Mark­ku Ka­mu­la

Ker­ron nyt, mitä tä­nään ta­pah­tui. En ker­ro ih­meis­tä, kos­ka nii­tä ei ta­pah­tu­nut. Pait­si et­tä elä­mä ja rak­kaus ovat ih­mei­tä.

Aje­lim­me ei­len vai­mo­ni Su­vin kans­sa läm­mit­tä­mään mök­kiä, kos­ka hä­nen sis­kon­sa Ruot­sis­ta ja kak­si muu­ta sis­koa koti-Suo­mes­ta oli­vat tu­los­sa viet­tä­mään sin­ne yh­teis­tä vii­kon­lop­pua. Jäim­me mö­kil­le yök­si.

Tänä aa­mu­na nu­kuin pit­kään, he­rä­sin vas­ta kah­dek­san jäl­keen. Syy­nä oli se, et­tä sain unen pääs­tä kiin­ni vas­ta puo­li kah­den jäl­keen. Mo­nen­lai­set aja­tuk­set pyö­ri­vät mie­les­sä, en­kä osan­nut rau­hoit­tua. Nu­kah­din vas­ta, kun aloin kuun­te­le­maan vii­me ke­sän opis­to­seu­ro­ja. Rau­hal­li­nen Erk­ki ja hä­nen luot­ta­vai­nen pu­heen­sa sai mi­nut nu­kah­ta­maan.

He­rät­ty­ä­ni otin en­sim­mäi­se­nä ve­ren­pai­ne­lääk­keet ja pari de­siä vet­tä. Sit­ten me­nin ulos ki­pak­kaan pa­rin­kym­me­nen as­teen pak­ka­seen. Ket­tu­jär­ven suun­nal­ta nä­kyi jo nou­se­van au­rin­gon kajo. Lai­toin sau­nan pe­sään pie­net tu­let, et­tei­vät ve­det jää­dy.

Suvi on he­rän­nyt jo pari tun­tia ai­em­min ja vii­meis­te­lee soh­val­la is­tu­en neu­le­pai­taa­ni. Se al­kaa vih­doin val­mis­tua muu­ta­man vuo­den lu­pai­lu­jen jäl­keen. Vä­lil­lä on ke­ren­nyt val­mis­tua pino muil­le neu­lot­tu­ja pai­to­ja, kau­lu­rei­ta, suk­kia ja ties mitä. Tämä mi­nun pai­ta­ni on aloi­tet­tu alus­ta muu­ta­maan ker­taan, ja koh­ta saan sen yl­le­ni. Mi­nul­la ei ole kii­ret­tä, hy­vää kan­nat­taa odot­taa. Ei­len so­vi­tin neu­let­ta, ja se tun­tui hy­väl­tä ja juu­ri so­pi­val­ta.

Keit­te­len kah­vit, ja Suvi lait­taa pöy­däl­le lei­pää, to­maat­tia, kurk­kua, juus­toa ja mo­nen­lai­sia ke­säl­lä poi­mit­tu­ja mar­jo­ja. Osa mar­jois­ta on ys­tä­vien poi­mi­mia, ai­toa luo­mua kaik­ki, pait­si eh­kä man­si­kat voi­vat ol­la te­ho­vil­jel­ty­jä. Nos­tan pöy­tään ison pur­kin mai­to­rah­kaa, ja lai­tam­me it­sel­lem­me mel­ko sa­man­lai­set an­nok­set. Rah­ka lai­te­taan ta­san puo­lik­si.

