Mik­ko Y. Kin­nu­nen

Ju­ma­lan omai­suus­kan­sa oli odot­ta­nut Mes­si­as­ta. Jee­sus tuli Je­ru­sa­le­miin nöy­rä­nä, aa­sil­la rat­sas­ta­en.

Ju­ma­lan omai­suus­kan­sa eli pit­kän odo­tuk­sen ajan. Van­han tes­ta­men­tin pro­fee­tat vä­lit­ti­vät Is­ra­e­lil­le en­nus­tuk­set ja lu­pauk­sen tu­le­vas­ta Mes­si­aas­ta, maa­il­man Va­pah­ta­jas­ta. Ju­ma­la oli lu­van­nut ku­nin­gas Daa­vi­dil­le, et­tä hä­nen is­tui­men­sa ja val­tik­kan­sa säi­lyi­si­vät Daa­vi­din su­vul­la ikui­ses­ti (2. Sam. 7:13). Sa­to­ja vuo­sia en­nen Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­sen syn­ty­mää pro­feet­ta Je­sa­ja vä­lit­ti Ju­ma­lan sa­nan: Ii­sain kan­nos­ta nou­see ver­so, vesa puh­ke­aa sen juu­res­ta ja kan­taa he­del­mää (Jes. 11:1). Ii­sai oli Is­ra­e­lin ku­nin­gas Daa­vi­din isä.

Je­sa­ja ku­vai­lee tu­le­vaa Rau­han ruh­ti­nas­ta: hä­nen yl­leen las­keu­tuu Her­ran hen­ki, vii­sau­den ja ym­mär­ryk­sen hen­ki, tai­don ja voi­man hen­ki, to­tuu­den tun­te­mi­sen ja Her­ran pe­lon hen­ki (Jes. 11:2). Ju­ma­lan kan­san odo­tus sai täyt­ty­myk­sen, kun Ju­ma­la lä­het­ti Poi­kan­sa maa­il­maan. Kun­ni­an ku­nin­gas syn­tyi vaa­ti­mat­to­mis­sa olo­suh­teis­sa, tal­lin sei­mes­sä. Ne, joi­den sy­dä­men Ju­ma­la oli avan­nut us­ko­maan, iloit­si­vat ja kiit­ti­vät Ju­ma­laa suu­res­ta lau­peu­des­ta. Toi­set ei­vät näh­neet Jee­suk­ses­sa Va­pah­ta­jaan­sa.

Jee­sus saa­pui nöy­rä­nä

En­sim­mäi­sen ad­ven­tin evan­ke­liu­mis­sa Jee­suk­sen maal­li­nen elä­mä oli kään­ty­nyt jo lop­pu­vai­hee­seen. Jee­sus oli kär­si­mys­tiel­lä, tiel­lä, joka vei hän­tä koti pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mia. Jee­suk­sel­la oli­si Ju­ma­lan Poi­ka­na ol­lut ai­het­ta ja mah­dol­li­suus esiin­tyä maal­lis­ten ku­nin­kai­den ta­voin mah­ta­va­na ja vah­va­na hal­lit­si­ja­na, mut­ta hän ei toi­mi­nut si­ten.

Jee­sus oli us­kol­li­nen kir­joi­tuk­sil­le: ”Iloit­se, ty­tär Sii­on! Rie­muit­se, ty­tär Je­ru­sa­lem! Kat­so, ku­nin­kaa­si tu­lee. Van­hurs­kas ja voit­toi­sa hän on, hän on nöy­rä, hän rat­sas­taa aa­sil­la, aa­si on hä­nen ku­nin­kaal­li­nen rat­sun­sa” (Sak. 9:9). Sik­si lä­hes­ty­es­sään Je­ru­sa­le­mia Jee­sus pyy­si ope­tus­lap­si­aan nou­ta­maan aa­sin­var­san, sel­lai­sen, jon­ka se­läs­sä ei ku­kaan ole vie­lä is­tu­nut. Jee­suk­sen ku­nin­kaal­li­nen rat­su oli vaa­ti­ma­ton. Sen se­läs­sä Jee­sus is­tui us­kol­li­se­na ja nöy­rä­nä.

Ne, joil­le Ju­ma­la oli avan­nut us­kon sil­mät, nä­ki­vät vaa­ti­mat­to­mas­sa tu­li­jas­sa Va­pah­ta­jan­sa. He iloit­si­vat ja rie­muit­si­vat huu­ta­en hoo­si­an­na − pe­las­ta, au­ta − sekä le­vit­ti­vät vaat­tei­taan ja leh­viä tiel­le.

Odo­te­taan Kris­tuk­sen tois­ta tu­le­mis­ta

Ad­vent­ti on Her­ran tu­le­mi­sen odo­tus­ta. Jou­lun, Va­pah­ta­jan suu­ren syn­ty­mä­juh­lan, lä­hes­ty­mi­nen muis­tut­taa myös kär­si­mys­ties­tä, jon­ka hän on kul­ke­nut. Jee­sus so­vit­ti Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä jo­kai­sen ih­mi­sen syn­ti­ve­lan. Nöy­rä­nä hän kan­toi ris­tin ja nöy­rä­nä hän an­toi hen­ken­sä, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män (Joh. 3:16).

