Je­sa­ja sai kut­sun pro­fee­tak­si ku­nin­gas Us­si­an kuol­les­sa noin 740 vuot­ta en­nen Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mää. Pro­feet­ta Je­sa­ja vai­kut­ti kaik­ki­aan nel­jän ku­nin­kaan – Us­si­an, Jo­ta­min, Aha­sin ja His­ki­an – ai­ka­na (Jes.1:1). Je­sa­jan ai­ka­na kan­sa ei ha­lun­nut ol­la kuu­li­ai­nen Ju­ma­lan tah­dol­le. ”He ovat luo­pu­neet Her­ras­ta, he ovat hal­vek­si­neet Is­ra­e­lin Py­hää ja kään­tä­neet hä­nel­le sel­kän­sä.” (Jes. 1:2–4.)

Kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri

Vaik­ka kan­sa ei ol­lut kuu­li­ai­nen, vaa­di­tut uh­ri­me­not kui­ten­kin toi­mi­tet­tiin. Sy­dän ei ol­lut uh­ri­toi­mi­tuk­sis­sa mu­ka­na, ja sik­si Ju­ma­la nuh­te­li kan­saa Je­sa­jan kaut­ta: ”Mitä minä kos­tun tei­dän ai­nai­sis­ta uh­reis­tan­ne, sa­noo Her­ra. – – Olen saa­nut kyl­lik­se­ni polt­touh­reis­ta, päs­seis­tä ja syöt­ti­läi­den ras­vas­ta, ei mi­nua miel­ly­tä vuo­hien, ei mul­lien ei­kä ka­rit­so­jen veri.” (Jes. 1:11.) Täs­tä Ju­ma­la oli muis­tut­ta­nut jo ku­nin­gas Sau­lia pro­feet­ta Sa­mu­e­lin ai­ka­na: ”Kum­pi on Her­ral­le mie­leen, uh­rit vai kuu­li­ai­suus? Kuu­li­ai­suus on pa­rem­pi kuin uh­ri, tot­te­le­mi­nen pa­rem­pi kuin oi­nas­ten ras­va.” (1. Sam. 15:22.)

Je­sa­jan pa­ran­nus­saar­na

Pro­feet­ta Je­sa­ja kat­se­li oman ai­kan­sa elä­mää. Hän näki, kuin­ka Ju­ma­lan sa­nas­ta luo­vut­tiin. Hän ym­mär­si, et­tä tämä ai­heut­ti seu­rauk­sia: Ju­ma­lan sa­nas­ta luo­pu­mi­nen nä­kyi yh­teis­kun­nal­li­si­na ja kan­sal­li­si­na on­gel­mi­na. Maa oli täyn­nä ruh­ti­nai­den ja kan­san ka­pi­noin­tia. Köy­hää sor­ret­tiin. Hal­lit­si­jat toi­mi­vat vas­toin la­kia, jon­ka Ju­ma­la oli Moo­sek­sel­le an­ta­nut. Kan­sa heik­ke­ni, mut­ta ym­pä­ril­lä ole­vat val­lat vain voi­mis­tui­vat.

Tuos­sa­kin maa­il­ma­na­jas­sa Ju­ma­lan sa­nan saar­na oli lain ja evan­ke­liu­min saar­naa. Je­sa­ja pyy­si syn­tiin jou­tu­nei­ta kään­ty­mään: ”Pe­sey­ty­kää, puh­dis­tau­tu­kaa, teh­kää lop­pu pa­hois­ta töis­tän­ne.” Sil­loin­kin ka­tu­val­le lu­vat­tiin: ”Vaik­ka tei­dän syn­tin­ne ovat ve­ren­pu­nai­set, ne tu­le­vat val­keik­si kuin lumi. – – Jos te tai­vu­tat­te mie­len­ne kuu­le­maan mi­nua, te saat­te syö­dä maan hy­vyyt­tä, mut­ta jos ko­ve­tat­te mie­len­ne ja tor­jut­te mi­nut, miek­ka syö tei­dät. Her­ran suu on pu­hu­nut.” (Jes. 1:16–20.)

Ju­ma­la ker­toi Je­sa­jal­le jo etu­kä­teen, et­tä kan­sa ei kui­ten­kaan kuun­te­li­si hä­nen pa­ran­nus­saar­naan­sa. Je­sa­jaa ei kuun­nel­tu, vaik­ka hän pu­hui koko kan­saa kos­ke­vas­ta pak­ko­siir­to­lai­suu­des­ta ja temp­pe­lin hä­vi­tyk­ses­tä. Hän il­moit­ti, et­tä ti­lan­ne jat­kui­si sel­lai­se­na, kun­nes kan­sa tu­hou­tui­si, ja vain Ju­ma­lal­le kuu­li­ai­set sääs­tyi­si­vät ja pää­si­si­vät pa­laa­maan omaan maa­han­sa (Jes. 6).

