Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Jee­sus teki ih­me­te­ko­ja he­rät­tääk­seen us­kon ja vah­vis­taak­seen jo us­ko­via. Pää­mää­rä­nä oli avun ja pe­las­tuk­sen tuo­mi­nen.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti ker­too ti­lan­tees­ta, jos­sa Jee­sus teki en­sim­mäi­sen tun­nus­te­kon­sa häis­sä. Hän muut­ti siel­lä ve­den vii­nik­si. Näin hän osoit­ti ju­ma­lal­li­sen voi­man­sa.

Häät oli­vat juu­ta­lai­suu­des­sa mer­kit­tä­vä ta­pah­tu­ma nuor­ten ih­mis­ten elä­mäs­sä. Ne saat­toi­vat kes­tää ko­ko­nai­sen vii­kon. En­nen kih­laus­ta ja avi­o­liit­toa nuo­ret oli­vat saa­neet ta­va­ta toi­si­aan val­vo­tus­ti muu­ta­man ker­ran. Täl­löin he tu­tus­tui­vat toi­siin­sa ja kes­kus­te­li­vat sii­tä, mitä toi­voi­vat elä­mäl­tä. Vas­ta vih­ki­ti­lai­suu­des­ta al­koi hei­dän yh­tei­nen elä­män­sä. Sik­si hää­juh­la oli suu­ri ta­pah­tu­ma heil­le, koko su­vul­le ja ys­tä­vä­pii­ril­le.

Avi­o­liit­to on eli­ni­käi­nen

Evan­ke­liu­mi­teks­tin Kaa­nan häi­hin­kin oli kut­sut­tu suu­ri mää­rä vä­keä. Sii­tä ker­too muun mu­as­sa ve­si­mää­rä, joka oli va­rat­tu juu­ta­lai­sen ta­van mu­kaan kä­sien ja jal­ko­jen pe­su­ja var­ten. Vet­tä oli va­rat­tu kuu­si 80–120 lit­ran ve­tois­ta, ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa, eli lä­hes 600 lit­raa.

Jee­sus­kin oli saa­nut kut­sun äi­tin­sä kans­sa ti­lai­suu­teen. Tu­le­mal­la ti­lai­suu­teen Jee­sus osoit­ti ar­vos­ta­van­sa avi­o­liit­toa Ju­ma­lan aset­ta­ma­na liit­to­na. Ju­ma­la­han oli aset­ta­nut avi­o­lii­ton mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si eli­ni­käi­sek­si lii­tok­si. Tä­män Jee­sus vah­vis­ti sa­no­mal­la: ”min­kä Ju­ma­la on yh­dis­tä­nyt sitä äl­köön ih­mi­nen erot­ta­ko.” Erit­täin suur­ta avi­o­lii­ton ar­vos­tus­ta osoit­taa se, et­tä Jee­sus teki en­sim­mäi­sen tun­nus­te­kon­sa juu­ri häis­sä.

Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut, et­tä avi­o­lii­tos­sa mies ja vai­mo ovat tois­ten­sa tu­ke­na niin ajal­li­sis­sa asi­ois­sa kuin us­ko­mi­sen asi­ois­sa. Tä­män li­säk­si hän an­toi heil­le teh­tä­vän uu­den su­ku­pol­ven syn­nyt­tä­mi­seen ja kas­vat­ta­mi­seen. Ju­ma­la tar­vit­see isiä ja äi­te­jä luo­des­saan uut­ta elä­mää. Näin he ovat Ju­ma­lan työ­to­ve­rei­ta. Us­ko an­taa luot­ta­muk­sen Ju­ma­lan uut­ta luo­vaan voi­maan ja an­taa hä­nel­le kai­ken val­lan uu­den elä­män syn­nyt­tä­mi­sen. Ju­ma­la on elä­män ja kuo­le­man Her­ra.

Jee­sus et­si tois­ten pa­ras­ta

Jee­sus oli avuk­si hää­pa­ril­le juh­la­jär­jes­te­lyis­sä. Kes­ken juh­lan lop­pui vie­rail­le tar­jot­ta­va vii­ni. Ma­ria, Jee­suk­sen äi­ti, ker­toi täs­tä Jee­suk­sel­le. Ma­ri­an luot­ta­mus­ta Jee­suk­seen ku­vas­ti se, et­tä hän an­toi pal­ve­li­joil­le neu­von: ”Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se.”