Ju­ma­lan kan­sa elää yhä odo­tuk­sen ai­kaa. Kun Kris­tus tu­lee toi­sen ker­ran maan pääl­le, hän tu­lee nou­ta­maan oman­sa tai­vaan ko­tiin. Jos Ju­ma­la suo, tä­nä­kin ad­vent­ti­na ja jou­lu­na Kris­tus uu­del­leen ja uu­del­leen syn­tyy sy­dä­miim­me. Sa­nas­sa ja eh­tool­li­ses­sa koh­da­taan elä­män Her­ra.

Jee­sus an­toi omil­leen tär­ke­än teh­tä­vän: kuu­lut­taa pe­las­ta­vaa evan­ke­liu­mia ja hoi­taa sak­ra­ment­te­ja. Py­hän Hen­gen voi­mal­la, Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä, Jee­suk­sen seu­raa­jat an­ta­vat syn­te­jä an­teek­si. Evan­ke­liu­mis­sa on se voi­ma, joka siir­tää us­ko­jan elä­män­tiel­le.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 11:1–10

Raa­mat­tu 1992: Kun he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia ja tu­li­vat Bet­fa­geen ja Be­ta­ni­aan Öl­jy­mä­en rin­teel­le, Jee­sus lä­het­ti edel­tä kak­si ope­tus­las­taan ja sa­noi heil­le: ”Men­kää tuol­la nä­ky­vään ky­lään. Heti kun te tu­let­te sin­ne, te nä­et­te kiin­ni si­do­tun aa­sin­var­san, jon­ka se­läs­sä ei ku­kaan vie­lä ole is­tu­nut. Ot­ta­kaa se sii­tä ja tuo­kaa tän­ne. Jos joku ky­syy, mik­si te niin teet­te, vas­tat­kaa, et­tä Her­ra tar­vit­see sitä mut­ta lä­het­tää sen pian ta­kai­sin.” Ope­tus­lap­set läh­ti­vät ja löy­si­vät var­san, joka oli si­dot­tu ku­jal­le oven eteen. He ot­ti­vat sen. Pai­kal­la ole­vat ih­mi­set ky­syi­vät: ”Mitä te oi­kein teet­te? Mik­si te viet­te var­san?” He vas­ta­si­vat niin kuin Jee­sus oli käs­ke­nyt, ja hei­dän an­net­tiin men­nä. He toi­vat var­san Jee­suk­sel­le ja heit­ti­vät vaat­tei­taan sen sel­kään, ja Jee­sus nou­si rat­sail­le. Mo­net le­vit­ti­vät vaat­tei­taan tiel­le, toi­set taas leh­viä, joi­ta he kat­koi­vat tien­var­res­ta. Ja ne, jot­ka kul­ki­vat hä­nen edel­lään ja pe­räs­sään, huu­si­vat: Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa!

Bib­lia: Ja kuin he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia, Betp­ha­geen ja Be­ta­ni­aan, Öl­jy­mä­en tykö, lä­het­ti hän kak­si ope­tus­lap­sis­tan­sa, Ja sa­noi heil­le: men­käät ky­lään, joka on tei­dän edes­sän­ne, ja koh­ta kuin te sii­hen tu­let­te si­säl­le, löy­dät­te te var­san si­dot­tu­na, jon­ka pääl­lä ei yk­si­kään ih­mi­nen is­tu­nut ole; pääs­tä­käät se ja tuo­kaat tän­ne. Ja jos joku teil­le sa­noo: mik­si te sen teet­te? niin sa­no­kaat: Her­ra sitä tar­vit­see; ja koh­ta hän las­kee hä­nen tän­ne. Niin he me­ni­vät, ja löy­si­vät var­san si­dot­tu­na ul­ko­na oven ty­kö­nä tien haa­ras­sa, ja he pääs­ti­vät sen val­lal­len­sa. Ja muu­ta­mat niis­tä, jot­ka siel­lä sei­soi­vat, sa­noi­vat heil­le: mitä te teet­te, et­tä te var­san pääs­tät­te? Mut­ta he sa­noi­vat heil­le, niin­kuin Je­sus oli käs­ke­nyt; niin he pääs­ti­vät hei­dät. Ja he toi­vat var­san Je­suk­sen tykö ja heit­ti­vät vaat­teen­sa sen pääl­le, ja hän is­tui sen pääl­le. Mut­ta moni ha­joit­ti vaat­teen­sa tiel­le, ja ne muut kar­si­vat ok­sia puis­ta ja ha­joit­ti­vat tiel­le. Ja jot­ka edel­lä kä­vi­vät ja myös seu­ra­si­vat, huu­si­vat, sa­no­en: ho­si­an­na, hy­väs­ti siu­nat­tu ol­koon se, joka tu­lee Her­ran ni­meen! Hy­väs­ti siu­nat­tu ol­koon Da­vi­din mei­dän isän val­ta­kun­ta, joka tu­lee Her­ran ni­meen: ho­si­an­na kor­keu­des­sa!