Juu­ri, kun olen hau­kan­nut en­sim­mäi­sen pa­lan lei­väs­tä, soit­taa Upi. Hän ky­syy, et­tä "he­rä­tin­kö?" Sa­non et­tä ei, täs­sä mö­kil­lä ihai­lem­me mai­se­maa ja ko­vas­sa pak­ka­ses­sa jo­es­ta nou­se­vaa höy­ryä. Jut­te­lem­me to­vin Upin asi­as­ta, se kos­kee Su­vi­seu­ro­ja. Asia on hy­väl­lä mal­lil­la, ei sii­nä sen kum­mem­paa. Asia tu­lee var­mis­tet­tua. Upi ker­too vie­lä heil­lä ei­len käy­neen, Ame­ri­kas­ta tul­leen vel­jen ter­vei­siä. Tämä veli on asu­nut Alas­kas­sa ja saa­nut siel­lä mah­ta­via lo­hi­saa­lii­ta ja met­säs­tä­nyt kar­hu­ja. Ker­ron, et­tä me em­me ole juu­ri ka­las­ta­neet.

Syöm­me aa­mu­pa­lan lop­puun. Is­tum­me vie­rek­käin ja kat­som­me au­rin­gon kul­taa­maa Ky­mi­jo­kea ja joen mut­kan ta­ka­na avau­tu­vaa Ar­ra­jär­veä. Ky­syn Su­vil­ta, et­tä saam­me­ko­han vie­lä kah­den­kym­me­nen vuo­den pääs­tä is­tua täs­sä. Toi­vot­ta­vas­ti, hän sa­noo ja ke­hot­taa syö­mään pöy­däl­lä ole­via kas­vik­sia ja mar­jo­ja. Ne voi­si­vat aut­taa asi­as­sa.

Aa­mu­pa­lan jäl­keen otan rau­ta­kan­gen ja te­rä­vän la­pi­on ja läh­den te­ke­mään vii­kon­lo­pun viet­toon tu­le­vil­le nai­sil­le avan­toa. Jää on lai­tu­rin pääs­sä mel­ko ohut­ta, saan ha­kat­tua avan­non mel­ko pie­nel­lä vai­val­la. Työ­a­sen­to on kui­ten­kin han­ka­la, jo­ten mi­nun pi­tää le­vä­tä vä­lil­lä ja va­roa mul­jah­ta­mas­ta jäi­sen lai­tu­rin pääs­tä ve­teen.

Avaan toi­sen­kin avan­non, sii­hen on yön ai­ka­na tul­lut vii­si sent­tiä jää­tä. Tämä avan­to on lä­hem­pä­nä ran­taa, sii­tä on hyvä kan­taa sau­na­ve­si. Käyn ha­ke­mas­sa va­ras­tos­ta re­mon­tis­ta yli jää­nyt­tä ure­taa­ni­le­vyä ja pei­tän avan­not le­vyn pa­loil­la. Va­roi­tan vai­mo­a­ni, et­tä kun otat­te le­vy­jä pois, niin ol­kaa va­ro­vai­sia, avan­toon voi mul­jah­taa hel­pos­ti. Suvi pyy­tää mi­nua lait­ta­maan yh­den pi­men­nys­ver­hon ik­ku­naan, et­tä saa sis­kot kun­nol­la nu­kut­tua. Ruu­vaan sen pai­koil­leen, sit­ten ha­laan Su­via, suik­kaan pu­sun ja läh­den ko­tiin.

Mat­kal­la kuun­te­len Kuu­len uu­des­ta pod­cas­tis­ta An­tin ja Kei­jon kes­kus­te­lua Ar­mois­tui­mes­ta. Mie­len­kiin­toi­nen kes­kus­te­lu ja hyvä ka­na­va! Lop­pu­mat­kas­ta soi­tan ko­tiin ja sa­non Kert­tu­lil­le ja Hel­mil­le, et­tä ol­kaa­pa val­mii­na, läh­de­tään heti tul­tu­a­ni ui­ma­hal­liin, ku­ten ei­len so­vit­tiin.

Ko­to­na olo­huo­neen lat­tia on täyn­nä tyy­ny­jä ja peh­mo­e­lu­koi­ta. Kes­ke­nään ko­to­na ol­leet sis­kok­set ovat nuk­ku­neet sii­nä, ja sii­vous on vie­lä kes­ken. Vien keit­ti­ös­tä ruo­ka­jät­teet kom­pos­tiin ja kii­tän sa­mal­la ta­ka­pi­hal­la tou­hu­a­vaa Ma­til­daa pi­han tar­kas­ta ko­laa­mi­ses­ta. Se on ol­lut taas iso työ!