Us­ko on luja luot­ta­mus, ei­kä se nä­ky­mät­tö­mis­tä epäi­le (Hepr. 11:1). Muut­ta­mal­la ve­den vii­nik­si Jee­sus osoit­ti, et­tä hä­neen us­ko­mi­seen si­säl­tyy myös ajal­li­sen elä­män siu­naus. Tun­nus­te­kon­sa hän teki – ei syn­nyt­tääk­seen ihai­lua ih­me­te­koi­hin – vaan sik­si, et­tä ne he­rät­täi­si­vät us­kon hä­neen ja vah­vis­tai­si­vat sitä.

Jee­suk­sen te­ke­mien ih­meit­ten pää­mää­rä­nä ei ol­lut huo­mi­on he­rät­tä­mi­nen, vaan avun ja pe­las­tuk­sen tuo­mi­nen. Hän ei et­si­nyt ih­mei­tä te­ke­väl­lä voi­mal­laan omaan­sa, vaan tois­ten pa­ras­ta. Mo­net ni­mit­täin us­koi­vat hä­neen näh­des­sään ne tun­nus­te­ot, jot­ka hän teki (Joh. 2:23). Jee­sus sa­noi­kin kuu­li­joil­leen: ”Te et­te us­ko, el­let­te näe tun­nus­te­ko­ja ja ih­mei­tä” (Joh. 4:48).

Jee­sus kut­sui tai­vaa­seen

Avi­o­lii­ton vih­ki­mis­ti­lai­suu­des­sa an­ne­taan usein ke­ho­tus vih­ki­pa­ril­le: ”An­ta­kaa Kris­tuk­sen tul­la ko­tiin­ne. Ol­koon Ju­ma­lan sana va­lo­na yh­tei­sel­lä tiel­län­ne.”

Kris­tuk­sen tulo Kaa­naan häi­hin osoit­ti sii­hen kät­key­ty­vän ajal­li­sen siu­nauk­sen. Jee­sus an­toi kui­ten­kin vie­lä enem­män. Hän tuli kut­su­maan kaik­kia tai­vaal­li­siin häi­hin. Siel­lä hän it­se pal­ve­lee omi­aan.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa Kris­tus kut­suu häi­hin vie­väl­le tiel­le. Hän ha­lu­aa sil­lä tiel­lä kul­ke­via vah­vis­taa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­nal­la, jot­ta pääs­täi­siin pe­ril­le tai­vaal­li­seen hää­juh­laan tai­vaas­sa.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh 2:1–11

Raa­mat­tu 1992: Vii­kon kol­man­te­na päi­vä­nä vie­tet­tiin Ga­li­le­an Kaa­nas­sa häi­tä. Jee­suk­sen äi­ti oli siel­lä, ja myös Jee­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa kut­sut­tiin häi­hin. Vii­ni lop­pui kes­ken, ja äi­ti sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Heil­lä ei ole vii­niä.” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si: ”An­na mi­nun ol­la, nai­nen. Mi­nun ai­ka­ni ei ole vie­lä tul­lut.” Hä­nen äi­tin­sä sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se.” Siel­lä oli kuu­si ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa juu­ta­lais­ten ta­po­jen mu­kai­sia pe­su­ja var­ten; ne oli­vat pa­rin kol­men mi­tan ve­toi­sia. [Ve­to­mit­ta met­re­tes oli noin 40 lit­raa.] Jee­sus sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Täyt­tä­kää as­ti­at ve­del­lä”, ja he täyt­ti­vät ne reu­no­ja myö­ten. Sit­ten hän sa­noi: ”Ot­ta­kaa nyt sii­tä ja vie­kää pi­to­jen val­vo­jal­le”, ja he vei­vät. Val­vo­ja mais­toi vet­tä: se oli muut­tu­nut vii­nik­si. Toi­sin kuin pal­ve­li­jat, jot­ka oli­vat ve­den as­ti­as­ta ot­ta­neet, hän ei tien­nyt, mis­tä vii­ni oli pe­räi­sin. Hän kut­sui sul­ha­sen luok­seen ja sa­noi: ”Kaik­ki tar­jo­a­vat en­sik­si hy­vän vii­nin ja sit­ten, kun vie­raat al­ka­vat juo­pua, huo­nom­paa. Mut­ta sinä olet sääs­tä­nyt hy­vän vii­nin tä­hän as­ti.” Tämä oli Jee­suk­sen tun­nus­te­ois­ta en­sim­mäi­nen, ja hän teki sen Ga­li­le­an Kaa­nas­sa. Hän il­mai­si sil­lä kirk­kau­ten­sa, ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­neen.