Päivämiestä on kutsuttu vanhoillislestadiolaisen liikkeen uutislehdeksi. Toiminta-ajatuksensa mukaan se on kristillinen viikkosanomalehti, joka ”kertoo vanhoillislestadiolaisuudesta ja sen toimintaympäristöstä sekä ottaa rakentavasti kantaa keskeisiin yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin”. Päivämiehellä on laaja ja aktiivinen avustajaverkko, joka mahdollistaa sen, että jokainen Päivämiehen numero sisältää uutisia eri paikoista ja tapahtumista.
Lehden ytimenä on viikosta toiseen muuttumaton ja samalla aina tuore ilouutinen syntien anteeksiantamuksesta. Päivämiehen keskeinen tehtävä on välittää ilosanomaa Jeesuksesta, Jumalan pojasta, joka lunasti ihmisten synnit kärsiessään viattomana ristinkuoleman. Tämän sanoman soisi tulevan esille jokaisessa Päivämiehen numerossa ympäri vuoden ja läpi vuosikymmenten.
Meneillään on valtakunnallinen Uutisten viikko, jonka teemana on luotettavuus: ”Kun selaat, tunnista luotettavat lähteet.” Uutismedian liitosta kerrotaan, että teemaviikko haastaa tunnistamaan journalismin. ”Korostamme sitä, että luotettava tieto luotettavasta lähteestä on vastalääke avuttomuudelle, neuvottomuudelle ja epämääräiselle infotulvalle.”
Päivämiehen 70-vuotisjuhlavuoden kynnyksellä toteutettu lukijakysely osoitti, että valtaosa lehden lukijoista pitää lehteä luotettavana. Mihin luottamus perustuu? Pohjimmiltaan lienee kysymys siitä, että lehti nojaa linjassaan erityisesti yhteen lähteeseen: Pyhään Jumalan sanaan, Raamattuun. Muuttumaton Jumalan sana on sellainen lähde ja pohja Päivämiehelle, että siitä ei olla valmiita joustamaan, vaikka yhteiskunta ympärillä käyttäisi hengellisissäkin kysymyksissä hyvin kirjavia, vaihtuvia ja ajan henkeen sopivia lähteitä.
Miten hyvin Uutisten viikon iskulause sopii Raamattua perimmäisenä lähteenä käyttävälle lehdelle? Iskulauseen mukaan luotettava lähde toimii vastalääkkeenä ”avuttomuudelle, neuvottomuudella ja epämääräiselle infotulvalle”. Eikö Raamattu vastaa erinomaisesti näihin tarkoituksiin? Se viitoittaa tietä, auttaa erottamaan oikean väärästä ja turvaamaan Jumalaan ja hänen sanaansa haihtuvien aatteiden maailmassa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys