Samu Lu­mi­jär­vi

Nyky-yh­teis­kun­ta on kil­pai­lu­yh­teis­kun­ta. Me­nes­ty­äk­seen ih­mis­ten tu­li­si ol­la osaa­via, hy­vän it­se­tun­non omaa­via, omia vah­vuuk­si­aan esiin tuo­via, te­hok­kai­ta ja ah­ke­ria. Omien heik­kouk­sien tun­nus­ta­mi­nen tai nöy­ryys ei­vät tun­nu ole­van ko­vin ar­vos­tet­tu­ja omi­nai­suuk­sia.

Vuo­den 1948 Vähä ka­te­kis­mus mai­nit­see syn­nin muo­toi­na yl­pey­den, it­sek­kyy­den, ah­neu­den, maa­il­mal­li­suu­den ja ais­tik­kuu­den. Mis­sä me­nee ah­ke­ruu­den ja ah­neu­den raja? Mil­loin kil­pai­lu­ti­lan­tees­sa tu­lee toi­mi­neek­si it­sek­kääs­ti? Mil­loin hyvä it­se­tun­to ja omien vah­vuuk­sien esiin tuo­mi­nen muut­tuu yl­pey­dek­si?

Tu­le­van py­hä­päi­vän psal­mi (Ps. 68:5–11) ylis­tää Ju­ma­laa sii­tä, et­tä hän on köy­hän kan­san­sa apu ja tur­va. Hän ku­kis­taa vas­tus­ta­jan­sa. Psal­min al­kuo­san sa­no­ma oi­ke­as­taan tii­vis­tyy aja­tuk­seen ”hy­vyy­des­sä­si sinä huo­leh­dit köy­his­tä, Ju­ma­la”. Ju­ma­lan kan­sa on hen­gel­li­ses­ti köy­hää ja it­ses­sään heik­koa. Us­ko­vai­set tur­vau­tu­vat Ju­ma­lan voi­maan ja huo­len­pi­toon.

Hen­gel­li­nen köy­hyys on tun­nus­tau­tu­mis­ta syn­ti­sek­si ja kel­paa­mat­to­mak­si Ju­ma­lan edes­sä. Se on nöyr­ty­mis­tä Ju­ma­lan ar­moon ja alen­tu­mis­ta hä­nen sa­nan­sa vii­toit­ta­mal­le tiel­le. Hen­gel­li­ses­ti köy­hä ha­lu­aa nöyr­tyä Hen­gen joh­dat­ta­mak­si ja kuo­let­taa Hen­gen avul­la li­has­ta nou­se­via syn­ti­siä te­ko­ja (Room. 8:13). Jee­sus oli it­se täs­sä esi­ku­va. Hän nöyr­tyi, ot­ti or­jan muo­don, alen­si it­sen­sä ja oli Isäl­le kuu­li­ai­nen ris­tin­kuo­le­maan saak­ka (Fil. 2).

Il­mes­tys­kir­jas­sa kah­del­le seu­ra­kun­nan en­ke­lil­le an­net­tiin hyvä to­dis­tus. Hei­tä yh­dis­ti hen­gel­li­nen köy­hyys ja vä­hä­voi­mai­suus. Smyr­nan seu­ra­kun­nan en­ke­li oli köy­hyy­des­tään huo­li­mat­ta ri­kas (Ilm. 2:9). Fi­la­del­fi­an seu­ra­kun­nan en­ke­li oli vä­hä­voi­mai­suu­des­saan pi­tä­nyt Kris­tuk­sen sa­nan ei­kä ol­lut kiel­tä­nyt hä­nen ni­me­ään (Ilm. 3:8).

Je­sa­ja ju­lis­taa: Köy­hää minä kat­son, köy­hää, hen­gel­tään sär­ky­nyt­tä, sa­na­ni al­la ar­kaa (Jes. 66:2). Myös Jee­sus opet­taa Vuo­ri­saar­nas­sa: au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta (Matt. 5:3).

Ju­ma­lan lap­set tun­te­vat oman syn­ti­syy­ten­sä ja epä­on­nis­tu­mi­sen­sa us­kon kil­voi­tuk­ses­sa. Kiu­saus­ten ja epäi­lys­ten­kin al­la he tur­vau­tu­vat Ju­ma­lan sa­naan ja evan­ke­liu­min voi­maan. Omal­ta puo­lel­ta ei ole hy­vyyt­tä esi­tet­tä­väk­si Ju­ma­lal­le. On loh­dut­ta­vaa, et­tä Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa­kin juu­ri köy­hil­le ju­lis­tet­tiin evan­ke­liu­mia. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma, ja se tuo pe­las­tuk­sen jo­kai­sel­le, joka us­koo (Room. 1:16).

Kun Ju­ma­lan ar­mo saa täyt­tää köy­hän Ju­ma­lan lap­sen hy­vyy­del­lään, ar­mo opet­taa hyl­kää­mään syn­nin ja syn­nyt­tää ha­lun elää Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan (Tiit. 2:11–12). Ju­ma­lan ar­mo voi vai­kut­taa tä­män­kin ajan vaa­ti­mus­ten kes­kel­lä elä­vis­sä oi­ke­an­lais­ta nöy­ryyt­tä ja tyy­ty­mis­tä koh­tuul­li­suu­teen sekä oi­keu­den­mu­kai­suu­teen. Ju­ma­la an­ta­koon omil­leen voi­maa, et­tä joka päi­vä oli­si voi­maa pääs­tä pois syn­nis­tä ja elää hä­nen tah­ton­sa mu­kaan.

Sinä, joka ki­pui­let omaa huo­nout­ta­si ja syn­ti­syyt­tä­si, ole siis tur­val­li­sel­la mie­lel­lä. Köy­häl­le ka­tu­val­le kuu­luu ai­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi, jos­sa saa us­koa syn­nit an­teek­si. Jee­sus val­tuut­ti jo­kai­sen us­ko­vai­sen ju­lis­ta­maan tätä ar­mon sa­naa.