Tyt­ti Heik­ki­lä

Tyr­nä­vä­läi­nen Hel­mi Syri, 16, ko­kee jou­lun tun­nel­man muut­tu­neen kas­va­es­saan lap­ses­ta nuo­rek­si.

Mi­ten ja mis­sä ai­ot viet­tää jou­lu­si?

Vie­tän jou­lun ko­ti­ko­to­na per­hee­ni kans­sa. Kaik­ki si­sa­ruk­set tu­le­vat ko­tiin ja het­ken talo on täyn­nä elä­mää. Jou­lu­na ai­on ul­koil­la, lu­kea kir­jo­ja, sau­noa, syö­dä jou­lu­ruo­kia ja viet­tää ai­kaa si­sa­rus­te­ni kans­sa.

Mikä on lem­pi­jou­lu­lau­lu­si?

Jou­lu­yö, juh­la­yö. Olin vuo­si sit­ten lau­la­mas­sa kuo­ros­sa Tyr­nä­vän kir­kos­sa jär­jes­te­tys­sä jou­lu­kon­ser­tis­sa, jos­sa lau­loim­me tä­män lau­lun. Täs­sä lau­lus­sa on rau­hal­li­nen, mut­ta iloi­nen tun­nel­ma ja sii­tä tu­lee hyvä ja läm­min olo. Lau­lu on mie­les­tä­ni yk­sin­ker­tai­nen ja kau­nis ja se ku­vas­taa jo­ten­kin eri­tyi­sen hy­vin jou­lun tun­nel­maa.

On­ko aja­tuk­se­si jou­lus­ta muut­tu­nut, kun olet kas­va­nut lap­ses­ta nuo­rek­si?

Kas­va­es­sa­ni olen al­ka­nut stres­saa­maan enem­män, et­tä on­nis­tuu­ko jou­lu. Pie­nem­pä­nä jou­lu oli au­to­maat­ti­ses­ti vuo­den ko­ho­koh­ta, päi­vä, joka tun­tui joka vuo­si vain en­tis­tä iha­nam­mal­ta. Asi­at me­ni­vät lap­se­na omal­la pai­nol­laan, ei­kä tar­vin­nut ot­taa jou­lun lait­ta­mi­ses­ta vas­tuu­ta. Nyt van­hem­pa­na jou­lu on al­ka­nut tun­tu­maan enem­män päi­väl­tä mui­den jou­kos­sa. Jou­lu­fii­lis ei vält­tä­mät­tä vain tule au­to­maat­ti­ses­ti, vaan jos­kus sen eteen pi­tää teh­dä töi­tä. Pi­tää osa­ta rau­hoit­tua ja unoh­taa se stres­saa­mi­nen ja tun­nel­man et­si­mi­nen. Pi­tää hy­väk­syä, et­tä jos­kus jou­lu voi tun­tua eri­lai­sel­ta. Mun mie­les­tä tämä tun­tuu jo­ten­kin su­rul­li­sel­ta. Se, mi­ten en enää osaa elää niin het­kes­sä kuin ai­em­min tai osaa ol­la niin huo­le­ton.

Ai­ot­ko jat­kaa joi­tain jou­lu­pe­rin­tei­tä myö­hem­min omas­sa ko­dis­sa­si?

Jou­lu­pe­rin­teet on mul­le tosi tär­kei­tä. Ha­lu­ai­sin ai­na­kin kuun­nel­la ai­na yh­des­sä jou­lu­rau­han­ju­lis­tuk­sen ja käy­dä jou­lu­kir­kos­sa, kos­ka niis­tä tu­lee juh­lal­li­nen olo. Tie­ten­kin ai­on käy­dä ai­na myös jou­lu­sau­nas­sa. Olen ty­kän­nyt sii­tä, et­tä jou­lu­aat­to­na päi­väl­lä ol­laan käy­ty kä­ve­lyl­lä, luis­te­le­mas­sa tai vaik­ka pulk­ka­mä­es­sä per­heen kans­sa. Tätä ha­lu­ai­sin jat­kaa omas­sa­kin ko­dis­sa­ni.

Ker­ro ly­hy­es­ti jo­kin mie­leen pai­nu­nut muis­to jou­lus­ta.

Kun olin eh­kä 8-vuo­ti­as, sai­ras­tuin jou­lu­aat­to­na an­gii­naan. Muis­tan, mi­ten kä­vin sis­ko­ni kans­sa juok­se­mal­la vie­mäs­sä naa­pu­rin mum­mol­le jou­lu­ku­kan ja sen jäl­keen mul­la oli tosi kyl­mä. Ajat­te­lin, et­tä olin vain vä­hän vi­lus­tu­nut, en­kä ker­to­nut ke­nel­le­kään. Jou­lu­kir­kon jäl­keen mi­nul­ta mi­tat­tiin kuu­me ja sitä oli­kin mel­kein 40 as­tet­ta. Koko lop­puil­lan ma­ka­sin olo­huo­nees­sa soh­val­la. En oi­ke­as­taan muis­ta lop­pu­päi­väs­tä mi­tään muu­ta kuin sen, mi­ten kuu­meen ta­kia mul­la oli mu­ka­van läm­min ja on­nel­li­nen olo. Jos­tain syys­tä täs­tä jäi hyvä muis­to.