Työn te­ke­mi­nen on ih­mi­sel­le an­net­tu teh­tä­vä. Jo luo­mi­sen yh­tey­des­sä Ju­ma­la aset­ti ih­mi­sen vil­je­le­mään ja var­je­le­maan luo­ma­kun­taa (1. Moos. 2:15). Työ ei ole syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­raus­ta, ku­ten jos­kus aja­tel­laan. Sitä sen si­jaan on työ­hön usein liit­ty­vä vai­va (1. Moos. 3:17–19).

Raa­mat­tu opas­taa kris­tit­tyä te­ke­mään työn­sä par­haan ky­kyn­sä mu­kaan, niin kuin te­ki­si sen Ju­ma­lal­le ei­kä ih­mi­sil­le (Kol. 3:23). Tämä kos­kee niin an­si­o­työ­tä kuin mui­ta­kin teh­tä­viä. Kris­ti­no­pin mu­kaan Ju­ma­la kät­kee työ­hön siu­nauk­sen­sa sil­loin­kin, kun sen te­ke­mi­nen on ras­kas taak­ka (KO 1948, 89).

Maas­sam­me on muu­ta­mas­sa su­ku­pol­ves­sa siir­ryt­ty luon­non­lä­hei­sis­tä maa­lai­se­lin­kei­nois­ta abst­rak­tiin tie­to­työ­hön. Käy­tän­nön te­ki­jöi­tä kyl­lä tar­vi­taan edel­leen, mut­ta ny­kyi­sin heil­tä­kin edel­ly­te­tään mo­ni­puo­lis­ta osaa­mis­ta. Työn muut­tu­mi­nen mo­ni­mut­kai­sek­si ja kii­rei­sek­si on li­sän­nyt sen ai­heut­ta­maa stres­siä. Mo­net ko­ke­vat ny­kyi­sin, et­tä työs­tä sel­vi­ä­mi­nen vie voi­ma­va­rat, ei­kä nii­tä rii­tä per­heel­le ja va­paa-ai­kaan. Ti­lan­net­ta ei hel­po­ta se, et­tä tie­to­yh­teis­kun­ta mah­dol­lis­taa tois­ten ta­voit­ta­mi­sen työ­a­si­ois­sa myös työ­a­jan ul­ko­puo­lel­la.

Ny­ky­a­jas­sa tun­tuu laa­jas­ti unoh­tu­neen le­po­päi­vän mer­ki­tys. Ju­ma­la ei sat­tu­mal­ta mää­rän­nyt vii­kon seit­se­mät­tä päi­vää le­po­päi­väk­si: hän tie­si, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see le­poa pa­lau­tu­ak­seen työn ra­si­tuk­sis­ta. Ruu­miil­li­sen le­von li­säk­si tar­vi­taan hen­kis­tä ja hen­gel­lis­tä vir­kis­täy­ty­mis­tä.

Työt­tö­myys on maas­sam­me nous­sut Eu­roo­pan kor­keim­mal­le ta­sol­le. Työn löy­tä­mi­nen on mo­nil­la aloil­la han­ka­laa, vaik­ka kou­lu­tus­ta ja osaa­mis­ta oli­si­kin. Tois­tu­vat epä­on­nis­tu­mi­set työn­haus­sa saat­ta­vat ro­mut­taa it­se­tun­non. Hen­ki­lön, joka on yrit­tä­nyt par­haan­sa, ei kui­ten­kaan tar­vit­se tun­tea syyl­li­syyt­tä, vaik­ka työ­tä ei löy­tyi­si­kään.

Maas­sam­me on vii­me vuo­sien leik­kauk­sis­ta huo­li­mat­ta kat­ta­va so­si­aa­li­tur­va. Se mah­dol­lis­taa myös työ­te­on vält­te­le­mi­sen. Kes­ki-Eu­roo­pas­ta tun­ne­taan esi­merk­ke­jä per­heis­tä, joi­den jä­se­net ovat op­pi­neet py­syt­te­le­mään työ­e­lä­män ul­ko­puo­lel­la su­ku­pol­ves­ta toi­seen. Raa­ma­tun mu­kaan kris­tit­ty ei voi hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la osal­lis­tua täl­lai­seen (2. Tess. 3:10).

Kaik­ki re­hel­li­nen työ on Ju­ma­lan sil­mis­sä ar­vo­kas­ta, vaik­ka ih­mi­set ei­vät sitä ar­vos­tai­si­kaan. Sil­loin­kin, kun an­si­o­työ­tä ei ole tar­jol­la, on mah­dol­li­suus osal­lis­tua va­paa­eh­tois­työ­hön esi­mer­kik­si kris­til­li­syy­tem­me eri teh­tä­vis­sä. Työ var­je­lee ih­mis­tä jou­ti­lai­suu­den vaa­roil­ta.