KUVA: MARKUS LEHTINIEMI
KUVA: MARKUS LEHTINIEMI
Siionin Lähetyslehti on reilun sadan vuoden historiansa aikana saanut todistaa monia etsikkoaikoja. Lehden palstoilla on kerrottu muun muassa Suomessa koetuista herätyksistä, Venäjän lähetystyön aukeamisesta 1990-luvulla sekä Afrikan ja Etelä-Amerikan lähetystyöstä, jotka aloitettiin 2000-luvulla.
Monet ovat ottaneet evankeliumin vastaan eri mantereilla, ja niillä on tämän jälkeen järjestetty lähetysseuroja. Lähetystyön tarpeisiin on 1990-luvulta alkaen julkaistu Siionin Lähetyslehden venäjän- ja vironkielisiä ja 2010-luvulta alkaen ranskan-, englannin- ja espanjankielisiä liitelehtiä. Jokaisessa Siionin Lähetyslehdessä on lisäksi kaksi vieraskielistä artikkelia.
Kirkkomme vuoden 1948 kristinoppi kertoo, että etsikkoajaksi sanotaan aikaa, jona Jumala erityisesti vetää ihmistä puoleensa. Kristinoppi myös toteaa, että Pyhä Henki herättää epäuskoista ihmistä elämänkohtaloilla, kärsimyksillä ja toisten esimerkillä, mutta erityisesti Jumalan sanalla (KO 67–68).
Meidänkin maassamme on koettu etsikkoaikoja myös viime aikoina. Jumala on silloin asettanut ihmisen perimmäisen kysymyksen eteen: ”Mitä minun tulee tehdä, että tulisin autuaaksi?” Raamattu antaa kysymykseen selkeän ja yksinkertaisen vastauksen: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut” (Ap. t. 16:31).
Jeesus lähestyy syntejään katuvaa ihmistä evankeliumin saarnassa. Profeetta Jesaja aikoinaan kyseli: ”Herra, kuka on uskonut meidän sanomamme?” Apostoli Paavali viittaa tähän profeetan kysymykseen kirjoittaessaan evankeliumin julistamisesta ja toteaa, että usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana (Room. 10:17).
Kristuksen sanan, evankeliumin, julistaminen on kristillisyytemme toiminnan keskiössä. Lähetyspuhujat on alkuseurakunnan ajoista alkaen lähetetty julistamaan hyvää sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Jeesuksen sovintotyön tähden.
Jumala on antanut evankeliumin aarteen heikoille ja vajavaisille ihmisille, ”jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme” (2. Kor. 4:7).
Jokainen uskovainen on Pyhän Hengen pappi, jolle Jumala on antanut valtuudet julistaa evankeliumin iloista sanomaa. Kun etsikkoaikaa elävä uskoo evankeliumin, hän saa omalletunnolleen rauhan ja pääsee Jumalan seurakunnan jäseneksi. Hän on löytänyt elämänsä tärkeimmän asian.
Pekka Aittakumpu
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 1/2016
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys