Van­hem­man tai iso­van­hem­man elä­män­ko­ke­mus aut­taa nuo­rem­paa ih­mis­tä hä­nen koh­da­tes­saan uu­sia, odot­ta­mat­to­mia ti­lan­tei­ta. Uu­teen elä­män­vai­hee­seen as­tu­mi­nen saat­taa tuo­da uut­ta vas­tuu­ta ja en­nen­ko­ke­mat­to­mia haas­tei­ta. On mu­ka­vaa kuul­la van­hem­man oma ko­ke­mus sa­mas­ta ti­lan­tees­ta. On hel­pot­ta­vaa, et­tä lä­hei­nen van­hem­pi ih­mi­nen on eh­kä it­se­kin jän­nit­tä­nyt opis­ke­lu­ja, uut­ta työ­tä tai per­heen tuo­maa vas­tuu­ta.

Van­hem­paan ikään eh­ti­nyt on ko­ke­nut ja myös sel­vin­nyt usein mo­nen­lai­sis­ta ko­et­te­le­muk­sis­ta. Hän on näh­nyt, kuin­ka Ju­ma­lal­la on ol­lut tar­koi­tuk­sen­sa myös vai­keil­le, pil­vi­sil­le elä­män päi­vil­le. Nuo­rem­mat pol­vet tar­vit­se­vat van­hem­pien elä­män­ko­ke­mus­ta ja sii­tä nou­se­vaa vii­saut­ta ja luot­ta­mus­ta. Niis­tä nuo­rem­man on hyvä saa­da pers­pek­tii­viä oman elä­män­sä ky­sy­myk­siin.

Erääl­lä se­ni­o­ri-ikäis­ten lei­ril­lä kes­kus­tel­tiin Ju­ma­lan joh­da­tuk­ses­ta. Alus­ta­ja ky­se­li, mil­lai­sia suun­ni­tel­mia nyt jo elä­kei­äs­sä ole­vil­la oli ol­lut nuo­ruu­des­saan. Seu­raa­vak­si poh­dit­tiin, oli­ko elä­mä men­nyt omien suun­ni­tel­mien mu­kaan vai ei.

Val­ta­o­sal­la elä­mä oli kul­ke­nut toi­sin kuin it­se oli suun­ni­tel­lut. Yh­tei­nen ko­ke­mus oli kui­ten­kin, et­tä Ju­ma­lan kul­jet­ta­ma pol­ku oli ol­lut pal­jon rik­kaam­pi, siu­nauk­sel­li­sem­pi ja tar­peel­li­sem­pi kuin it­se suun­ni­tel­tu. Moni ker­toi ko­ke­neen­sa elä­mäs­sään suur­ta Ju­ma­lan joh­da­tus­ta. Se syn­nyt­ti puo­les­taan kii­tol­li­suut­ta, iloa ja luot­ta­mus­ta. Täl­lai­sis­ta ko­ke­muk­sis­ta nuo­rem­man pol­ven on tur­val­lis­ta op­pia sa­mo­ja asi­oi­ta.

Raa­mat­tu si­säl­tää pal­jon oh­jei­ta nuo­rem­pien ja van­hem­pien suh­teis­ta. Van­hem­pia tu­lee kun­ni­oit­taa jo kym­me­nen käs­kyn oh­jei­den pe­rus­teel­la. Van­hem­man elä­män­ko­ke­mus­ta, vii­saut­ta ja neu­vo­ja tu­lee kuun­nel­la, ku­ten Raa­ma­tun Sa­nan­las­kut ke­hot­ta­vat (Sa­nanl. 1:8).

Moni van­hem­pan­sa, iso­van­hem­pan­sa tai iäk­kään us­ko­nys­tä­vän­sä me­net­tä­nyt ko­kee me­net­tä­neen­sä myös ar­vok­kai­den us­kon neu­vo­jen an­ta­jan. Van­hem­mil­le ih­mi­sil­le on vuo­sien ku­lu­es­sa oma­koh­tai­ses­ti kir­kas­tu­nut us­ko­mi­sen lah­jan ar­vo.

Elä­män ra­jal­li­suus saat­taa nä­kyä sel­ke­äm­min ikä­vuo­sien kart­tu­es­sa ja mää­rän­pään lä­he­tes­sä. Elä­mää ko­ke­nut tun­tee oman heik­kou­ten­sa myös Ju­ma­lan lap­se­na ja tah­too va­roit­taa nuo­rem­paa syn­nin vaa­ral­li­suu­des­ta. Pal­jon an­teek­si­saa­neel­la on halu tar­jo­ta evan­ke­liu­min ar­moa myös nuo­rem­mal­le.