Ritva Nauha
Ylivieskalaiset Virpi Jokitalo ja Sari Nurkkala ovat itse tutustuen, kokeillen ja omatoimisesti opiskellen päässeet taiteen pariin. Heille se on tuokioita, tunnelmia, tunteita ja värejä.
Taide on vuosien saatossa tuonut iloa, onnellisuutta ja voimavaroja ylivieskalaisnaisten elämään. Muutama viikko sitten Virpi Jokitalo ja Sari Nurkkala liittyivät taideyhteisöön, johon kuuluu muitakin paikkakunnalla asuvia taiteen harrastajia.
– Vuorovaikutus on tärkeää, ja jonkin taideteoksen tiimoilta saattaa kehittyä pitkäkin ajatusten vaihto esimerkiksi somessa, toteaa Nurkkala.
Jokitalo ja Nurkkala kuuluvat myös Suomen Taiteilijat ry:hyn, jonka jäsenetuuksiin kuuluu muun muassa se, että omia töitään saa esille taidenäyttelyihin.
– Taidetta on hyvä saada näkyväksi vaikkapa näyttelyihin tai joihinkin tapahtumiin, sillä silloin on mahdollisuus saada palautetta. Jos vain yksin puurtaa, tekeminen voi käydä raskaaksi, toteaa Jokitalo ja jatkaa, että sellainen on ollut hyvin kannustava tilanne, kun joku on tilannut taulun ja sitä on saanut lähteä toteuttamaan toiveitten pohjalta.
Omaa iloa jaetaan muillekin
Nurkkala kertoo, että taiteen tekemisen myötä ympäristöä ja asioita tarkkailee monelta kannalta.
– Taide on siis paljon näkemistä, ja jokin asia saa toteuttamaan sen teokseksi, hän kertoo ja jatkaa, että tyhjälle kankaalle räiskähtävät monesti ensimmäiset fiilikset, jotka purkavat mieltä, ja sitten tulevat värit ja muu toteutus.
Jokitalo kertoo tarvitsevansa taiteen tekemiseen aikaa.
– Se onkin sitä omaa aikaa, jolloin saan ilmaista itseäni rakkaan harrastuksen parissa. Esimerkiksi vapaapäivä töistä on hyvä mahdollisuus tällaiseen. Kiireessä ei kannata ryhtyä tekemään, hän sanoo.
Jokitalo maalaa pääasiassa akryyliväreillä, koska niitä käyttäen teosta voi työstää vaikka kuinka moneen kertaan.
– Töitteni kautta haluan jakaa omaa tekemisen iloa muillekin. Samalla taiteen tekeminen on auttanut itseäni jaksamaan perheen äitinä haastavissakin elämänvaiheissa, sillä tauluihin saan purkaa iloa ja surua – ihan kaikkia tunteita! hän kertoo.
– Minulle on tärkeää, että teoksista tulee itselleni turvallinen ja valoisa olo, Jokitalo kiteyttää.
Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan keskiviikkona ilmestyvästä Päivämiehestä. Luvassa muun muassa Nurkkalan ja Jokitalon ajatuksia inspiraatiosta, luovuudesta sekä taiteen tekemisen ja perhe-elämän yhdistämisestä.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys