Juha Ai­ras

Saa­toim­me nuo­ri­na pur­jeh­tia vuo­ro­kau­det ym­pä­ri. Avo­me­rel­lä luo­tim­me kom­pas­siin. Mää­rän­pää­tä lä­hes­ty­es­säm­me py­rim­me löy­tä­mään sa­ta­maan joh­ta­van va­lais­tun väy­län. Pi­me­äs­sä sitä oli help­po na­vi­goi­da; seu­ra­sim­me vain tar­kas­ti lin­ja­tau­lu­jen va­lo­ja. Ne oh­ja­si­vat ve­neem­me ereh­ty­mät­tö­mäs­ti ja tur­val­li­ses­ti sa­ta­maan.

Pie­ta­ri kir­joit­taa toi­ses­sa kir­jees­sään va­los­ta. Hän ver­taa sitä pro­fee­tal­li­siin kir­joi­tuk­siin eli Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tuk­siin. Hän ke­hot­ti kir­jees­sään Vähä-Aa­si­an us­ko­vai­sia kiin­nit­tä­mään kat­seen­sa ”kuin pi­me­äs­sä lois­ta­vaan lamp­puun” (2. Piet 1:19). Lam­pus­ta lois­ta­vaa va­loa seu­ra­ten pää­see pe­ril­le. Ju­ma­lan sana on tiel­lä opas­ta­ja­na.

Pie­ta­rin esit­tä­mä ver­taus Ju­ma­lan sa­nas­ta va­lo­na ei ole uu­si. Se esiin­tyy jo psal­meis­sa: ”Si­nun sa­na­si on lamp­pu, joka va­lai­see as­ke­lee­ni, se on valo mi­nun mat­kal­la­ni” (Ps. 119:105). Apos­to­li opas­taa ny­ky­päi­vän ih­mis­tä Raa­ma­tun tul­kin­nas­sa: kun se­li­täm­me py­hiä kir­joi­tuk­sia, py­rim­me se­lit­tä­mään teks­tiä toi­sil­la Raa­ma­tun koh­dil­la.

Pie­ta­rin vies­til­le Ju­ma­lan sa­nan mer­ki­tyk­ses­tä on sel­keä pe­rus­teen­sa. Toi­nen Pie­ta­rin kir­je Vä­hän-Aa­si­an seu­ra­kun­nil­le lie­nee kir­joi­tet­tu Roo­man van­keu­den ai­ka­na vuo­si­na 65–68. Hän to­te­aa päi­vien­sä päät­ty­vän pian: ”Minä näet tie­dän, et­tä ma­ja­ni pu­re­taan koh­ta” (2. Piet 1:14). Hän ha­lu­si, et­tä us­ko­vai­set pi­täi­si­vät mie­les­sään asi­at hä­nen läh­tön­sä jäl­keen. Pie­ta­ri tie­si, et­tä Vä­hän-Aa­si­an seu­ra­kun­tiin oli tul­lut vää­riä opet­ta­jia, jot­ka opet­ti­vat toi­sin kuin Raa­mat­tuun on kir­joi­tet­tu. Il­mes­tys­kir­jan mu­kaan jopa seu­ra­kun­tien pai­me­net oli­vat vä­sy­neet kil­voi­tuk­ses­saan, ei­vät­kä jak­sa­neet tais­tel­la vää­riä pro­feet­to­ja vas­taan (Ilm. 2:14, 20).

Pie­ta­ri va­kuut­ti us­ko­vai­sil­le, et­tä Jee­sus on Ju­ma­lan Poi­ka ja Ju­ma­lan sana on edel­leen tot­ta. Hän roh­kai­si hei­tä elä­män van­hurs­kau­teen, us­kon mu­kai­seen ajal­li­seen elä­mään. Hän va­roit­ti har­ha­o­peis­ta, jot­ka kiis­tä­vät tä­män ja roh­kai­se­vat syn­tiin.

Pie­ta­rin ope­tus on yhä ajan­koh­tai­nen. Sii­o­nin kes­kel­le pyr­kii aja­tuk­sia, jot­ka toi­sin kuin olem­me tot­tu­neet, ei­vät pe­rus­tu enää Raa­mat­tuun. Täl­lai­sis­sa neu­vois­sa on kyse har­has­ta. Us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­her to­te­aa: ”Jol­let löy­dä sii­nä Ju­ma­lan sa­naa, älä epäi­le sen ole­van pelk­kää pi­meyt­tä. Älä myös­kään tule rau­hat­to­mak­si, vaik­ka he sa­no­vat, et­tä heil­lä on Pyhä Hen­ki. Kuin­ka heil­lä voi­si ol­la Ju­ma­lan Hen­keä, kun heil­lä ei ole Ju­ma­lan sa­naa?” (Lut­her: Mat­ka­e­väs­tä.)

Ju­ma­lan sana on muut­tu­ma­ton. Se an­taa tur­van ja voi­maa kaik­kiin elä­män­ti­lan­tei­siin ja ko­et­te­le­muk­siin­kin. Tämä sana ke­hot­taa us­ko­maan evan­ke­liu­min. Lut­her kir­joit­taa Pie­ta­ria mu­kail­len: ”Maa­il­ma ei ole muu­ta kuin pi­mey­den val­ta­kun­ta. Tä­hän pi­mey­teen on Ju­ma­la sy­tyt­tä­nyt va­lon, evan­ke­liu­min. Sen va­los­sa me nä­em­me kul­kea niin kau­an kuin olem­me maan pääl­lä, kun­nes koin­täh­ti koit­taa ja päi­vä val­ke­nee.” (Lut­her: Mat­ka­e­väs­tä.)

Pie­ta­ri kuo­li Roo­man kei­sa­ri Ne­ron kris­tit­tyi­hin koh­dis­tu­neis­sa vai­nois­sa. Hän us­koi Raa­ma­tun ole­van Ju­ma­lan il­moi­tus­ta. Hän us­koi Jee­suk­sen Va­pah­ta­jak­seen ja evan­ke­liu­min syn­tien an­teek­si an­ta­mi­sek­si. Hän pää­si pe­ril­le. Sa­man ar­mon va­ras­sa olem­me mat­kal­la tai­vaa­seen.