Pek­ka Pel­to­mä­ki

Kos­ka ih­mi­nen ei pys­ty to­teut­ta­maan tai­vaal­li­sen Isän tah­toa täy­del­li­ses­ti, hän tar­vit­see syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta.

Sun­nun­tain kir­kol­li­nen ai­he on it­sen­sä tut­ki­mi­nen. Ju­ma­lan sana neu­voo mei­tä kii­rei­si­ä­kin ar­vi­oi­maan it­se­äm­me ja elä­män­ti­lan­net­tam­me. Re­hel­li­sen it­se­ar­vi­oin­nin te­ke­mi­nen on vai­ke­aa, kos­ka olem­me kaik­ki­nä­ke­vän Ju­ma­lan kat­seen edes­sä. On vaa­ra­na, et­tä ih­mi­sen it­se­riit­toi­suus vää­ris­tää to­del­li­suu­den­ta­jun, ja hän ku­vit­te­lee pys­ty­vän­sä täyt­tä­mään Ju­ma­lan tah­don omin neu­voin. Oi­kea it­sen­sä tun­te­mi­nen nä­kyy nöy­ryy­te­nä ot­taa vas­taan ar­mo yk­sin Ju­ma­lan lah­ja­na. Vir­res­sä sa­no­taan: ”Ar­ka­na nyt olen tul­lut it­se­ä­ni tut­ki­maan. Kai­puu nou­see sy­dä­mes­tä pa­rem­paan ja puh­taam­paan. Kun en it­se sel­vää saa, mikä miel­tä ah­dis­taa, Jee­sus, saan­han ol­la täs­sä hil­jai­suut­ta pyy­tä­mäs­sä” (VK 207:1.)

“Mitä te täs­tä sa­not­te”

En­nen päi­vän evan­ke­liu­mi­ker­to­mus­ta Jee­sus oli men­nyt temp­pe­liin ja opet­ti siel­lä. Ver­tauk­ses­sa oli ky­sy­mys kah­des­ta po­jas­ta, joi­ta vii­ni­tar­hu­ri oli kut­sut työ­hön­sä. Pai­kal­la oli yli­pap­pe­ja ja kan­san van­him­pia. Jee­sus ky­syi heil­tä: ”Mitä te täs­tä sa­not­te?” (Matt. 21:28.)

Vas­taa­ji­na oli kah­den­lai­sia ih­mi­siä: fa­ri­seuk­sia ja pub­li­kaa­ne­ja. Fa­ri­seuk­set oli­vat juu­ta­lai­nen us­kon­nol­li­nen ja po­liit­ti­nen ryh­mä Jee­suk­sen ajan Pa­les­tii­nas­sa. He oli­vat maal­lik­ko­lii­ke, joka ko­ros­ti Moo­sek­sen lain ja suul­li­sen pe­ri­mä­tie­don tark­kaa nou­dat­ta­mis­ta. Uu­des­sa tes­ta­men­tis­sa fa­ri­seuk­set esi­te­tään usein Jee­suk­sen vas­tus­ta­ji­na.

Pub­li­kaa­ni oli Roo­man val­ta­kun­nas­sa Uu­den tes­ta­men­tin ai­ka­na tul­lien ja ve­ro­jen ke­rää­jä, joka toi­mi mie­hi­tys­val­lan alai­suu­des­sa. He oli­vat usein oman kan­san­sa hal­vek­si­mia ”syn­ti­siä” ja ”pet­tu­rei­ta”, jot­ka ke­rä­si­vät yli­hin­tai­sia mak­su­ja it­sel­leen.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su

En­sim­mäi­nen poi­ka oli kuu­li­ai­nen kut­sul­le, mut­ta tuli toi­siin aja­tuk­siin, ei­kä kui­ten­kaan men­nyt vii­ni­tar­haan työ­hön. Se on kuva oma­van­hurs­kau­den har­joit­ta­jas­ta: ”Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: ’Her­ra, Her­ra’, pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Sin­ne pää­see se, joka te­kee tai­vaal­li­sen Isä­ni tah­don.” (Matt.7:21.)

Toi­nen poi­ka kiel­täy­tyi me­ne­mäs­tä vii­ni­tar­haan työ­hön, mut­ta tuli toi­siin aja­tuk­siin ja meni. Tämä poi­ka ku­vaa epä­us­kon tiel­lä kul­ke­vaa, jos­sa Ju­ma­la on aloit­ta­nut hy­vän työn­sä. Po­jan oma­tun­to he­rää ot­ta­maan vas­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­sun: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.” (Mark. 2:17.)

