar­pees­sa ole­viin lä­him­mäi­siim­me. Em­me voi um­mis­taa sil­mi­äm­me hei­dän hä­däl­tään, asui­vat­pa he omas­sa maas­sam­me tai muu­al­la. Oma it­sek­kyys ja hyvä elä­män ta­voit­te­lu voi so­tia tätä käs­kyä vas­taan.

Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa vuo­ri­saar­nas­ta al­ka­en lä­him­mäi­nen on tär­keä. Myös vii­mei­sen tuo­mi­on ku­vauk­ses­sa hän pu­hui näl­käi­sen ruok­ki­mi­ses­ta ja alas­to­man vaa­tet­ta­mi­ses­ta.

Oma suu pus­sin suu­ta lä­hin­nä

Pik­ku poi­ka­na näin seit­se­män­nen käs­kyn nou­dat­ta­mi­ses­ta pie­nen mut­ta hy­vän esi­mer­kin. Naa­pu­ruk­set ajoi­vat vie­rek­käi­sil­lä pel­loil­la kui­via hei­niä la­toon. Toi­nen sai hei­nän­sä suo­jaan juu­ri en­nen uk­kos­kuu­roa.

Naa­pu­rus­ten suh­teis­sa oli ol­lut on­gel­mia, mut­ta niis­tä vä­lit­tä­mät­tä toi­nen ajoi he­vo­sel­laan toi­sen pel­lol­le ja sa­noi: ”Ote­taan nuo tei­dän­kin hei­nän­ne tur­vaan!” Yh­teis­työl­lä kum­man­kin hei­nät sääs­tyi­vät uk­kos­kuu­rol­ta. Tär­ke­äl­lä het­kel­lä an­net­tu apu vai­kut­ti var­mas­ti naa­pu­rus­ten vä­lei­hin myös jat­kos­sa.

Omas­ta luo­pu­mi­seen ja toi­sen aut­ta­mi­seen ke­ho­te­taan Saar­naa­jan kir­jas­sa: ”Lä­he­tä lei­pä­si vet­ten yli, sil­lä ajan pit­kään sinä saat sen jäl­leen. An­na osa seit­se­mäl­le, kah­dek­sal­le­kin, sil­lä et tie­dä, mitä on­net­to­muut­ta voi tul­la maa­han.” (Saarn. 11:1–2.) Au­te­taan siis tois­ta­kin tur­vaa­maan toi­meen­tu­lon­sa!

älä siis va­ras­ta

Mart­ti Lut­her va­roit­ti kä­sit­tä­mäs­tä seit­se­mät­tä käs­kyä lii­an ah­taas­ti. Se ulot­tuu kaik­keen, mis­sä olem­me lä­him­mäi­sem­me kans­sa te­ke­mi­sis­sä. Käs­ky kiel­tää en­sin­nä­kin te­ke­mäs­tä lä­him­mäi­sel­le va­hin­koa ja vää­ryyt­tä, jota on kaik­ki mah­dol­li­nen omai­suu­den ja ta­va­ran hä­vit­tä­mi­nen, vii­väs­tyt­tä­mi­nen ja pi­dät­tä­mi­nen.

Toi­sek­si sii­nä käs­ke­tään li­sää­mään lä­him­mäi­sen omai­suut­ta ja kor­jaa­maan sen va­hin­ko­ja. ”Jos hän kär­sii hä­tää, hän­tä on au­tet­ta­va, hä­nel­le an­net­ta­va ja lai­nat­ta­va, mitä hän tar­vit­see, oli­pa hän ys­tä­vä tai vi­hol­li­nen” (Iso ka­te­kis­mus, 8. käs­kyn se­li­tys).

Lut­her jat­kaa, et­tä meil­lä on Ju­ma­las­sa tosi ri­kas Her­ra, ja hä­nen hy­vyy­ten­sä var­mas­ti riit­tää meil­le. Näin voi oma­tun­to puh­taa­na naut­tia mo­nin ver­roin enem­män kuin pe­tol­li­sel­la ja epä­re­hel­li­syy­del­lä haa­li­tun omai­suu­den kes­kel­lä.

Mau­ri Hy­vä­ri­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 31.8.2016