Mika Aik­ki­la

Eläm­me ka­len­te­ri­vuo­den lop­pua, luon­non pi­mein­tä ai­kaa. Tä­män vii­kon sun­nun­tai on kirk­ko­vuo­den en­sim­mäi­nen sun­nun­tai ja en­sim­mäi­nen ad­vent­ti. Ad­vent­ti on odo­tuk­sen ja val­mis­tau­tu­mi­sen ai­kaa, jol­loin val­mis­tau­dum­me jou­luun, Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mä­juh­laan.

Jou­lu­na, vuo­den pi­meim­pä­nä ai­ka­na, val­keus tuli maa­il­maan. Jee­sus syn­tyi Bet­le­he­min tal­liin. Pai­me­net, jot­ka pai­men­si­vat lam­pai­ta lä­his­töl­lä, nä­ki­vät konk­reet­ti­ses­ti tai­vaal­li­sen kirk­kau­den, kun en­ke­lit toi­vat heil­le ilo­sa­no­man – suu­ren ilon koko kan­sal­le: ”Meil­le on syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja, Kris­tus” (Luuk. 2:8–11).

Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le ja myös meil­le tä­män päi­vän ih­mi­sil­le: ”Yö on pit­käl­lä ja päi­vä sa­ras­taa” (Room. 13:12). Hän opet­ti sii­tä, kuin­ka on hy­lät­tä­vä pi­mey­den teot ja elet­tä­vä nuh­teet­to­mas­ti (Room. 13:12–13). Paa­va­li ni­me­ää usei­ta syn­nin mu­ka­naan tuo­mia pi­mey­den te­ko­ja, ku­ten juo­pot­te­lu, si­veet­tö­myys, irs­tai­lu, rii­te­ly ja kiih­koi­lu (Room. 13:13).

Kun kat­som­me ym­pä­röi­vää yh­teis­kun­taa ja uu­ti­sia lä­hel­tä ja kau­kaa, voim­me to­de­ta, et­tä asi­at ei­vät ole muut­tu­neet Paa­va­lin ajois­ta ai­na­kaan pa­rem­paan suun­taan. Ih­mi­nen te­kee mitä ta­han­sa saa­dak­seen nau­tin­toa ja on an­ta­nut ha­luil­leen val­lan, mis­tä Paa­va­li va­roit­taa kir­jees­sään (Room. 13–14). Myös rii­te­ly ja toi­sen ta­hal­li­nen­kin vää­ri­nym­mär­tä­mi­nen tun­tuu ole­van val­lal­la ai­na päät­tä­jiä myö­ten.

Raa­mat­tu ja Ju­ma­lan sana opet­ta­vat ih­mi­siä elä­mään so­pui­sas­ti kaik­kien kans­sa. Sii­nä on meil­le hei­koil­le ih­mi­sil­le te­ke­mis­tä.

Paa­va­lin teks­ti viit­taa myös Jee­suk­sen toi­seen tu­le­mi­seen. Ajan mer­kit en­nus­ta­vat, et­tä se lä­hes­tyy. Het­keä ei tie­dä ku­kaan muu kuin Ju­ma­la, ei­kä mei­dän tar­vit­se al­kaa sitä en­nus­ta­maan.

Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, sie­lun­vi­hol­li­nen, tie­tää myös, et­tä ai­kaa on vä­hän ja te­kee kaik­ken­sa saa­dak­seen ek­syt­tää ih­mi­set pois Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Yk­si kei­no on juu­ri syn­nin lu­val­li­suu­den vah­vis­ta­mi­nen ja ih­mis­ten li­hal­lis­ten ha­lu­jen ruok­ki­mi­nen.

Voim­me tais­tel­la ja pär­jä­tä sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan vain Ju­ma­lan sa­nan avul­la ja voi­mal­la, us­ko­mal­la syn­nit an­teek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­nat­ta­val­la evan­ke­liu­mil­la. Tuon evan­ke­liu­min va­ras­sa meil­lä säi­lyy Jee­sus Kris­tus sy­dä­mes­säm­me ja pää­sem­me ajal­li­sen mat­kam­me päät­ty­es­sä tai­vaa­seen (Room. 13:14).