Jee­sus ra­kas­taa syn­tis­tä

Jee­sus on rak­kaus ja syn­tis­ten ys­tä­vä, mikä tu­lee esi­mer­kil­li­ses­ti esil­le pub­li­kaa­nien koh­dal­la. He ka­tui­vat en­tis­tä elä­mään­sä ja läh­ti­vät seu­raa­maa Jee­sus­ta: ”Pub­li­kaa­nit ja muut syn­ti­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo kuul­lak­seen hän­tä” (Luuk. 15:1).

Pa­ran­nuk­seen si­säl­tyy mie­len­muu­tos. Se nä­kyi konk­reet­ti­ses­ti pub­li­kaa­nien esi­mie­hen Sak­keuk­sen koh­dal­la. Sak­keus sa­noi jul­ki­ses­ti kaik­kien kuul­len: ”Her­ra, näin minä teen: puo­let omai­suu­des­ta­ni an­nan köy­hil­le, ja ke­nel­tä olen lii­kaa kis­ko­nut, sil­le mak­san ne­lin­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin” (Luuk. 19:8).

Elä­mäs­säm­me teem­me lu­pauk­sia, mut­ta em­me ai­na pys­ty pi­tä­mään nii­tä. Jääm­me us­ko­maan, et­tä heik­kouk­sis­tam­me huo­li­mat­ta ar­mo riit­tää. Py­häs­sä Sa­nas­sa meil­le an­ne­tut lu­pauk­set sen si­jaan pi­tä­vät ai­na.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 21:28–32

Raa­mat­tu 1992: ”Mitä te täs­tä sa­not­te? Erääl­lä mie­hel­lä oli kak­si poi­kaa. Hän meni toi­sen luo ja sa­noi: ’Poi­ka­ni, mene tä­nään vii­ni­tar­haan työ­hön.’ ’En minä ha­lua’, poi­ka vas­ta­si. Sit­ten hän kui­ten­kin tuli toi­siin aja­tuk­siin ja meni. Isä meni toi­sen po­jan luo ja sa­noi täl­le sa­man. Poi­ka vas­ta­si: ’Me­nen kyl­lä, isä’, mut­ta ei men­nyt­kään. Kum­pi näis­tä kah­des­ta teki, mitä hä­nen isän­sä tah­toi?” ”Edel­li­nen”, he vas­ta­si­vat. Jee­sus sa­noi: ”To­ti­ses­ti: por­tot ja pub­li­kaa­nit me­ne­vät Ju­ma­lan val­ta­kun­taan en­nem­min kuin te. Jo­han­nes ava­si teil­le van­hurs­kau­den tien, mut­ta te et­te us­ko­neet hän­tä. Por­tot ja pub­li­kaa­nit sen si­jaan us­koi­vat, ja vaik­ka te sen näit­te, te et­te jäl­keen­päin­kään tul­leet ka­tu­muk­seen et­te­kä us­ko­neet hän­tä.”

Bib­lia: Mut­ta kuin­ka te luu­let­te? Yh­del­lä mie­hel­lä oli kak­si poi­kaa, ja hän meni en­sim­mäi­sen tykö, ja sa­noi: poi­ka­ni, mene tä­nä­pä­nä te­ke­mään työ­tä mi­nun vii­na­mä­kee­ni. Niin hän vas­ta­ten sa­noi: en tah­do. Mut­ta sit­te ka­tui hän, ja meni. Niin hän meni toi­sen tykö, ja sa­noi myös niin. Mut­ta hän vas­ta­ten sa­noi: kyl­lä minä me­nen, her­ra, ja ei men­nyt­kään. Kum­pi näis­tä kah­des­ta teki isän­sä tah­don? He sa­noi­vat hä­nel­le: en­si­mäi­nen. Sa­noi Je­sus heil­le: to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: Pub­li­ka­nit ja por­tot käy­vät tei­dän edel­län­ne Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sil­lä Jo­han­nes tuli tei­dän ty­kön­ne van­hurs­kau­den ties­sä, ja et­te hän­tä us­ko­neet: mut­ta Pub­li­ka­nit ja por­tot us­koi­vat hä­nen. Mut­ta te, jot­ka sen näit­te, et­te sit­ten­kään pa­ran­nus­ta teh­neet, et­tä te hän­tä oli­sit­te us­ko­neet.