Tässä numerossa alkaa Päivämiehen uusi Uskon perusteita -sarja. Keskeisiä opillisia asioita käsittelevän artikkelin lisäksi lehti sisältää aiheesta myös pääkirjoituksen. Ensimmäinen aihe on Uskonvanhurskaus.
Kristillisen uskon peruslähtökohta on, että Jumala on kaiken luoja. Hän loi ihmisen elämään yhteydessään. Sielunvihollisen pettämänä ihminen kuitenkin lankesi syntiin ja menetti yhteyden Luojaansa.
Jumala ei hylännyt luotuaan, vaan armahti hänet. Hän kutsui ihmisen takaisin yhteyteensä ja antoi lupauksen Vapahtajasta, Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen kauttaan lahjoitetusta armosta. Tämä lupaus on Raamatun keskeisin sanoma.
Lupaus täyttyi Kristuksessa. Hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta Jumala on tehnyt sovinnon koko maailman kanssa. Sovitus ja lunastus eivät koske vain jotakin ihmisryhmää, vaan jokaista ihmistä. Kaikki maailmaan syntyvät lapset ovat Jumalan lapsia. Jumala lahjoittaa heille Kristuksen ansion tähden vanhurskauden.
Lapsi kantaa Aadamin lankeemuksen seurauksena perisyntiä, mutta se ei häntä kadota. Jumala on lahjoittanut hänelle uskon, jonka kautta hän saa osakseen armon. Uskon kautta hän saa myös vastaanottaa kasteen sakramentin lupauksen siitä, että hän saa kilvoitella uskonvanhurskaudessa. Se merkitsee, että hän saa elää Jumalan seurakunnan yhteydessä syntien anteeksiantamuksen osallisuudessa. Näin kristityn elämä alkaa jo varhaisesta iästä lähtien kilvoituksena, joka perustuu Jumalan armoon eikä ihmisen omiin tekoihin.
Lapsi ei tuo syntyessään mukanaan omaa kelvollisuutta, johon hänen arvonsa perustuisi Luojansa edessä. Hän tuo mukanaan ihmisyyden, jonka Jumala on luonut. Aadamin lankeemuksen tähden hän kantaa luonnossaan synnin turmelusta, mutta Kristus on hänet lunastanut. Jokainen lapsi on Jumalalle rakas, ja Kristuksen ansion tähden hän on uskon kautta vanhurskas.
Tämä antaa kristilliselle uskolle ja kasvatukselle vahvan perustan. Lasta ei johdateta Jumalan yhteyteen omin eikä myöskään vanhempien ansioin, vaan häntä hoidetaan ja ohjataan siinä yhteydessä, jonka Jumala on jo Kristuksessa avannut. Samalla lunastuksen sanoma kutsuu meitä varjelemaan elämää ja ihmisarvoa kaikissa tilanteissa. Jokainen ihminen on lunastettu – myös se kaikkein pienin ja heikoin.
Valde Palola
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.