Paas­to­na­jan ja hil­jai­sen vii­kon raa­ma­tun­teks­tit kes­kit­ty­vät Jee­suk­sen elä­män vii­mei­siin päi­viin. Evan­ke­liu­mit ku­vaa­vat Jee­suk­sen kär­si­mys­tien ja ris­tin­kuo­le­man yk­si­tyis­koh­tai­sen tar­kas­ti. Raa­ma­tun ko­ko­nai­suus aset­taa ta­pah­tu­mat kui­ten­kin laa­jem­paan ko­ko­nai­suu­teen, Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maan.

Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat muo­dos­ta­vat ko­ko­nai­suu­den, jos­sa Va­pah­ta­jan kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa kat­so­taan jo ylös­nou­se­muk­sen nä­kö­kul­mas­ta. Tämä on­kin ta­pah­tu­mien rie­mul­li­nen pää­tös: Kris­tus on voit­ta­nut syn­nin, kuo­le­man ja pa­han val­lan ja avan­nut tien ikui­seen elä­mään.

Kir­jees­sään ko­rint­to­lai­sil­le Paa­va­li pu­huu kuol­lei­den ylös­nou­se­muk­ses­ta. Hän tor­juu pu­heet, jois­sa tämä kiis­te­tään. Hän to­te­aa, et­tä el­lei Kris­tus­ta ole he­rä­tet­ty kuol­leis­ta, on us­ko hä­neen poh­jaa vail­la. Apos­to­li myös to­te­aa, kuin­ka Kris­tus on esi­koi­nen kuol­leis­ta he­rä­tet­ty­jen jou­kos­sa (1. Kor. 15:12–23). Kuol­lei­den ylös­nou­se­muk­ses­ta oli ol­lut kiis­taa juu­ta­lais­ten kes­kuu­des­sa jo Jee­suk­sen elä­es­sä.

Us­ko­vai­se­na kuol­leen osa on var­ma, hän on pe­las­tet­tu­jen jou­kos­sa. Sik­si­pä lap­sel­le saa­te­taan to­de­ta us­ko­vai­sen iso­van­hem­man pääs­seen tai­vaa­seen. Tot­ta on, et­tä us­ko­vai­se­na kuol­lut ei enää me­ne­tä tai­va­so­suut­taan. Hän on van­hurs­kas­ten le­vos­sa. Tä­män loh­dul­li­sen mie­li­ku­van ei tule joh­taa sii­hen, et­tä ope­tus raa­ma­tul­li­ses­ta ylös­nou­se­muk­ses­ta ja vii­mei­ses­tä tuo­mi­os­ta ohe­ni­si. Tämä on olen­nai­nen osa myös us­kon­tun­nus­tus­ta, jos­sa vii­koit­tain ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa tun­nus­te­taan: ”is­tuu Ju­ma­lan, Isän, Kaik­ki­val­ti­aan, oi­ke­al­la puo­lel­la ja on siel­tä tu­le­va tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuol­lei­ta”. At­ha­na­siuk­sen us­kon­tun­nus­tus avaa tar­kem­min asi­aa yk­sit­täi­sen ih­mi­sen kan­nal­ta: ”Hä­nen tul­les­saan kaik­kien ih­mis­ten on nous­ta­va kuol­leis­ta ruu­miil­li­ses­ti ja käy­tä­vä ti­lil­le sii­tä, mitä ovat teh­neet. Hy­vää teh­neet pää­se­vät ikui­seen elä­mään, pa­haa teh­neet jou­tu­vat ikui­seen tu­leen.”

Ajal­lem­me lei­mal­lis­ta on, et­tä puhe syn­nis­tä, tuo­mi­os­ta tai ka­do­tuk­ses­ta on vä­hen­ty­nyt. Nämä ovat kui­ten­kin osa Ju­ma­lan sa­nan to­tuut­ta. Elä­vän sa­nan saar­na si­säl­tää myös kut­sun pa­ran­nuk­seen, lu­pauk­sen kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja toi­von ylös­nou­se­muk­ses­ta, jol­loin Kris­tuk­sen omat saa­vat osak­seen ikui­sen elä­män tai­vaas­sa.