Kari Kar­ju­la

Olen ol­lut 35 vuot­ta kes­tä­nees­tä elä­mäs­tä­ni kark­ki­la­kos­sa yli puo­let. Pi­sin yh­tä­jak­soi­nen lak­ko kes­ti yli seit­se­män vuot­ta. Sen päät­ty­mi­ses­tä ker­ron myö­hem­min.

Mik­si sit­ten olen syö­mät­tä kark­kia? Sik­si, et­tä söi­sin sitä ihan älyt­tö­män pal­jon, jos en ra­joit­tai­si sitä to­taa­li­sel­la la­kol­la. Joil­la­kin ih­mi­sil­lä on sel­lai­nen omi­nai­suus, jota kut­su­taan it­se­ku­rik­si. Joil­la­kin sitä taas ei ole. Käsi pys­tyyn; mi­nul­la ei ole. Mut­ta pys­tyn ole­maan il­man jo­tain asi­aa, kun jä­tän sen täy­sin pois. Saat­taa kuu­los­taa jon­kun kor­viin has­sul­ta, mut­ta näin se mo­nil­la ih­mi­sil­lä mo­nen asi­an suh­teen me­nee.

Jo lap­se­na olim­me usein kark­ki­la­kos­sa. Yleen­sä lak­ko kes­ti vuo­den­vaih­tees­ta seu­raa­vaan jou­luun. Muis­tan os­ta­nee­ni en­sim­mäi­sen kän­nyk­kä­ni 13-vuo­ti­aa­na jou­lu­na 2001 juu­ri­kin vuo­den kes­tä­nees­tä kark­ki­la­kos­ta saa­mil­la­ni pal­kin­to­ra­hoil­la. Van­hem­mil­la­ni oli ta­pa­na tu­kea kark­ki­lak­ko­jam­me ra­ha­bo­nuk­sil­la. Kän­nyk­kä oli No­ki­an 3310. Tie­tys­ti No­ki­an, ei­hän sii­hen ai­kaan edes juu­ri mui­ta ol­lut. Tuol­lai­nen äly­tön kän­nyk­kä on ai­van hyvä en­si­pu­he­lin lap­sel­le. Sa­maa kaa­vaa olem­me käyt­tä­neet omien las­tem­me koh­dal­la, jois­ta kol­mas nyt jo ko­vas­ti hin­kuu äly­pu­he­lin­ta, mut­ta saa odo­tel­la vie­lä to­vin, et­tä pää­see nel­jän­nel­le luo­kal­le.

Se seit­se­män vuo­den kark­ki­lak­ko päät­tyi ai­ka­naan vuon­na 2010 esi­kois­poi­kam­me syn­ty­mään. Vai­mo­ni oli jo seu­rus­te­lun alus­ta läh­tien pyr­ki­nyt saa­maan mi­nua taas kar­kin­syö­jä­ka­ve­rik­si it­sel­leen, et­tei tar­vit­si­si it­se ko­kea syyl­li­syyt­tä her­ku­tel­les­saan läs­nä ol­les­sa­ni. Ei oli­si kyl­lä tar­vin­nut ko­kea. Lu­pa­sin hä­nel­le, et­tä kun­han tu­lee tar­peek­si hyvä syy, lo­pe­tan kyl­lä la­kon. Lap­sen syn­ty­mää pi­din tar­peek­si hy­vä­nä syy­nä ja niin­pä ava­sin etu­kä­teen ta­pah­tu­maa var­ten hank­ki­ma­ni Re­mix-pus­sin syn­ny­ty­so­sas­tol­la hei­kos­ti nu­ku­tun yön jäl­keen. Oli kir­peä sit­ruu­na­kol­mio. Myö­hem­min vai­mo kyl­lä ka­tui eh­do­tus­taan, kun kar­kin­syön­ti­ni kar­ka­si kä­sis­tä. Oli taas uu­den la­kon ai­ka.

Ny­kyi­sin syön kark­kia jou­lun­py­hät ja Su­vi­seu­ro­jen ajan. Mais­tuu muu­ten ai­van älyt­tö­män hy­väl­le, kun jou­lu­aat­to­na aa­mu­puu­ron jäl­keen avaa en­sim­mäi­sen Ju­li­an tai Bu­da­pes­tin. Saa­ti Su­vi­seu­rois­sa heti kes­ki­viik­ko­na ki­os­kien au­et­tua pää­see her­kut­te­le­maan Hy­vää ma­kuu­maas­ta -pus­sil­la. Ja ai­van yh­tä mu­ka­vaa on muu­ta­man päi­vän mät­tä­mi­sen jäl­keen taas huo­jen­tu­nee­na hok­sa­ta, et­tä puo­leen vuo­teen ei taas­kaan jou­du ko­ke­maan lii­al­li­sen kar­kin­syön­nin tuo­maa huo­noa oloa vat­sas­sa. Kan­nus­tan­kin kaik­kia koh­tuul­li­suu­teen her­kut­te­lun suh­teen.