Hy­väl­tä tuok­su­va uh­ri

Je­sa­ja kat­se­li omaa ai­kaan­sa, mut­ta näki vie­lä pi­dem­mäl­le. Hän en­nus­ti pak­ko­siir­to­lai­suu­den, jos­ta kan­sa sai lu­van pa­la­ta vas­ta Per­si­an ku­nin­kaan Kyy­rok­sen ai­ka­na. Tä­tä­kin kau­em­mas Je­sa­jan kat­se yl­si. Hän sai loh­dut­taa Rau­han­ruh­ti­naan tu­lol­la, Mes­si­as-ku­nin­kaan syn­ty­mäl­lä. Hän näki uu­den lii­ton aa­muun ja sen ”hy­väl­tä tuok­su­van uh­rin” (Ef. 5:2), joka kel­pa­si Ju­ma­lal­le.

Je­sa­ja en­nus­ti tä­män täy­del­li­sen so­vin­touh­rin, Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, jon­ka so­vi­tus­työ on us­kol­la omis­tet­ta­vis­sa. Evan­ke­liu­min sana ker­too Ju­ma­lal­le kel­paa­vas­ta uh­ris­ta ja täy­del­li­ses­tä so­vi­tus­työs­tä. Tätä sa­naa ju­lis­te­taan Ju­ma­lan kan­san jou­kos­ta tä­nään­kin.

Juh­la-ate­ria Sii­o­nin vuo­rel­la

Vie­lä­kin pi­dem­mäl­le pro­feet­ta Je­sa­ja sai näh­dä. Hän ker­toi juh­la-ate­ri­as­ta Sii­o­nin vuo­rel­la. Tätä Je­sa­jan kir­jan lu­vus­sa 25 ku­vat­tua juh­la-ate­ri­aa on tul­kit­tu es­ka­to­lo­gi­se­na, lo­pu­na­jal­li­se­na ku­va­na. Hän sai kat­soa ai­ko­jen lop­puun, Ka­rit­san hää­a­te­ri­al­le (Ilm. 19:9). Sil­loin ”Her­ra Se­ba­ot val­mis­taa pi­dot kai­kil­le kan­soil­le, herk­ku­ruo­kien ate­ri­an, va­li­o­vii­nien juh­lan: ydin­ras­val­la maus­tet­tu­ja herk­ku­ja, kyp­siä, kirk­kaak­si sees­tet­ty­jä vii­ne­jä” (Jes. 25:6).

Juh­la-ate­ria oli toi­von nä­ky­mä kan­sal­le, joka jou­tui kär­si­mään. Sitä toi­von nä­ky­mää tar­jo­taan us­ko­vai­sil­le edel­leen­kin Ju­ma­lan sa­nas­sa. Tai­vaan juh­la-ate­ri­as­ta me saam­me esi­ma­kua myös Her­ran py­häl­lä eh­tool­li­sel­la. Nämä juh­la­het­ket on tar­koi­tet­tu roh­kai­suk­si, jot­ta jak­sai­sim­me teh­dä mat­kaa tai­vaan juh­liin as­ti.

Roh­kai­sua tar­vi­taan, kun Ju­ma­lan kan­san mat­ka täs­sä ajas­sa kul­kee myös ”alen­nuk­ses­sa ja hä­pe­äs­sä”. Ker­ran ”Her­ra Ju­ma­la pyyh­kii kaik­kien kas­voil­ta kyy­ne­leet ja va­paut­taa kan­san­sa alen­nuk­ses­ta ja hä­pe­äs­tä kaik­ki­al­la maan pääl­lä” (Jes. 25:8).

Us­kon sil­mil­lä saam­me kat­sel­la kau­as tai­vaan juh­la-ate­ri­al­le. Sik­si, mat­kan vai­vois­ta huo­li­mat­ta, saam­me jo nyt yh­tyä Je­sa­jan kir­jan sa­noi­hin: ”Tämä on Her­ra, hä­neen me kiin­ni­täm­me toi­vom­me, iloit­kaam­me ja rie­muit­kaam­me! Hän pe­las­taa mei­dät.” (Jes. 25:9.)

Tuo­mas Töl­li

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­via raa­ma­tun­koh­tia: Jes. 25:6–9

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 1/2014