Jokainen kohtaaminen toisen ihmisen kanssa jättää jäljen. äärimmäisissä tilanteissa kohtaaminen voi olla suuri mahdollisuus tai suuri uhka, joka ratkaisevalla tavalla muuttaa ihmisen elämän suuntaa. Siksi ei ole merkityksetöntä, miten me suhtaudumme toiseen ihmiseen.
Miten kohtaan yksinäisen ihmisen tai ihmisen, jonka avioliitossa tai perheessä on ristiriitoja? Miten kohtaan murrosikäisen nuoren tai vanhemman, jota maailma vetää puoleensa; henkilön, jonka sanotaan joutuneen elämässään harhateille. Kävelenkö ohi? Puhunko muille? Olenko ennakkoluuloinen? Rohkenenko lähestyä ja tarjota evankeliumia? Ovatko omat voimavarani sellaiset, että jaksan aidosti kuunnella? Pystynkö olemaan läsnäolevalla tavalla neutraali tällaisessa keskustelussa?
Vapahtajan esimerkki toisen ihmisen kohtaamisesta on puhutteleva. Ainut tilanne, jossa Jeesus suhtautui toiseen ihmiseen arvostelevasti, jopa tuomitsevasti, oli tuon toisen ihmisen vahva omavanhurskaus tai epäuskon saarna. Se kertoo siitä, että Vapahtaja puolusti tinkimättömästi Raamatun mukaista uskoa ja oppia. Muissa kohtaamisissa Jeesus osoitti armollisuutta ja laupeutta. Näin tapahtui, kun Pietari oli kolme kertaa kieltänyt Vapahtajansa. Näin tapahtui kohtaamisessa syntisen naisen kanssa ja keskustelussa rikoksistaan kuolemantuomion saaneen ristinryövärin kanssa – läsnä oli armollisuus ja esillä oli evankeliumin saarna.
Vanha kristinoppi toteaa: ”Kun Jumala armosta antaa meille syntimme anteeksi, se synnyttää sydämissämme rakkautta, kiitollisuutta ja uskon kuuliaisuutta. Nämä saavat meidät palvelemaan Jumalaa ja lähimmäisiämme.” (KO 85.) Jeesus sanoi syntisestä naisesta Simonin huoneessa: ”Hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän paljon rakasti” (Luuk. 7:36–50).
Pyhä Henki lahjoittaa elävän uskon syntien anteeksiantamuksen evakeliumin kautta ja vaikuttaa rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiin. Tästä avautuu se näköala, että suurin rakkauden osoitus toista ihmistä kohtaan toteutuu siinä, kun katuvalle syntiselle saarnataan synnit anteeksi. Ja paras lahja, jonka välittämisessä voimme olla mukana, on elävä usko.
Kimmo Puolitaival
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 3/2015
Kuvituskuva: Marketta Lumijärvi
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys