Ilk­ka Ha­ku­li­nen

Ky­sy­myk­seen, mitä tu­lee mie­leen sa­nas­ta “en­ke­li”, voi­si­vat vas­tauk­set eri-ikäi­sil­lä huo­mat­ta­vas­ti vaih­del­la. Py­hä­kou­lu­lai­set voi­si­vat ker­toa tau­lus­ta, jos­sa suo­je­lu­sen­ke­li on saat­ta­mas­sa lap­sia ka­pe­al­la sil­lal­la joen yli (vrt. Ps. 91:11). Kou­lu­lai­set voi­si­vat ker­toa jou­lu­e­van­ke­liu­min koh­das­ta, jos­sa pai­me­net sai­vat ilo­sa­no­man syn­ty­nees­tä Va­pah­ta­jas­ta (Luuk. 2:9). Rip­pi­kou­lu­lai­set voi­si­vat muis­tel­la Aa­da­min ja Ee­van kar­ko­tus­ta pa­ra­tii­sis­ta, jon­ka pa­luu­tie­tä var­ti­oi­vat ke­ru­bit välk­ky­vin mie­koin (1. Moos. 3:24). Van­hat pu­hu­ja­se­dät saat­tai­si­vat ker­toa en­ke­lin edes­sä sei­so­nees­ta yli­pap­pi Joo­su­as­ta, jol­le an­net­tiin syn­nit an­teek­si ja teh­tä­väk­si hoi­taa Ju­ma­lan seu­ra­kun­taa. Teh­tä­vään hä­nel­le lu­vat­tiin mat­ka­ys­tä­viä tu­ek­si kil­voi­tuk­ses­sa. (Sak. 3:6–7.)

Sana “en­ke­li” tu­lee la­ti­nan kie­les­tä (an­ge­lus) ja on krei­kak­si an­ge­los. Sana tar­koit­taa lä­het­ti­läs­tä, sa­nan­saat­ta­jaa. En­ke­li on Ju­ma­lan luo­ma hen­ki­o­len­to, ja vaik­ka en­ke­li kuu­luu nä­ky­mät­tö­mään Ju­ma­lan luo­mis­työ­hön, näyt­täy­tyy se Raa­ma­tus­sa jos­kus nä­ky­väl­lä­kin ta­val­la. Lä­het­ti­läs ja eri­tyi­ses­ti sa­nan­saat­ta­ja-sana ker­too, et­tä “hän il­moit­taa lä­het­tä­jän­sä sa­no­maa ja tah­toa”.

En­ke­leik­si voi­daan myös kut­sua sa­nan­pal­ve­li­joi­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa, vaik­ka he ih­mi­syy­den puo­lel­ta ovat li­haa ja ver­ta. Heil­lä on kui­ten­kin sa­nan­saat­ta­jan teh­tä­väs­sä Ju­ma­lan toi­mek­si­an­to. (Ilm. 2:1, 8, 12, 18). Efe­so­lais­kir­jeen aloi­tuk­ses­sa Paa­va­li il­moit­taa aluk­si tuon val­tuu­tuk­sen­sa: ”Paa­va­li, Ju­ma­lan tah­dos­ta Kris­tuk­sen Jee­suk­sen apos­to­li, ter­veh­tii Efe­sok­ses­sa asu­via, Kris­tuk­seen Jee­suk­seen us­ko­via py­hiä” (Ef. 1:1). Apos­to­li­kin tar­koit­taa sa­na­saat­ta­jaa, jon­ka teh­tä­vä on kuu­lut­taa Ju­ma­lan tah­toa, la­kia ja evan­ke­liu­mia.

Eri­tyi­ses­ti Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa en­ke­lit to­teut­ti­vat Ju­ma­lan tah­toa hy­vin vä­ke­väl­lä ta­val­la, jota mei­dän on vai­kea ym­mär­tää: “Mi­nun en­ke­li­ni kul­kee si­nun edel­lä­si ja vie si­nut amo­ri­lais­ten, heet­ti­läis­ten, pe­ris­si­läis­ten, ka­naa­ni­lais­ten, hiv­vi­läis­ten ja je­bu­si­lais­ten maa­han, ja minä tu­ho­an hei­dät (2. Moos. 23:23). Saam­me yk­sin­ker­tai­ses­ti us­koa, et­tä Ju­ma­la on kan­so­jen­kin Ju­ma­la. Raa­ma­tus­sa, pari ja­et­ta en­nen edel­lä mai­nit­tua koh­taa on mil­tei sa­moin sa­noin to­det­tu: ”Minä lä­he­tän en­ke­lin kul­ke­maan si­nun edel­lä­si, suo­je­le­maan si­nua mat­kal­la ja vie­mään si­nut sii­hen paik­kaan, jon­ka olen si­nul­le va­ran­nut.” Tämä viit­taus tar­koit­taa en­si si­jas­sa Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua pe­rin­tö­maa­ta.

Me tä­män ajan va­el­ta­jat saam­me myös tur­val­li­ses­ti ko­kea, et­tä en­ke­lit var­je­le­vat ja opas­ta­vat mei­tä mat­kal­la tai­vaa­seen, ian­kaik­ki­seen lu­vat­tuun maa­han.