KUVA: LASSE LIMMA
KUVA: LASSE LIMMA
Lasten syntymät ovat suurimpia hetkiä elämässäni. Jokainen yhteinen odotus valmistaa syntyvän lapsen isäksi. Kun lapsi parkaisee ensimmäisen kerran, huoli vaihtuu iloksi ja onneksi. Jokainen lapsi on ihme, lahja. Taivas on koskettanut maata.
Olen muistuttanut opiston poikia siitä, että naimisiin mennessä on oltava valmis vakiintumaan ja asettumaan aloilleen. Lapset muuttavat nuorenparin elämän. Kun tulee isäksi, pitää olla valmis vähentämään harrastuksia ja keskittymään perhe-elämään ja puolisosuhteen jatkuvaan hoitamiseen. Isän ja äidin välinen suhde on lapsen koti. Sillä on ratkaiseva merkitys koko perheen hyvinvoinnille.
Isyys on elämänpituinen tehtävä. Meitä isiä tarvitaan jo odotusaikana rohkaisijaksi, lohduttajaksi ja toisten lasten huolehtijaksi. Kun äidin sylissä on vauva, isän syliä tarvitaan muille lapsille. Leikki-ikäiset ja koululaiset odottavat isää touhuamaan kanssaan. Murrosikäinen tarvitsee keskustelukumppania ja yhdessä harrastajaa.
Isää tarvitaan myös peräseinäksi, turvallisen rajan asettajaksi. Paavali kehottaa meitä efesolaiskirjeessä asettamaan rajat niin, ettemme kiihota lapsiamme vihaan. Lapset kaipaavat rakkautta, suoruutta, avoimuutta, rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Jo muisto edesmenneen isän rohkaisusta ja kannustamisesta kantaa lasta elämässä eteenpäin.
On tärkeää, että jaamme kotona vanhemmuutta meille luontevalla tavalla. Perhe tarvitsee sekä isää että äitiä. Olemme isinä tärkeitä sekä tytöille että pojille. Tasavertainen vanhemmuus tarkoittaa sitä, että sekä isä että äiti osallistuvat ja sitoutuvat vahvasti vanhemmuuteen. Lapset kasvatetaan ja hoidetaan yhdessä. Ilot ja surut kohdataan rinta rinnan. Kannetaan yhdessä vastuu omasta, puolison ja koko perheen jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Perheen päänä oleminen tarkoittaa auran kärkenä olemista. Kyntöauran kärki ottaa vastaan suurimmat iskut ja työntää tieltään kivet ja esteet. Isän tehtävä on kantaa vastuuta, tehdä työtä ja uhrautua toisten perheenjäsenten puolesta. Paavali kehottaa meitä kilpailemaan kunnioittamisessa toistemme kanssa.
Katekismus vastuuttaa kaikkia perheenjäseniä kotielämässä. Aviopuolisoiden tulee osoittaa toisilleen rakkautta ja uskollisuutta. Lasten tulee rakastaa, kunnioittaa ja totella vanhempiaan. Kaikkien tulee yhdessä vaalia kodin henkeä, sen hyviä tapoja ja siinä säilyvää arvokasta isien perintöä.
Saamme toimia isän tehtävässä kukin lahjoillamme, omana itsenämme. Täydellistä siitä ei saa, mutta on tärkeää, että teemme parhaamme. Siihen Taivaan Isä on luvannut antaa meille voimia ja viisautta.
Mikko Kinnunen
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 11/2015
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys