Mar­ja Ol­li­la

Lai­ta­saa­ren Rau­ha­nyh­dis­tyk­sen talo si­jait­see Mu­hok­sen Päi­vä­rin­teel­lä sa­mal­la pai­kal­la, jo­hon en­sim­mäi­nen oma toi­mi­ta­lo val­mis­tui vuon­na 1955.

Ul­la Li­ko­lam­min per­he muut­ti Päi­vä­rin­teel­le vuon­na 1974, kos­ka sekä Ul­la et­tä avi­o­mies Lau­ri sai­vat työ­pai­kan Päi­vä­rin­teen sai­raa­las­ta. Siel­lä työs­ken­te­le­vien us­ko­vais­ten hoi­ta­jien avul­la he löy­si­vät ai­ka pian Ju­ma­lan val­ta­kun­nan.

– Us­ko­vais­ten työ­ka­ve­rei­den sy­dä­mel­li­nen käy­tös ja avu­li­ai­suus mei­tä uu­sia hoi­ta­jia koh­taan pu­hut­te­li. Aloim­me ky­läil­lä tois­tem­me luo­na. Tun­to he­rä­si, ja erää­nä syy­sil­ta­na he sai­vat siu­na­ta mei­tä.

Noi­den ta­pah­tu­mien jäl­keen Lai­ta­saa­ren rau­ha­nyh­dis­tys tuli tu­tuk­si Li­ko­lam­min per­heel­le.

– Seu­ro­ja oli ker­ran kuus­sa sun­nun­tai­sin. Sil­loin oli sekä päi­vä- et­tä il­ta­seu­rat. Myös Päi­vä­rin­teen sai­raa­las­sa oli maa­nan­tai-il­tai­sin SRK:n seu­rat. Siel­tä pa­la­tes­saan pu­hu­ja kävi pu­hu­mas­sa myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä. Seu­ro­jen li­säk­si pi­det­tiin om­pe­lu­se­ro­ja ja py­hä­kou­lua. Rau­ha­nyh­dis­tyk­seen kuu­lui tuo­hon ai­kaan noin 20 ai­kuis­ta ja jon­kin ver­ran lap­sia, Li­ko­lam­mi muis­te­lee.

Li­ko­lam­mi on nuo­rem­pa­na osal­lis­tu­nut keit­ti­ö­vuo­roi­hin ja toi­mi­nut päi­vä­ker­ho­noh­jaa­ja­na. Kun yh­dis­tyk­sen ta­loa laa­jen­net­tiin vuon­na 1984, hän oli mie­lel­lään mu­ka­na eri paik­ka­kun­nil­le teh­dyil­lä myy­jäis­mat­koil­la.

Vii­me vuo­si­na yh­dis­tyk­sen vä­ki­mää­rä on kas­va­nut voi­mak­kaas­ti. Toi­min­ta on mo­ni­puo­lis­ta ja vii­koit­tais­ta. Seu­rois­sa kiin­nit­tää huo­mi­o­ta nuor­ten per­hei­den suu­ri mää­rä.

Avi­o­mies Lau­rin kuol­tua muu­ta­ma vuo­si sit­ten Li­ko­lam­mi luo­pui oma­ko­ti­ta­los­taan ja muut­ti ri­vi­ta­loon lä­hel­le rau­ha­nyh­dis­tys­tä. Hä­nel­lä on ly­hyt mat­ka seu­roi­hin ja hän on tut­tu näky omal­la pai­kal­laan seu­ra­sa­lin ta­ka­o­sas­sa.

– Täl­tä pai­kal­ta kuu­len pu­heen hy­vin ja näen koko seu­ra­vä­en. Var­sin­kin lap­sia on ilo seu­ra­ta.

Li­ko­lam­mil­la on mo­ne­ni­käi­siä su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä lä­hel­lään ei­kä hän koe ole­van­sa yk­si­näi­nen. Myös lu­ke­mis­har­ras­tus on hyvä ajan­ku­lu.

– Luen Päi­vä­mies-leh­den­kin läpi seu­rail­moi­tuk­sia myö­ten. Tär­kein asia mi­nul­le on, et­tä py­syi­sin us­ko­mas­sa ja pää­si­sin tai­vaan ko­tiin.