Otan pyyh­keen ja uik­ka­rit ja läh­dem­me Ori­mat­ti­lan uu­teen ui­ma­hal­liin. Mat­kal­la suun­nit­te­lem­me uin­nin jäl­keis­tä McDo­nald­sis­sa käyn­tiä. Sii­tä on so­vit­tu pe­ri­aa­te­ta­sol­la jo ai­em­min. Ty­töt ha­lu­a­vat tie­tää, saa­vat­ko he jää­te­löt myös. Ko­tiin jää­neis­tä isom­mis­ta ty­töis­tä Mat­lee­na soit­taa pe­rään ja ky­syy, sai­si­vat­ko he­kin käy­dä syö­mäs­sä ham­pu­ri­lai­set, kun pie­net­kin pää­se­vät. Lu­paan mak­saa, pi­tää­hän sitä ol­la ta­sa­puo­li­nen. Mat­lee­na huu­te­lee hy­vät uu­ti­set kah­del­le muul­le ko­tiin jää­neel­le jo en­nen pu­he­li­men sul­ke­mis­ta.

Ui­ma­hal­li on hie­no, sen huo­maa jo park­ki­pai­kal­la. Sa­non ty­töil­le, et­tä en tule ai­van heti al­tail­le, kos­ka hoi­dan en­sin erään Su­vi­seu­roi­hin liit­ty­vä asia Slac­kis­sa. Kir­joi­tan pari vies­tiä pu­ku­huo­neen pen­kil­lä ja siir­ryn sau­na­o­sas­tol­le. Sau­nas­sa is­tuu muu­ta­mia van­hem­pia mie­hiä. Ajat­te­len, et­tä mi­nä­kin alan eh­kä ol­la jo van­hem­pi mies, jo­ten alan ju­tut­taa mui­ta. Ke­hun ui­ma­hal­lia ja mie­tim­me po­ru­kal­la sen mah­dol­lis­ta hin­taa. Yh­des­sä to­te­am­me, et­tä näin­hän se tu­lee pik­ku­hil­jaa mak­set­tua, kun täs­sä ra­han edes­tä hei­tel­lään löy­ly­jä. No, ai­na­kin yl­lä­pi­to­ku­lut saa­daan.

Al­tail­la en näe il­man la­se­ja, mis­sä mei­dän tyt­töm­me ovat. Kier­te­len et­si­mäs­sä, kä­ve­len koh­ti kah­ta tyt­töä, mut­ta he ovat lä­hem­pää kat­sot­tu­na ou­to­ja. Koh­ta Kert­tu­li ja Hel­mi tu­le­vat luok­se­ni nau­ra­en. He oli­vat ta­jun­neet, mikä on­gel­ma mi­nul­la on. Ty­töt ovat ol­leet mo­ni­toi­mi­al­taas­sa, me­nem­me sin­ne yh­des­sä. Käym­me ot­ta­mas­sa po­rei­ta ja ve­si­suih­ku­ja ja sit­ten su­kel­te­lem­me läm­pi­mäs­sä las­ten al­taas­sa, kun se on vä­hän ai­kaa mel­kein tyh­jä. Ty­töt ky­se­le­vät vä­lil­lä jää­te­löis­tä. An­nan ym­mär­tää, et­tä nii­den saa­mi­nen on mah­dol­lis­ta.

Tun­nin uin­nin – tai pu­li­koin­nin – jäl­keen pa­laam­me sau­no­jen kaut­ta au­tol­le ja läh­dem­me aje­le­maan Mäk­kä­riin. Ti­laam­me ate­ri­at, ja ty­töt saa­vat jäl­ki­ruu­ak­si jää­te­löt. Sy­dä­me­ni mei­naa su­laa kuin ku­pis­sa ole­va Sun­dae, kun kat­son las­te­ni on­nel­li­sia kas­vo­ja. Ei ole eh­kä hy­vän ta­van mu­kais­ta, mut­ta so­me­tan vä­hän ruo­ka­pöy­däs­sä. Kir­joi­tan kom­men­tin ys­tä­vä­ni Ju­hon Fa­ce­book-pos­tauk­seen pre­si­den­tin­vaa­leis­ta.

Ko­tiin pa­lat­tu­a­ni käyn lait­ta­mas­sa lin­nuil­le au­rin­gon­ku­kan­sie­me­niä ja ta­li­pal­lo­ja. Huo­ma­sin nii­den ole­van vä­his­sä jo ai­em­min, kun kä­vin kom­pos­til­la. Muu­ta­ma pu­na­tulk­ku ja si­ni­ti­ai­nen py­räh­tä­vät vie­rei­seen mon­go­li­an­vaah­te­raan odot­ta­maan, et­tä saan ruo­ka­pai­kan täy­den­net­tyä. Sa­moil­la saap­pail­la käyn ha­ke­mas­sa tak­ka­pui­ta ja pa­laan si­säl­le. Lai­tan tak­kaan tu­let, is­tun lem­pi­tuo­lii­ni ja otan läp­pä­rin. Vä­lil­lä Me­li­na käy ker­to­mas­sa, et­tä hän on teh­nyt mei­dän vil­la­koi­ras­tam­me tau­lun kip­si­ta­soit­teel­la ja se on nyt kui­vu­mas­sa. Pyy­dän ku­van sii­tä, kun en nyt ker­keä kat­so­maan. Saan ku­van What­sap­pil­la ja kat­son sen läp­pä­ril­tä. Teos on hie­no!

Kir­joi­tan muu­ta­man lau­seen alus­tuk­seen, joka mi­nua on pyy­det­ty pi­tä­mään yrit­tä­jä­kurs­sil­la Jäm­sän opis­tol­la. Ot­sik­ko on ”Ta­pah­tu­koon si­nun tah­to­si”. Se on mie­len­kiin­toi­nen ai­he, jon­ka ää­rel­lä Jo­bin elä­mä tu­lee lä­hel­le. Ajat­te­len, et­tä vaik­ka alus­tuk­sen val­mis­te­lu on työ­läs­tä, se on myös hy­vin an­toi­saa.

Kun kone on ker­ran au­ki, ajat­te­len, et­tä voi­sin sa­man tien kir­joit­taa Päi­vä­mie­heen blo­gin. Mi­nun blo­gi­ni so­vit­tu jul­kai­su­ai­ka on ai­na kuu­kau­den lop­pu­puo­lel­la. Keit­te­len ku­pin kah­via ja mie­tin, mis­tä kir­joit­tai­sin. Mi­nul­la ei ole ai­hei­ta ei­kä kir­joi­tuk­sia val­mii­na, olo on vä­hän tyh­jä. Mie­leen ei tule mi­tään täh­ti­het­kiä, ja ko­et­te­le­muk­sis­ta olen jo kir­joit­ta­nut. Mie­tin, et­tä pi­täi­si­kö pal­jas­taa yh­den ta­val­li­sen lau­an­tain si­säl­tö? Niin pää­tän teh­dä. Sitä en­nen so­vim­me tyt­tö­jen kans­sa, et­tä läh­de­tään rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le kuun­te­le­maan tal­vi­seu­ro­jen pu­heen­vuo­ro myö­hem­min il­lal­la, siel­lä ai­hee­na on ”Iloit­kaa, sil­lä Her­ra on tei­dän voi­man­ne”. En­nen sitä ker­ke­än hy­vin kir­joit­taa.

Nyt tie­dät, et­tä tä­nään on ol­lut ta­sai­sen ta­val­li­nen lau­an­tai, jon­ka ai­ka­na au­rin­ko pais­toi ja rak­kaus ym­pä­röi mi­nua.