Tuore kirkolliskokousedustaja Asko Syrjälä kertoo, että hän haluaa pitäytyä myös kirkolliskokouksen päätöksenteossa Jumalan sanan perustalla. – Maailma ympärillä muuttuu, samoin joidenkin käsitykset esimerkiksi avioliitosta muuttuvat, mutta Jumalan sana ei tässäkään asiassa muutu, hän perustelee.
Kuva: Harri Vähäjylkkä
Tuore kirkolliskokousedustaja Asko Syrjälä kertoo, että hän haluaa pitäytyä myös kirkolliskokouksen päätöksenteossa Jumalan sanan perustalla. – Maailma ympärillä muuttuu, samoin joidenkin käsitykset esimerkiksi avioliitosta muuttuvat, mutta Jumalan sana ei tässäkään asiassa muutu, hän perustelee.
Kuva: Harri Vähäjylkkä
Harri Vähäjylkkä
Kannuslainen Asko Syrjälä valittiin helmikuussa kirkolliskokousedustajaksi. Työ alkoi konkreettisesti 13. toukokuuta, kun kirkolliskokouksen toimikausi alkoi messulla Turun tuomiokirkossa.
– Koin avajaismessun Turun tuomiokirkossa juhlallisena. Liityin yhtenä lenkkinä pitkään ketjuun. Monet sukupolvet ovat olleet tässä tehtävässä ennen minua. Nyt minut on kutsuttu samaan työhön, Syrjälä kertoo tunnelmistaan.
Syrjälä toivoo, että hänen toimintansa olisi rakentamassa kirkkoa raamatullisen uskon pohjalta.
– En lähde tänne ketään neuvomaan ja opastamaan, vaan haluan yksinkertaisesti kertoa, miten itse uskon ja ajattelen. Maailma ympärillä muuttuu, samoin joidenkin käsitykset esimerkiksi avioliitosta muuttuvat, mutta Jumalan sana ei tässäkään asiassa muutu. Uskovaisena haluan pitäytyä Jumalan sanassa, Syrjälä toteaa.
Syrjälä kertoo lähtevänsä luottamustehtävään nöyrin mielin. Hän kokee tarvitsevansa uudessa tehtävässä tukea ja opastusta.
– Haluan verkostoitua eri ihmisten kanssa, toimia kunnioittavasti ja arvostavasti myös heidän kanssaan, jotka uskovat ja ajattelevat asioista eri tavalla. Tällaisella suhtautumisella syntyy luottamusta ja parempaa yhteistyötä. On tärkeää oppia tuntemaan edustajatovereita myös ihmisinä.
Uusi kirkolliskokousedustaja haluaa toimia viestinviejänä kahteen suuntaan:
– Jos jollakulla on halua ottaa yhteyttä ja jutella, niin mielelläni kuuntelen kentän viestiä, keskustelen ja vien sitä myös eteenpäin, Syrjälä vakuuttaa.
Kirkon tulevaisuutta ajatellen hän haluaa viestiä, ettei ole syytä hätäillä ja pelätä, vaan saa olla rauhallisin mielin ja luottaa Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys