Ulla Likolammi Marja Ollilan asiakkaana julkaisumyynnissä.
Raimo Ollila
Ulla Likolammi Marja Ollilan asiakkaana julkaisumyynnissä.
Raimo Ollila
Marja Ollila
Laitasaaren Rauhanyhdistyksen talo sijaitsee Muhoksen Päivärinteellä samalla paikalla, johon ensimmäinen oma toimitalo valmistui vuonna 1955.
Ulla Likolammin perhe muutti Päivärinteelle vuonna 1974, koska sekä Ulla että aviomies Lauri saivat työpaikan Päivärinteen sairaalasta. Siellä työskentelevien uskovaisten hoitajien avulla he löysivät aika pian Jumalan valtakunnan.
– Uskovaisten työkavereiden sydämellinen käytös ja avuliaisuus meitä uusia hoitajia kohtaan puhutteli. Aloimme kyläillä toistemme luona. Tunto heräsi, ja eräänä syysiltana he saivat siunata meitä.
Noiden tapahtumien jälkeen Laitasaaren rauhanyhdistys tuli tutuksi Likolammin perheelle.
– Seuroja oli kerran kuussa sunnuntaisin. Silloin oli sekä päivä- että iltaseurat. Myös Päivärinteen sairaalassa oli maanantai-iltaisin SRK:n seurat. Sieltä palatessaan puhuja kävi puhumassa myös rauhanyhdistyksellä. Seurojen lisäksi pidettiin ompeluseroja ja pyhäkoulua. Rauhanyhdistykseen kuului tuohon aikaan noin 20 aikuista ja jonkin verran lapsia, Likolammi muistelee.
Likolammi on nuorempana osallistunut keittiövuoroihin ja toiminut päiväkerhonohjaajana. Kun yhdistyksen taloa laajennettiin vuonna 1984, hän oli mielellään mukana eri paikkakunnille tehdyillä myyjäismatkoilla.
Viime vuosina yhdistyksen väkimäärä on kasvanut voimakkaasti. Toiminta on monipuolista ja viikoittaista. Seuroissa kiinnittää huomiota nuorten perheiden suuri määrä.
Aviomies Laurin kuoltua muutama vuosi sitten Likolammi luopui omakotitalostaan ja muutti rivitaloon lähelle rauhanyhdistystä. Hänellä on lyhyt matka seuroihin ja hän on tuttu näky omalla paikallaan seurasalin takaosassa.
– Tältä paikalta kuulen puheen hyvin ja näen koko seuraväen. Varsinkin lapsia on ilo seurata.
Likolammilla on monenikäisiä sukulaisia ja ystäviä lähellään eikä hän koe olevansa yksinäinen. Myös lukemisharrastus on hyvä ajankulu.
– Luen Päivämies-lehdenkin läpi seurailmoituksia myöten. Tärkein asia minulle on, että pysyisin uskomassa ja pääsisin taivaan kotiin.
Blogit
Lukijan kuva
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys