Pyhäinpäivä pysäyttää pohtimaan elämän lahjaa
Hautausmaalla syttyvät pyhäinpäivänä jälleen tuhannet kynttilät. Syksyn pimeydessä ne viestivät suremisen mahdollisuuden tärkeydestä sekä kaipauksesta, jota läheisten kuolema aiheuttaa. Haudalla kävijällä menetys voi olla hyvin tuore ja kipeä. Toinen puolestaan on kulkenut surun polkua jo vuosia.
Aiempien sukupolvien elämään verraten kuolema on nykyään osin näkymättömissä arkisesta elämästä. Kuolemaa kohdataan palvelutaloissa, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa. Kuoleman jälkeen asioita hoitavat hautaustoimistot ja seurakunnat. Aiemmat sukupolvet pääosin syntyivät ja myös kuolivat kotonaan. Sukupolvet kohtasivat lähestyvän kuoleman ja siihen liittyvän luopumisen yhdessä, osana elämän kulkua. Lapsi oppi ymmärtämään, että kuolema on ajallisen elämän luonnollinen ja vääjäämätön päätös.
Kuoleman todellisuus haastaa aikamme ihmistä, joka haluaa hallita elämäänsä, vaikuttaa itse sen suuntaan ja pitää elämänsä langat omissa käsissään. Lapsen, nuoren tai kenen tahansa yllättävä kuolema järisyttää ihmisen luuloa omasta kaikkivoipaisuudestaan. Synnin turmeleman ihmisen on vaikea ajatella, että hänen elämänsä pituus olisi määrätty jonkun toimesta jo ennen hänen syntymäänsä. Yllättävän kuoleman kohdatessa saattaa ajatus kääntyä siihen, että näin ei olisi tapahtunut, mikäli Jumala olisi olemassa. Ilman uskoa ihminen ei ymmärrä, että jokainen elämän päivä on Jumalan antamaa lahjaa.
On toivottavaa, että pyhäinpäivä saisi säilyä alkuperäisessä merkityksessään, kaikkien pyhien ja uskossa kuolleiden muistopäivänä. Jokaisen ihmisen on hyvä pysähtyä sen tosiasian äärelle, että kerran on luovuttava elämän lahjasta ja kohdattava kuoleman jälkeinen ikuisuus.
Elävä usko antaa elämälle laajemman kuin vain ajallisen merkityksen. Usko muistuttaa siitä, että Jumala on luonut ihmisen elämään yhteydessään, niin tässä ajassa kuin ikuisuudessa. Uskon avaamin silmin pyhäinpäivä näyttäytyy kauniina muutoinkin kuin ulkoisesti. Kynttilöin valaistu hautausmaa muistuttaa siitä, että kerran tulee levon aika. Kilvoittelu on takanapäin ja edessä iankaikkinen ilo Jumalan luona taivaassa.
Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa.
Room. 5:3–4
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
