Kau­ha­van Su­vi­seu­ro­jen seu­ra­kent­tä on avat­tu kes­ki­viik­ko­aa­mu­na, mut­ta al­ku­vii­kos­ta pai­kal­le ovat saa­pu­neet jo mo­net työ­vuo­rois­sa ja vas­tuu­teh­tä­vis­sä ole­vat. Ke­sän juh­la­het­kien ol­les­sa kä­sil­lä seu­ra­vie­raat lä­hes­ty­vät alu­et­ta jo­kai­nen omien odo­tus­ten­sa ja aja­tus­ten­sa kera. Moni lä­hes­tyy in­nol­la, joku eh­kä pe­lok­kain miet­tein. Su­vi­seu­ro­jen 120-vuo­ti­seen his­to­ri­aan si­säl­tyy val­ta­va mää­rä eri­lai­sia seu­ra­ko­ke­muk­sia.

Seu­ra­tun­nus “Her­ra, täs­sä on mei­dän hyvä ol­la” (Matt. 17:4) aset­taa jo­kai­sen seu­ra­vie­raan poh­ti­maan omia tun­te­muk­si­aan. On­ko mi­nul­la hyvä ol­la Su­vi­seu­rois­sa, en­tä lä­him­mäi­sel­lä­ni? Mil­lä ta­val­la minä vai­ku­tan mui­hin osal­lis­tu­jiin? Ovat­ko käy­tök­se­ni ja pu­hee­ni vah­vis­ta­mas­sa seu­ra­tun­nuk­sen vies­tiä tur­val­li­ses­ta le­väh­dys­pai­kas­ta? Tun­nus saa poh­ti­maan seu­ro­jen tar­koi­tus­ta ja sen to­teu­tu­mis­ta.

Us­ko­vai­sen su­vi­seu­ra­vie­raan tur­val­li­sen seu­ra­ko­ke­muk­sen pe­rus­ta­na on se, et­tä ta­pah­tu­mas­sa saar­na­taan tut­tua Ju­ma­lan sa­naa, Py­hän Hen­gen vai­kut­ta­ma­na. Li­säk­si ko­ke­muk­seen vai­kut­taa tie­toi­suus sii­tä, et­tä saa ol­la muu­ta­mia päi­viä sa­mal­la ta­val­la us­ko­vien jou­kos­sa, le­vä­tä ja vir­kis­tyä – us­koa va­paas­ti ja elää sen mu­kai­ses­ti il­man pai­net­ta, jota moni ko­kee us­kon­sa vuok­si ar­kie­lä­mäs­sä.

Vaik­ka seu­ro­jen puit­teet ja seu­ra­vie­rai­den käy­tös oli­si­vat moit­teet­to­mia, Ju­ma­lan sa­nan al­la ei tun­nu ai­na hy­väl­tä ol­la. Sana voi myös sat­tua. Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­tuk­seen kuu­lu­vat laki ja evan­ke­liu­mi. Laki he­rät­tää syn­nin­tun­non; evan­ke­liu­mi va­paut­taa syn­nis­tä ja syyl­li­syy­des­tä. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­lan sana on kak­si­te­räi­sen mie­kan kal­tai­nen: “Sil­lä Ju­ma­lan sana on elä­vä ja voi­mal­li­nen, ja te­rä­väm­pi kuin joku kak­si­te­räi­nen miek­ka, ja tun­kee lä­vit­se, sii­hen as­ti kuin se sie­lun ja hen­gen erot­taa, ja jä­se­net ja yti­met, ja on aja­tus­ten ja sy­dä­men ai­voi­tus­ten tuo­ma­ri” (Hepr. 4:12).

Su­vi­seu­rat kut­su­vat kaik­kia en­nen muu­ta sa­nan­kuu­loon, Ju­ma­lan sa­nan va­loon. Tuo valo osoit­taa syn­nin syn­nik­si, mut­ta sa­mal­la se on lem­pe­ää ar­mo­au­rin­gon lois­tet­ta syn­ti­sel­le ih­mi­sel­le. Su­vi­seu­ra­saar­nat lu­paa­vat: syn­nit saa us­koa an­teek­si. Sil­loin seu­ra­vie­ras saa ko­kea Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min sa­nat omak­seen: täs­sä, Ju­ma­lan ar­mo­hoi­dos­sa, on hyvä ol­la.