Hyvä ja roh­kai­se­va sana ilah­dut­taa, nos­taa ja kan­nus­taa. Paha ja il­keä sana voi vie­dä ilon, haa­voit­taa, jopa la­maan­nut­taa. Ei ole yh­den­te­ke­vää, mi­ten pu­hum­me ja vies­tim­me toi­sil­lem­me.

Va­pah­ta­jam­me Jee­sus eväs­tää mei­tä pu­heis­sa ja vies­tin­näs­sä rak­kau­teen. Hän ke­hot­taa ra­kas­ta­maan myös vi­ha­mie­hiä ja te­ke­mään hy­vää niil­le, jot­ka vi­haa­vat mei­tä. Hän ke­hot­taa siu­naa­maan nii­tä, jot­ka ki­ro­a­vat mei­tä ja ru­koi­le­maan nii­den puo­les­ta, jot­ka par­jaa­vat mei­tä. Apos­to­li Pie­ta­ri ke­hot­taa pu­hu­maan Ju­ma­lan an­ta­min sa­noin ja pal­ve­le­maan Ju­ma­lan an­ta­min voi­min.

Jaa­kob ku­vaa kir­jees­sään, mi­ten suit­sil­la voi­daan oh­ja­ta koo­kas­ta he­vos­ta ja pie­nel­lä pe­rä­si­mel­lä suur­ta lai­vaa. Ih­mi­sen kie­li on pie­ni mut­ta vai­kut­ta­va ruu­miin­jä­sen, jota on vai­kea hal­li­ta. Se on kuin tuli, joka voi sy­tyt­tää pa­la­maan suu­ren met­sän. Pa­him­mil­laan se on hil­li­tön ja paha, täyn­nä tap­pa­vaa myrk­kyä. Kun käy­täm­me kiel­tä, pu­hum­me tai vies­tim­me, voim­me saa­da ai­kaan pa­haa tai hy­vää.

Paa­va­li neu­voo efe­so­lai­sia: “Rak­kaus oh­jat­koon elä­mään­ne. – – Si­veet­tö­myy­des­tä, kai­ken­lai­ses­ta saas­tai­suu­des­ta ja ah­neu­des­ta ei tei­dän kes­kuu­des­san­ne saa ol­la pu­het­ta­kaan, ei­hän mi­kään sel­lai­nen sovi py­hil­le. Myös­kään ri­vou­det, ty­pe­rät ju­tut tai kak­si­mie­li­syy­det ei­vät teil­le sovi, tei­dän suu­hun­ne so­pii kii­tos.” (Ef. 5:2–4.) Paa­va­li ke­hot­taa mei­tä elä­mään va­lon lap­si­na.

Paa­va­li neu­voo efe­so­lai­sia luo­pu­maan val­hees­ta ja pu­hu­maan tot­ta tois­ten kans­sa. “äl­kää pääs­tä­kö suus­tan­ne so­pi­ma­ton­ta pu­het­ta, vaan pu­hu­kaa sitä, mikä kul­loin­kin on hy­vää ja hyö­dyl­lis­tä ja kuu­li­joil­le ilok­si. Hy­lät­kää kaik­ki kat­ke­ruus, kiuk­ku, viha, rii­te­ly ja her­jaa­mi­nen, kaik­ki­nai­nen pa­huus. Ol­kaa toi­si­an­ne koh­taan ys­tä­väl­li­siä ja lem­pei­tä ja an­ta­kaa toi­sil­len­ne an­teek­si.” (Ef. 4:29, 31–32.)

Jo­kai­nen meis­tä tar­vit­see tur­val­li­sen ja kan­nus­ta­van yh­tei­sön, jos­sa voi avoi­mes­ti ky­syä ja tul­la kuul­luk­si ja jos­sa saa vas­tauk­sia miel­tä as­kar­rut­ta­viin ky­sy­myk­siin. Jo­kai­nen tar­vit­see ys­tä­viä, jot­ka kun­ni­oit­ta­vat ja ar­vos­ta­vat mei­tä sa­noil­laan ja te­oil­laan. Tar­vit­sem­me yh­tei­söä, joka sie­tää kes­ke­ne­räi­syyt­tä ja ra­kas­taa ja kan­taa epä­on­nis­tu­nut­ta­kin jä­sen­tään. Tar­vit­sem­me Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, jos­sa ker­ro­taan maa­il­man pa­ras­ta uu­tis­ta Ju­ma­lan suu­res­ta ar­mos­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Mik­ko Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 7–8/2015

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.