Mika Aik­ki­la

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan lu­kui­sis­sa koh­dis­sa, kuin­ka Ju­ma­lan omai­suus­kan­sa, Is­ra­el, hyl­kää Ju­ma­lan­sa ja kään­tyy pal­vo­maan vie­rai­ta ju­ma­lia ja epä­ju­ma­lia. Näi­tä ker­to­muk­sia on Raa­ma­tun al­ku­kir­jois­sa, Moo­sek­sen kir­jois­sa ja Joo­su­an kir­jas­sa.

Is­ra­e­li­lai­set unoh­ti­vat Ju­ma­lan lu­pauk­set ja lii­ton, jon­ka oli­vat hä­nen kans­saan teh­neet. Sen si­jaan he ha­ki­vat ajal­lis­ta hyö­tyä vää­ris­tä ju­ma­lis­ta. Täs­tä oli mo­nia seu­rauk­sia, kun Ju­ma­la kou­lut­ti ja ku­rit­ti kan­saan­sa, jot­ta se oli­si py­sy­nyt kuu­li­ai­se­na. Joo­sua muis­tut­taa jää­hy­väis­pu­hees­saan Is­ra­e­lin kan­saa sii­tä, kuin­ka hei­dän tu­lee pal­vel­la Her­raa ja säi­lyt­tää liit­to, jon­ka Ju­ma­la oli teh­nyt jo kan­tai­sä Ab­ra­ha­min kans­sa (Joos. 23–24).

Ajas­sa, jos­sa eläm­me, on näh­tä­vis­sä maal­lis­tu­mis­ta ja Ju­ma­las­ta luo­pu­mis­ta. Ih­mi­sil­lä on mo­nen­lai­sia epä­ju­ma­lia. Rik­kaus, val­ta, ajal­li­set nau­tin­not ja it­se­kes­kei­syys ovat mo­nil­le tär­keim­piä asi­oi­ta, ja elä­män si­säl­tö ra­ken­tuu näi­den va­raan. Näi­tä sa­mo­ja asi­oi­ta sie­lun­vi­hol­li­nen tar­jo­si Jee­suk­sel­le au­ti­o­maas­sa, kun kiu­sa­si Jee­sus­ta tä­män maan­pääl­li­sen toi­min­nan alus­sa (Matt. 4:1–11). Raa­mat­tu ker­too, kuin­ka Jee­sus tor­jui kiu­saa­jan Ju­ma­lan sa­nan avul­la.

Yl­pey­des­sään ih­mi­nen on ylen­tä­nyt it­sen­sä Ju­ma­lan ase­maan, ja pi­tää it­se­ään Ju­ma­laa­kin kor­ke­am­mal­la. Ih­mi­nen on ot­ta­nut it­sel­leen elä­män ja kuo­le­man val­lan, vaik­ka ne Raa­ma­tun mu­kaan kuu­lu­vat Ju­ma­lal­le.

Myös tie­de on mo­nel­le ju­ma­la, ja tie­teen ja ny­ky­a­jan ni­mis­sä toi­mi­taan vas­toin Ju­ma­lan sa­naa. Jee­sus opet­ti Vuo­ri­saar­nas­sa: “mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on sy­dä­me­si”, ja ke­hot­ti ko­ko­a­maan aar­tei­ta tai­vaa­seen (Matt. 6:20–21). Us­ko­vai­sen ih­mi­sen aar­re on sy­dä­mes­sä ole­va us­kon lah­ja, jota saam­me omis­taa ar­mos­ta.

Sie­lun­vi­hol­li­nen yrit­tää edel­leen kai­kin kei­noin ek­syt­tää ja hou­ku­tel­la pois elä­väs­tä us­kos­ta. Vain Ju­ma­lan voi­mal­la voim­me tais­tel­la sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan, ja evan­ke­liu­min saar­na puh­dis­taa it­se­äm­me ja lä­hei­si­äm­me mat­kan vai­vois­ta. Ajal­li­set mur­heet ja kiu­sauk­set­kin saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Näin jak­saa va­el­taa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan mat­ka­saa­tos­sa koh­ti lo­pul­lis­ta pää­mää­rää, tai­vaan iloa ja kun­ni­aa.